Visura oy jätti itse konkurssihakemuksen Pirkanmaan käräjäoikeuteen. Hakemuksessa yhtiö kertoo olevansa muuten kuin tilapäisesti kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä.
Konkurssihakemuksen mukaan yhtiöllä on velkoja kaikkiaan reilun 5,9 miljoonan euron edestä. Tuon lukeman lisäksi yhtiö kertoo sillä olevan urakkasopimuksiin perustuvia taloudellisia vastuita, joiden määrä ei ole vielä tiedossa. Suurin listattu velka on Osuuspankin noin 1,3 miljoonan euron arvoinen. Ylöjärveläiselle maarakennusliike Pirkan Kaivin oy:lle Visuralla on velkaa lähes 800000 euroa. Verohallinnolle velkoja on kaikkiaan vajaat 470000 euroa. Muista yksittäisistä veloista suurimmat jäävät alle 150000 euron.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Tuoreella konkurssiyhtiöllä sekä miljoonien velat että omaisuus”