Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuslehden työmaakilpailu käynnistyy jälleen – ilmoittaudu mukaan

Mikä on tänä vuonna Suomen paras työmaa? Kisa käynnistyy nyt ja ykkönen palkitaan syksyllä.

Vuoden työmaana palkittiin viime vuonna Lujatalon pääurakoima Tuusulan Monio (Kuva: Liisa Takala)
Kuuntele juttu

Rakennuslehti on valinnut Vuoden työmaan 1980-luvun puolivälistä alkaen. Tämän vuoden kilpailu käynnistyy nyt, ja vapaamuotoiset ilmoittautumiset voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen tapio.kivisto@sanoma.com mieluiten huhtikuun aikana.

Viime vuonna voittajaksi ylsi Lujatalon pääurakoima Tuusulan uusi lukio ja kirjastotalo Monio.

Kilpailun tavoitteena on paitsi nostaa työmaahenkilöstön arvostusta myös parantaa koko alan osaamista. Etsimme parhaiten johdettua, vaativaa työmaata, jonka ratkaisut esimerkiksi kosteudenhallinnan, työturvallisuuden, laadun, yhteistoiminnan tai tuotannon tehokkuuden kehittämisen osalta ovat hyviä malleja alalle.

Raati kiinnittää työmaalla huomiota muun muassa seuraaviin asioihin: työmaan johtaminen, työturvallisuus, hankkeen tekninen ja muu vaativuus sekä riskien hallinta, suunnittelun ohjaus, tietomallin ja muiden digitaalisten ohjaustyökalujen hyödyntäminen, aikataulun ja kustannusten hallinta, laadunvarmistus, kehitys ja innovaatiot työmaalla, ympäristökysymysten huomioon ottaminen sekä yhteistoiminnan sujuvuus tilaajan ja eri osapuolten kanssa.

Kilpailuun osallistumisen ehtona on, että hanke on siinä vaiheessa, että rakennustyömaata ja töiden etenemistä voi arvioida. Alkuvaiheessa olevat tai valmiit työmaat eivät käy. Työmaat esitellään Rakennuslehdessä touko– syyskuun aikana ja voittaja julkistetaan syksyllä.

Ilmoittautumisessa riittävät perustiedot (hankkeen kuvaus, urakoitsija, tilaaja, urakkamuoto, laajuus, aikataulu, tekniset ja muut haasteet) sekä perustelut työmaan erinomaisuudesta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennuslehden työmaakilpailu käynnistyy jälleen – ilmoittaudu mukaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat