Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus on ollut käynnissä vuodesta 2018. Tavoitteet ovat olleet alusta lähtien kunnianhimoisia: maankäytön avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisääminen, rakentamisen koko elinkaaren huomioiminen, laadun parantaminen vastuita uudelleen määrittelemällä sekä suunnittelun ja rakentamisen vieminen digitaaliselle pohjalle 2020-luvulla. Matkan varrella on lisääntynyt vähähiilisyyden ja kiertotalouden periaatteiden painoarvo.
Näitä tavoitteita on päättäväisesti viety ensi vuoden alussa voimaan astuvaan uuteen rakentamislakiin. Ja lisää viedään kolmeen muuhun hankkeen pohjalta syntyvään lakiin. Käytännön tason muutosten ympärillä on kuitenkin isoja kysymysmerkkejä.
Teimme A-Insinööreissä tilaajien ja muiden alan toimijoiden parissa asiakastutkimusta rakentamislakiin valmistautumisen tasosta. Tulos oli selvä: kuusi kuukautta ennen lain ”käyttöönottoa” vain hyvin harvalla on kuvaa siitä, miten se käytännössä tapahtuu.
Kävin itsekin asiakkaiden kanssa näitä keskusteluja. Valtaosa haastatelluista oli toki tietoisia uuden lain tulosta, mutta asia ei ole vielä millään tavalla vaikuttanut omaan tekemiseen. Muutama on perehtynyt uuteen lakiin huolellisesti, mutta sittenkään ei ole vielä syntynyt kirkasta käsitystä siitä, miten tulevia pykäliä käytännössä sovelletaan.
Tunnelmat ovat odottavat, ja tiedonjanoa on paljon. Uuden rakentamislain digitaalisia ja ympäristöön liittyviä vaatimuksia koskevaan webinaarikatsaukseemme ilmoittautui muutamassa päivässä satoja osallistujia.
Tervetullutta onkin, että monen uuden vaatimuksen kohdalla siirtymäaikaa on pidennetty vuoteen 2026. Valmistelutyötä asetusten laatimiseksi tehdään parhaillaan.
Syksyllä toivottavasti tiedämme lisää asetuksista ja asetusten perustelumuistioista, mitä esimerkiksi rakentamislupahakemuksen ilmastoselvitys- ja muulta aineistolta edellytetään tai mitä hankkeelle laadittavan tietomallin sisällöltä odotetaan. Ensimmäisiä vaatimuksia tulisi kyetä viemään suunnittelu- ja urakkasopimuksiin jo lähikuukausina.
Lainsäädäntötyötä ovat ohjanneet tavoitteet ja näkökulmat, joissa alan toimijoiden, kuten suunnittelijoiden ja rakentajien, mielipiteillä tai kokemuksilla ei ole juuri ollut merkitystä. Matkan varrella on onneksi nähty useampikin muutos- ja korjauskierros, joissa alan esiin nostamia ongelmia on pyritty korjaamaan. Lähtökohdista johtuen vallalla näyttää olevan ”no otetaan sitten vastaan se mitä tulee, kun tulee” -asenne.
Asenne on ymmärrettävä, sillä rakennusalan toimijoiden pöydillä on paljon akuutimpia ja isompia ongelmia: mistä saadaan töitä ensi syksyksi ja kassaan rahaa palkanmaksuun.
Kriittisin kysymys rakentamisen alalla niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä on tuottavuuden parantaminen hankkeissa. Jos tämä on ollut yksi lakimuutosten tavoitteista, se on jossakin kohdassa päässyt unohtumaan pykäläviidakkoa viritettäessä. Toivon, että kun asetuksia laaditaan, käytäntöjä selkeytetään ja yksinkertaistetaan eikä tuottavuuden kasvattamiselle projektitasolla aseteta lisää esteitä.
Avaimia tuottavuuden parantamiseen ovat muun muassa hankkeen alkuvaiheeseen ja yhteistoimintaan satsaaminen, datan virtaus elinkaaren vaiheesta ja ohjelmistosta toiseen, korkeampi esivalmistusaste sekä suunnitteluprosessin johtaminen ja tukeminen tekoälyllä.
Ensiapua todelliseen haasteeseen saamme sillä, että rakentamislain soveltamisen käytännöistä tehdään yhteisvoimin mahdollisimman yksinkertaisia, läpinäkyviä ja helppoja. Toivottavasti rakennusvalvontoja ei jätetä yksin ratkomaan lain tavoitetta ja tarkoitusta eikä tulkintoja ryhdytä hakemaan oikeustapausten kautta.
Tätä artikkelia on kommentoitu 17 kertaa
17 vastausta artikkeliin “Evästystä rakennuslain muutoksiin odotetaan pikaisesti”
Esitys siitä, että pätevyyden osoittamiseksi pitää hakea FISE:ltä maksullinen pätevyystodistus on periaatteessa hyvä ja tasapuolistava uudistus, paitsi että sitä se ei kuitenkaan ole. Ikäluokaltaan eläkeikää tai eläkkeellä olevia ammattilaisia se kohtelee epäoikeudenmukaisesti: Iso joukko edellä mainittuja ammattilaisia tekee töitä edelleenkin ja yleensä osapäiväisesti ja vain muutaman vuoden eläköitymisesta. Tällöin FISE:n kustannus suhteessa käytettyyn työaikaan on moninkertainen ja
kohtuuton esim. henkilölle joka on vaan esim parissa kohteessa vastaavana tai piirtelee pari kohdetta vuodessa. FISE pätevyyden hankinta siis tulee kohtuuttoman kalliiksi ja hyvinkin estää monien em. ryhmien työnteon jos rakennusvalvonta vaatii FISE pätevyyden. Tällöin kohtuuton vaatimus heikentää pätevän työvoimareservin käyttöä ja pahentaa työvoimapulaa ja nostaa kustannuksia.
Lailla ei voida vaatia FISE-pätevyyttä, vaan rinnalle on synnytettävä vastaavia päteväksi toteavia instansseja. Näin asiaa perusteltiin ja tulee myös rakennusvalvontojen hyväksyä.
Tuskin laissa edellytetään Fise-pätevyyttä, vaan lainsäätäjä jättänee kentän avoimeksi eri toimijoille. Toki varmaankin jokin viranomaishyväksyntä toiminnalle vaaditaan.
Eri asia on, montako rinnakkaista toimijaa Suomen kokoisille pätevyydentoteamismarkkinoille mahtuu.
FISE-pätevyyskään ei poista kaikkea epätasa-arvoa rakennusvalvontojen välillä. Eri kunnissa kun määritellään
kohteen vaativuusluokka eri tavoin. Esim. muualla maassa tavallisen betoniharkko rakenteisen omakotitalon perustusten rakennesuunnittelu on tavanomaista, paitsi Espoossa jossa se onkin vaativaa, vaikka kyseessää aivan perusratkaisut. Pitäisikö siis rakennusten suunnittelun vaativuusluokatkin määritellä esim. FISE:n toimesta tai jopa ympäristöministeriön alaisessa työryhmässä ja/tai tekoälyohjelmassa 🙂
FISE-pätevyyden prosessi on kalleudesta ja työläästä lomakkeesta huolimatta aika täynnä aukkoja.
Pätevyys perustuu vuosikertymään työpaikalla, poissulkemalla akateeminen tutkimus ja itseoppiminen. Pätevyys kertyy siis paremmin niillä, jotka vuosikaupalla kopioivat detaljit projektista toiseen pyörittämällä rinnällä muutaman excelin, kuin heillä, jotka panostavat asiantuntijaosaamiseen. Tällä perusvaatimuksella ei siis monessa tapauksessa ole suoraa kytkentää käytännön osaamiseen.
Lisäksi järjestelmä antaa käytännön tasolla mahdollisuuden käyttää valta-asema hyväksilukemalla toisten työt omiksi. Myös referenssiprojektien tarkastus ole välttämättä tehokas, mm. laskutoimituksia ei vaadita lainkaan.
Nykyinen pätevyysverifioinnin rakenne köyhdyttää tarjouskilpailua paitsi suoraan, myös sen kautta, että verorahoin koulutettujen nuorten osaajien olisi pakko hakeutua isompiin firmoihin, joissa on muutama pv-henkilöä eli pääsy projekteihin. Isompien firmojen laatukulttuuri ei ole kuitenkin välttämättä paras tai edes aina hyvä ja sekin vaikuttaa osaamisen kehitykseen.
Käytännön ratkaisulla pätevyyshakemus voisi automatisoida kytkemällä siihen tuntikirjaukset sekä rakennusvalvonnan ja 3n osapuolen tarkastusprosessin kuittaukset. Tämä voisi tervehdyttää alaa monella tapaa mm. tilaaja pääsisi näkemän kuinka tarjottuja osaajia osallistettu projektissa.
Mahdollisuus kuitata pätevyys tenttaamalla (ainakin ehdolliseksi) pitäisi myös olla läsnä, tämä helpottaisi osaamisvajeetta sekä uusien osaamisalueiden pätevyyksien tunnistamista.
Minusta Fise-pätevyys ei ole kallis, vaan pikemminkin halpa, kun ottaa huomioon, että pätevyys on voimassa 7 vuotta.
Mitä tulee lomakkeen työläyteen, jos hakijan pätevyyttä pyrittäisiin arvioimaan nykyistä perusteellisemmin, tietoja pitäisi luonnollisesti esittää monin verroin enemmän ja yksityiskohtaisemmin kuin nykyään. Siihen verrattuna nykylomakeen täyttäminen lienee lasten leikkiä.
Pätevyyden toteaminen ei ole mitenkään täydellistä tai aukotonta, se on hyvä todeta. Sellaiseksi sitä tuskin koskaan saadaankaan. Näen, että järjestelmä pystyy lähinnä erottelemaan pois selvästi epäkelvot, kuten sellaiset, joilla ei ole vaadittavaa tutkintoa tai vastaavaa oppisisältöä, tai ne, jolla ei ole lähellekään riittävää työkokemusta.
Insinööriajosta tulee ulos hyvin vaihtelevalla ajotaidoilla omaavia kuljettajia, Samoin lienee Fise-pätevyyksien kanssa.
Ja Fise-pätevyyshän ei välttämättä ole mikään on-off -instrumentti, vaan tilaaja voi aina selvittää henkilön pätevyyttä tarkemmin kysessä olevan työtehtävän vaativuuden mukaan.
Summa summarum: random-henkilön (siis henkilön, jota ei tunneta ennestään) pätevyyden arivoiminen tarkasti ja sukottomasti lienee niin työlästä ja kallista, että sellainen ei taida olla mahdollista ilman valtavia digipanostuksia, jolloin arviointi siirtyykin sitten ihmisiltä tietoteknisille järjestelmille.
Katsos kun sekä uudessa rakentamislaissa että artikkelissa puhutaan digitalisaatiosta, niin miksei puhuttaisi siitä myös pätevyyshallinnan parissa. Useampi homma hoituisi nykyistä paljon kevyemmin, vaikka tiedon määrät olisivat suurempia.
Ensiksi pätevyyslomakkeeseen ei esimerkiksi voi linkitä tai importoida projektien tiedot ja tuntikirjaukset lainkaan, tämä on ajanhukan ydin. Hoituu yksinkertaisimmillaan import-toiminnolla (samalla tavalla kuin esim. työhakemuslomakkeet hakevat tiedot linkedinistä)
Toiseksi projektien tietoihin ei ole linkitetty julkisten laadunarvioinnin, reklamaatioiden tai takuukorjausten kirjauksia. Käytännössä mahdollistaa sen, että pätevyys annetaan runsaan sekundan tekijälle, kunhan koko urasta löytyy kaksi kelvollista referenssiä. Koska rakennettu omaisuus alkaa olla ainakin RYHTI:n verran digitoitu ja ongelmatiedon digitointi palvelee suoraan rakennuksen ylläpitoa, kyse lienee olla enää sen tiedon linkityksestä tekijän profiiliin, joka voi toteuttaa yksinkertaisesti tunnisteella.
Kolmanneksi käyttäjän profiiliin tai projektiin ei ole myöskään mahdollista linkittää ilmoitajansuojelun alaisten tuotevirheilmoitusten tietoa. Ei myöskään tietoa siitä, että henkilö olisi teettänyt koko työn toisella henkilöllä (kun ”asiakas halusi projektin vetäjäksi miehen” kuten esimerkiksi tässä artikkelissa https://yle.fi/a/74-20099123). Tämä liene vaativin kohta joka edellyttää viranomaisten yhteistyötä ilmoittajan suojelun ym. henkilösuojelun varmistamisen parissa yli virastorajojen eli Hallintolain 10§ nojalla, muttei tämäkään mahdoton tehtävä.
”Valtava digipanostus” on valtava liioittelu, kärjistettynä tämä homma ei ole sellaista tavanomaista verkokauppatiliäsi mutkikkaampaa, josta näet aikaisemmat ostoksesi ja voit antaa sekä lukea muiden asiakkaiden palautteet tuotteista.
Varmasti on suhteellisen helppoa tosiaan tuoda nykyjärjestelmään apuneuvoja, joilla hakija voi syöttää hakemukseen liittyen paljonkin lisää pätevyyttään kuvaavaa tietoa. Samalla on hyvä muistaa myös kolikon toinen puoli, eli se, että pätevyyden noinkin edullisen hinnan mahdollistaa käytännössä se, että hakemukset käsitellään järjestöjen koordinoimana vapaaehtoistyönä, eli käytännössä veloituksetta.
Jo nykyisenkin laajuisten tietojen läpikäyminen ja arvioiminen on melkoisen iso duuni, kun jokainen lautakunnan jäsen käy läpi jokaisen hakemuksen. Tarkoitan siis valtavalla digipanostuksella sitä, että hakemusten tietosisällön merkittävä kasvattaminen tarkoittaisi sitä, että hakemusten käsittely tulisi muuttaa analogisten aivosolujen sijasta tietokoneiden hoidettavaksi, ainakin suurimmalta osin. Tai vaihtoehto olisi arvioijajoukon palkkaaminen tehtävää varten, jolloin käsittelystä veloitettava hinta luultavasti moninkertaistuisi. Eri asia on, löytyisikö tuollaiseen tehtävään riittävää substanssiosaamista omaavaa väkeä ylipäätään.
Harmaan työn teettäminen asiantuntijoilla onkin iso ongelma, ja mm. tähän liittyvän kannanottoni Rakennuslehti on sentään aikoinaan julkaistanut (kuvitettuna täällä https://www.linkedin.com/posts/katja-rodionova_miten-laatu-ja-hyvinvointitavoitteita-navigoidaan-activity-7019655785999740928-YZPz )
Kysymys onkin, palveleeko nykyinen järjestelmä, joka uuvuttaa ammattilaisia tarjoamatta kuitenkin luotettavaa kuvaa työn laadusta tai työssä tehdyistä virheistä ja laiminlyönneisyä, tarkoitusta – olettaen että tarkoitus on laadunvalvonta?
Näyttää, että Betonijussinkin ainut pointti on, että virhe-ja päätäntävallan väärinkäyttötietoja ei voida lähteä käsittelemään yksinkertaisesti sikäli, että tällaista tietoa on sikapaljon.
Omastakin mielestä asia on juuri näin, mutta teen asiasta sen johtopäätöksen, että on lusikka on otettava kauniiseen käteemme ja päätettävä, miten virhe- ja väärinkäytöstiedon paljoutta handlataan.
Hinta ei ole muutenkaan lainkaan edullinen hakijoille, jotka eivät saa johtajan palkkaa eikä lupaa hakea pätevyytensä (tai useampia) firman piikin. Useinhan sitä insinööreille neuvotaan, ettei valmistumisen tai pätevyyshakemuksen kanssa ole lainkaan kiirettä eikä asia vaikuta uran etenemiseen…
Betonijussin pointti on vain se, että nykyjärjestelmällä on mahdollista käsitellä aika rajallinen määrä informaatiota. Jos käsiteltävän informaation määrä moninkertaistuu, niin kuin Katja esität, järjestelmän pitää muuntua aivan toisenlaiseksi. Samalla pätevyyden toteamisen kustannus eli otaksuttavasti myös hinta, luultavasti myös moninkertaistuu.
Todettakoon vielä kerran, että tietoliikenteen näkökulmasta tässä puhutaan hyvin pienistä datan määristä ja sen käsittelyn / järkevöittämisen kustannuksista.
1. Liittämällä hakemuksiin valtion järjestelmiin kirjatut oikaisu- ja virhetiedot (näidenkin projektien osalta, joita hakija ei ehkä haluaisi itse mainita), voitaisiin auttaa lautakunnan kiireellisiä jäseniä heikonlaatuisten suunnittelmien seulonnassa, antamatta ainakin selkeän sutan tekijöille samat pätevyydet kuin huolellisille suunnittelijoille.
2. Liittämällä uusiin hakemuksiin myös vastuullisen suunnittelijan ja sisäisen laadunvarmistajan tiedot, nopeuttaisimme ja tarkentaisimme lisäksi vaativampien päätevyysluokkien hakemusten (uudelleen)käsittelyä. Tämä saattoi tosin tuoda parrasvaloon itse tarkastajien työn jälkiä, vaikkemme toistaiseksi tiedä, kuinka suuresti.
3. Liittämällä hakemuksiin tuntikirjaustiedot, voitaisiin tuoda kiireisten päättäjien fokukseen valikoidusti juuri ne tapaukset, joissa tehtävät ovat selkeästi aliresurssoitu tai ajoitettu päällekkäin. Näiden osalta jo pikatarkastelu voisi tuoda esiin arvokasta tietoa odotetusta työn jäljestä ja tekijän sitoutumisesta projekteihinsa. Nykyjärjestelmään tutustumisen kannalta olisi muuten kiva saada tietoon lautakuntien jäsenten päätoimen tuntikirjaukset pätevyyslautakuntien aktiivipäivien osalta.
4. Yhdistämällä virhehavainnot tilastollisesti, voitaisiin tehdä informoidut päätökset eri yritysten sisäisten toimintaympäristöjen vaikutuksista laadunhallintaan. Tämän perusteella voitaisiin esimerkiksi todeta, edustavatko tarjouksiin rutiiniomaisesti sisällytetyt ISO 9001 noudattamisen maininnat hyvänlaatuista markkinointia, ja muutenkin edistää luotettavien toimijoiden bisnestä. Tällainen automatisoitu analyysi ei olisi vaatinut lautakuntien jäseniltä henkilökohtaista työpanosta lainkaan, toki valtionviranomaisen valvontatyötä se saattoi helpottaa paljonkin.
5. Automaattiset tiedon tuonnin toiminnot olisivat lisäksi säästäneet pyöreät summat tuplakirjausten aiheuttamista piilomaksuista.
Mikseivät siis pätevyyslautakuntien nykyiset jäsenet edistäisi tätä suuntaa? Kaiketi sekä julkisten että yksityisten tilaajien hyötyä ajatellen, virhetiedon sisällyttäminen pätevyystoiminnan lähtötiedoiksi on erittäin hyödyllinen – itse asiassa tämän pitäisi olla koko homman ydin. Tällainen läpinäkyvä järjestelmä voisi oikeasti tehdä koko lautakunta-ajattelusta lähinnä tarpeettoman, vaan työn luokitus syntyisi opensource-periaatteella, eli siis allan harrastajien voimin ilmaiseksi. Virheiden salailuun liittyvää keskustelua ei voi noin vaan lakaistaa maton alle yksinkertaisesti sen perusteella, että se keikuttaisi nykyjärjestelmää. Rakennetun omaisuutemme arvonaleneman liikkuessa (ROTI-raportitien mukaan) 3-5 miljardeissa vuosittain, panostus läpinäkyvään laadunhallintaan olisi myös taloudellisesti perusteltu.
Se, että olen henkilöjärjestön edustajana arvioimassa pätevyyshakemuksia ei todellakaan ole mitään harmaaata työtä.
Lautakuntatyöskentelyn ja harmaan työn ym. työnjohtovallan väärinkäytön yhteydet eivät ole välttämättä suoraviivaisia. Vaikka sidosryhmävaikuttaminen on palkatonta, se tarjoaa tiedon manipuloinnin ja suosimisen mahdollisuudet (ks. https://aaltodoc.aalto.fi/items/c0f19231-567c-49a8-91e2-e2c1218895e1). Esimerkiksi suunnitteluohjauksen virheiden ja puutteiden käsittelyyn tai käsittelemättä jättämisen mahdollisuuksien henkilökohtainen arvo vaihtelee riippuen henkilön asemasta ja sidosryhmiensä käytännön tarpeista.
Huolellinen työskentely pätevyyslautakunnissa – kuten yleisesti laadunhallinnan parissa – olisi väistämättä tuonut tarkastajan tietoon sen tosiseikan, että rakennesuunnittelijat joutuvat päivittäisissä projektitöissä joko tekemään harmaa ylityötä esimerkiksi laskentatyökalujen kehityksen ja laadunvarmistuksen parissa, tai ”leipomaan” suunnittelukuvia tehostamisen merkein vailla asianmukaista suunnittelua ja laadunvarmistusta. Tämän tosiseikan luomien kilpailupaineiden mainitsematta jättäminen yritysten ja yhteisöjen välisessä keskustelussa kuitataan ”konsensuksena”, vaikka kyse on jo pikemmin ”omertasta”. ”Konsensuksen” luoma noidankehä on vaivannut alaa jo pidempään ja sen seuraukset ovat näkyvissä etenevin määrin. Työnantaja ei antaa riittäviä resursseja työskenteyyn; laskupohjissa on virheet, mutta tarkastusta ei voi tehdä kuin omana aikana; RILin kirja jossa ohje annettu ei ole tekijän käytössä/tiedossa, jossa kyseinen ohje oli annettu; ohjeisiin tutustuminen ei ole budjetoitu; päällikkö käski kopioimaan detalji laskematta. Nämä ovat tyypillisimmät havainnot, joihin törmää siis väistämättä, jos ei ensimmäisessä niin toisessa haastattelussa jossa puretaan suunnitteluvirheiden juurisyyt.
Miksei vaan laadunvarmistuksen parissa työskentelevät ja pätevyyksiä käsittelevät vaikutusvaltaiset henkilöt tuo tällaisia havaintoja koskaan julkisen keskustelun kenttään?
Mielestäni Katja ehdotukset avoimuuden lisäämiseen, katteettoman työn vähentämiseksi digitalisaation keinoin sekä rakentamisen virheiden juurisyiden auki pureskelu ovat asioita, jotka vievät rakentamista kohti tulevaisuutta. Pohdituttaa, että mitä intressejä eri toimijoilla voi mahdollisen muutosvastarinnan taustalla olla? Itse miettisin etuja puhtaasti rahan kautta, koska raha ja pakko ovat ne asiat, jotka asioita muuttavat rakennusalalla.
Tervetuloa Katja mukaan kehittämään Fisen pätevyydentoteamisjärjestelmää. Järjestelmä on siinä mielessä avoin, että asiantuntijat pätevyyslautakuntiin kanavoituvat alan henkilöjärjestöjen kautta. Aktiivinen ihminen pääsee varmasti mukaan jonkin järjestön kautta.
Ajat ihan hyviä asioita, mutta ovatko keinot oikeat? En oikein miellä kohtuulliseksi esimerkiksi sitä, että jos kerran suunnittelijat joutuvat tekemään selvästi aliresursoituja projekteja (käytännössä suunnittelualan sisäisten ongelmien takia), ja työn laatu on siksi heikkoa, siitä ryhdyttäisiin sanktioimaan pätevyyttä hakevaa henkilöä.
Aloitan pätevyyslautakunnan nimettömän jäsenen Betonijussin kommentin 2-osasta. En esitä sitä, että suunnittelijoita tulisi rangaistaa siitä, että toimittaisivat selkeästi aliresurssoiduissa projekteissa lain tai hyvän suunnittelutavan vastaiset suunnittelutuotteet tilaajalle. Esitän kuitenkin sen, että 9.8.2024 09:42 kommenttini järjestyksessä tällaisia tilanteita tulisi ehdottomasti havainnoida ja käsitellä. Työ- ja yritysjohdon direktio-oikeuden väärinkäytöksistä tarjous- resursointi- ja laadunhallintatoiminnan parissa, sekä tästä johtuneista rikkeistä tulisi voida muodostaa koheesin kuvan. Suunnittelijan tulisi vähintään olla vastuussa siitä, että hän näissä tapauksissa viestittää reippaasti laadunhallinnan puutteista ensin sisäisesti ja sitten tilaajalle tm. viranomaisille mm. https://oikeuskansleri.fi/keskitetty-ulkoinen-ilmoituskanava.
Vastuullisen suunnittelijan, laadunvarmistajan, suunnittelu- ja laadunpäällikön on suunnittelijan lisäksi kannettava vastuu laatukulttuurin ongelmista. Tilaajan on tarjottava virheraportoinnin puitteet. Yrityksen on kannettava vastuu niin tilaajalle toimitetuista vääristä tuotteista, kuin virhetiedon manipuloinnistakin. Yrityksen johdon on kannettava mm. Osakeyhtiölain nojalla vastuut heikon johtamiskulttuurin aiheuttamista reklamaatioista, sakoista tms. kuluista sekä SopMenL:n nojalla harhaanjohtavasta viestinnästä yhtiöidensä työkulttuureista ja tuotteiden laadusta. Yritysjohdon on myös oltava vastuussa työntekijöillevirhetilanteissa aiheuttamasta henkisestä kuormituksesta sisältäen laadunhallintaa pitkäaikaisesti heikentäviä ”second victim” traumoja, ks. https://lab.fi/fi/uutiset/hoitohenkilokunnan-globaali-joukkotrauma-lisaa-riskeja-potilasturvallisuudessa