Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

Koneen ex-johtaja aloitti Produalilla

Produal on keskittynyt rakennusautomaatioratkaisuihin.

Anna Tirin johtama Produal työllisti viime vuonna 170 henkilöä. Liikevaihto ylitti 42 miljoonaa euroa. Kuva: Produal
Kuuntele juttu

Vuoden 2025 alussa toimitusjohtajana aloittanut diplomi-insinööri Anna Tiri tuo Produalille näkemystä teknologian, vastuullisuuden ja energiatehokkuuden yhdistämisestä.

Produal aikoo vahvistaa asemaansa innovatiivisten ja kestävien rakennusautomaatioratkaisujen kansainvälisenä edelläkävijänä.

Tiri toimi aiemmin Koneella liiketoiminnan ja vastuullisuuden johtotehtävissä.

”Rakennusautomaation merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa ja resurssiviisauden edistämisessä kasvaa jatkuvasti. Produalin tehtävä on tarjota ratkaisuja, jotka paitsi optimoivat rakennusten toimivuutta, myös tukevat ympäristötavoitteita”, Tiri kertoo.

Produal tunnetaan edistyksellisistä mittaus- ja säätötekniikoistaan, jotka auttavat hallitsemaan rakennusten sisäolosuhteita ja energiankulutusta. Teknologian kehitys tuo mukanaan myös uusia mahdollisuuksia.

”Korostamme Produalilla erityisesti digitaalisten ratkaisujen ja datan merkitystä. Kun rakennusympäristöstä saadaan tarkkaa ja luotettavaa tietoa, voimme auttaa kiinteistöjen omistajia ja ylläpitäjiä tekemään parempia päätöksiä energianhallinnassaan. Tuotteemme eivät vain mittaa ja säädä. Ne myös mahdollistavat älykkäämmän rakennusten hallinnan.”

Produal on toiminut pioneerina esimerkiksi langattoman mittausteknologian tuomisessa rakennusautomaatiomarkkinoille.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Koneen ex-johtaja aloitti Produalilla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat