Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusyhtiöt olleet surkeita sijoituksia – Lehto koko pörssin pahnanpohjimmainen, yllätysnimellä suurin markkina-arvo

Rakennusliikkeet sijoittuvat huomattavan korkealle, kun listataan Helsingin pörssin eniten laskeneita osakkeita pitkällä aikavälillä.

Lehto Groupin osakkeesta on sijoittajan kannattanut pysyä erossa. Kuva yhtiön Hartolan-tehtaalta. Kuva: Tuomas Siitonen

Perinteisillä pörssin tunnusluvuilla enemmistö rakennusliikkeistä arvostetaan tällä hetkellä todella matalalle, mikä kertoo sijoittajien epäluottamuksesta yhtäältä koko toimialaa ja toisaalta myös itse yhtiöitä kohtaan.

Lehdon markkina-arvo vain 18 miljoonaa

Keväällä 2016 pörssiin listautuneen Lehto Groupin pörssitaival ei siis ole vielä kestänyt kymmentä vuotta, joten sitä ei voi ottaa kymmenen vuoden aikavälin vertailuun. Sen sijaan viiden viime vuoden aikana yhtiö on ollut koko Helsingin pörssin huonoin sijoitus osakkeen kurssikehityksen perusteella. Lehdon osakekurssi on laskenut viidessä vuodessa 97,4 prosenttia. Yhtiön vajaan seitsemän vuoden takaiseen 5,1 euron listautumishintaan laskua on nyt kertynyt 95,9 prosenttia. Osinkoakaan Lehto ei ole kyennyt maksamaan enää kevään 2019 jälkeen.

Lehdon markkina-arvo on tällä hetkellä vain hieman yli 18,0 miljoonaa euroa, kun yhtiön liikevaihto oli viime vuonna noin 345 miljoonaa euroa. Tosin liikevaihtokin on ollut tasaisessa luisussa jo monta vuotta. Vuonna 2018 yhtiön liikevaihto oli vielä yli tuplasti suurempi, reilut 721 miljoonaa euroa. Viime vuoden liikevaihtoon suhteutettu markkina-arvo eli niin sanottu P/S-luku saa arvon 0,052, mitä voi pitää todella alhaisena.

Tämä artikkeli on tarjolla vain Rakennuslehden tilaajille

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennusyhtiöt olleet surkeita sijoituksia – Lehto koko pörssin pahnanpohjimmainen, yllätysnimellä suurin markkina-arvo”

Viimeisimmät näkökulmat