Riski väliaikaisten rakenteiden sortumiseen voi olla Suomessa kasvanut, sanoo Tampereen yliopiston betoni- ja siltarakenteiden professori Anssi Laaksonen.
Tämä johtuu hänen mukaansa esimerkiksi väliaikaisten rakenteiden vaihtelevista toteutuksista ja rakentamisen kiireestä.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Professori: Työmaiden väliaikaisia rakennelmia tehdään kiireessä ja toteutus vaihtelee”
Oheisessa uutisessa kuten myöskin monissa muissa onnettomuutta käsittelevissä kirjoitetaan erehdyttävästi työmaan telinerakenteista. Kyseinen silta oli kuitenkin yleiseen käyttöön tarkoitettu tilapäinen kevyen liikenteen silta, jonka liikennöintiä ei ole erikseen rajoitettu.
Tällaiset sillat tulee suunnitella kevyen liikenteen siltoja koskevien määräysten mukaisesti. Mikäli tällaisten siltojen rakentamiseen käytetään esivalmisteisia telinerakenteita, on niidenkin mitoitus tehtävä näiden määräysten mukaisesti. Rakentamiseen käytettävien telineosien tulee olla käyttämättömiä tai täysin uutta vastaavia, jos niiden mitoituksessa ei huomioida käytettyjen rakenneosien mahdollista kapasiteettivähennystä. Myös mitoituksessa käytettyjen varmuuskerrointen tulee vastata kevyen liikenteen sillan mukaisia varmuuskertoimia, jotka monesti poikkeavat valmistelineiden mitoitusohjeiden varmuuskertoimista.
Työmaan telinerakenteet ja yleiseen käyttöön tarkoitetut ylikulkusillat ovat siis toisistaan poikkeavia rakenteita, joita ei tule sekoittaa keskenään. Yleisen käyttöön tarkoitetun sillan kantavuutta ei kirjata telinekortteihin, vaan määräyksistä poikkeavat kuormitukset ilmoitetaan liikennemerkein.
Kuten professori Laaksonen toteaa tulisi oheisesta onnettomuudesta käydä avointa keskustelua, jotta onnettomuuden teknisistä syy- ja seuraussuhteista saataisiin kaikki mahdollinen tieto talteen käytettäväksi tulevissa tilapäisissä sillan rakennuskohteissa.