Kokeile kuukausi maksutta

Ehrnroothit ja Herlinit vetäytyvät Caverion-kisasta – saivat vain vajaan kolmanneksen osakkeista

North Holdings 3:n keräämä osake- ja äänipotti oli lopulta noin 29,1 prosenttia.

Caverionin ostamista havitellut, osin kotimainen konsortio joutui heittämään kisassa hanskat tiskiin. Sijoitusyhtiö Tritonin omistama Crayfish Bidco puolestaan kertoi hiljattain jatkavansa Caverionista tekemänsä käteisostotarjouksen tarjousaikaa heinäkuun loppuun asti.

Caverion-tarjouskilpailussa on yksi mutka vähemmän, sillä Bain Capitalin North Holdings 3 -konsortio kertoo vetäytyvänsä kisasta eikä toteuta viime syksynä tekemäänsä ostotarjousta.

Syynä on se, ettei yhtiö saanut määräaikaan mennessä kasaan kaupan ehtona ollutta yli 50 prosentin omistusosuutta Caverionista. North Holdings 3:n keräämä osake- ja äänipotti oli lopulta noin 29,1 prosenttia.

Konsortion tekemä ostotarjous alkoi 24.11.2022 ja päättyi 17.5.2023.  Konsortiossa olivat mukana Antti Herlinin perheen omistama Security Tranding, Georg Ehrnroothin, Henrik Ehrnroothin ja Carl-Gustaf Ehrnroothin
perheiden omistama Fennogens sekä Henrik Ehrnroothin perheen omistama Corbis.

Konsortion tiedotteessa ei suljeta pois uuden tarjouksen mahdollisuutta. Mitään päätöksiä siitä ei kuitenkaan ole tehty.

Vetäytymisen myötä asianomaisille arvo-osuustileille ja osakesäästötileille kirjattujen, ostotarjouksessa hyväksyttyjen osakkeiden myyntivaraukset tai luovutusrajoitukset  poistetaan mahdollisimman pian.

 

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Ehrnroothit ja Herlinit vetäytyvät Caverion-kisasta – saivat vain vajaan kolmanneksen osakkeista”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat