Homeongelman ydin on vanhassa eikä uudessa rakennuskannassa. Tätä ei uskoisi, kun katsoo ympäristöministeriön esityksiä, jotka tähtäävät lähes pelkästään uudisrakentamisen laadun parantamiseen. Luottamus vanhojen kiinteistöjen omistajien vastuuseen ja tietämykseen on anteeksiantamatonta sinisilmäisyyttä. Kansallisvarallisuuden kunnon ja ihmisten terveyden säilyminen on yhteinen asia.
Kuntien kiinteistöt on pääosin rakennettu 1960–70-luvuilla, jolloin kovan muuttoliikkeen vuoksi tarvittiin asuntojen lisäksi nopeasti terveyskeskuksia, päiväkoteja ja kouluja. Jotta tehtävästä olisi selvitty, otettiin käyttöön uusi betonielementtitekniikka ja uudet rakennusmateriaalit, joita valittaessa ei ollut aikaa tai kiinnostusta miettiä pitkäaikaiskestävyyttä. Niin sanottu hyvä rakentamistapa tunnisti silloin heikosti homeriskejä, koska ongelmana pidettiin vasta lahoa.
Energiansäästö toi lisää ongelmia, sillä esimerkiksi kouluja ei voinut jättää enää ikkunatuuletuksen varaan vaan eristemääriä lisättiin ja siirryttiin koneelliseen ilmanvaihtoon. Valitettavan usein se osoittautui alimitoitetuksi tai sen huolto laiminlyötiin.
Huonosti rakennettujen kiinteistöjen huolto laiminlyötiin kunnissa 1990-luvun lamassa, ja senkin jälkeen poliitikoiden oli aina helpointa säästää lykkäämällä korjaamista ja vähentämällä esimerkiksi koulujen ilmastointia. Koulupäivän jälkeen ja viikonlopuksi ilmastointi saatettiin sulkea kokonaan, jolloin oppilaaat saivat aamutervehdyksenä tunkkaisen tuulahduksen putkiin kertyneestä pölystä.
Vielä suuremmat kosteusongelmat ovat vanhoissa omakotitaloissa. Ne on rakennettu ja niitä huolletaan amatööritaidoin.
Homeongelmaa paisuteltiin, mutta silti siihen ei puututa
Kansallisvarallisuutemme ei siis todellakaan ole ollut hyvässä hoidossa, minkä eduskunnan tarkastusvaliokuntakin toi esiin vuonna 2011. Raportti oli kuitenkin sikäli vinoutunut, että tutkimusaineisto oli pääosin 1990-luvulta. Nykyinen rakentamisen laatutaso on aivan toinen, sillä vedeneristysmääräykset tiukkenivat vuonna 1998, puolipakolliset rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeet ovat olleet käytössä lähes yhtä pitkään, samoin päästövapaat M1-luokan materiaalit. Ilmanvaihdon määrääkin on lisätty, sillä iso osa sisäilmaongelmista on liittynyt muuhun kuin homeeseen, kuten uusien materiaalien päästöihin ja ilman tunkkaisuuteen.
Näiden uudisrakentamisen parannustoimien jälkeen on kummallista, että eduskunnan ja ympäristöministe riön aktiivisuus kohdistuu lähes pelkästään rakentamisen laatuun. Se on helppoa, mutta väärää priorisointia. Sillä ei ratkaista vanhan rakennuskannan homeongelmaa.
Miksi taistella hometta vastaan pontevimmin siellä, missä sitä on vähiten, ja jättää tärkein taistelukenttä tyhjäksi? Miksi keskittyä rakennuksen pitkässä elinkaaressa vain lyhyeen synnytysvaiheeseen, kun paljon isompia vahinkoja on tapahtunut ja tapahtuu edelleen käytön aikana?
Rakennukset ovat täysin omistajansa tietämättömyyden armoilla. Tämä on todennäköisesti yksi homeongelmien pääsyistä.
Rakennusvalvonta ei olisi voinut epäonnistua surkeammin
Tulosten valossa ministeriö tai rakennusvalvonta ei todellakaan ole onnistunut tehtävässään: uudisrakentamista valvomalla ne eivät ole pystyneet estämään hometalojen syntyä. Vielä isompi epäonnistuminen on tapahtunut siksi, että missään vaiheessa kukaan ei ole kyseenalaistanut nykyistä toimintaa ja kysynyt, pitäisikö valvonta ulottaa edes ohjeiden ja neuvonnan muodossa yli koko rakennuksen elinkaaren.
Rakennusvalvonnan huolehtimisvastuusta on käytetty myös nimeä huolestumisvastuu, mutta nyt ei olla oltu kunnolla edes huolissaan, siis muusta kuin omien tehtävien jatkumisesta ennallaan. Edelleenkin muutosvastarinta on iso, vaikka Oulun rakennusvalvonta on osoittanut, että toisinkin eli vastuullisemmin voisi toimia.
Rakennusvalvontaa organisoidaan nyt uudelleen ylikunnalliselle tasolle. Tilaisuutta miettiä sen tehtäviä puhtaalta pöydältä ei pidä hukata. Nyt kunnissa parisen tuhatta ihmistä rakennusvalvonnoissa, ely-keskuksissa ja kaavoituksessa vahtii sitä, mihin ja miten rakennetaan uusia taloja. Sitä miten vanhoja taloja hoidetaan ja korjataan, ei ole ohjaamassa kuin kourallinen virkamiehiä vapaaehtoispohjalta.
Toistan vielä kerran, että homeongelman ydin on vanhassa eikä uudessa rakennuskannassa. Siksi lääkkeetkin on kohdistettava siihen.
Nykyinen tilanne, että sen paremmin ympäristöministeriö, ELY-keskukset, kunnat kuin rakennusvalvonnatkaan eivät ole ottaneet tehtäväkseen huolehtia rakennetun omaisuuden kunnosta, on jopa maankäyttö- ja rakennuslain vastainen. Ainakin se on vastoin sen henkeä. Laissa sanotaan, että rakentamisen ohjauksen tavoitteena on muun muassa edistää rakennetun ympäristön ja rakennuskannan suunnitelmallista ja jatkuvaa hoitoa ja kunnossapitoa. Nyt sitä ei tehdä.
Lue perjantain Rakennuslehdestä ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokan, hometalkoiden vetäjän Juhani Pirisen ja Vantaan, Helsingin ja Oulun rakennusvalvojien Pekka Virkamäen, Lauri Jääskeläisen ja Pekka Seppälän näkemykset homeongelmien syistä ja rakennusvalvonnan roolista homeongelmien ehkäisijänä.
Tätä artikkelia on kommentoitu 8 kertaa
8 vastausta artikkeliin “Homesodassa on väärä viholliskuva”
Miten enemmän homeesta on puhuttu sitä enemmän homeongelmia on tullut esiin. Tiedän tämän hyvin, koska lehdessämme homekeskustelu kävi kuumimmillaan vuonna 1997 ja luulin, että siihen ei enää tarvitsisi palata. No, nyt keskustelu on vielä kuumempaa.
Vaikka kyse useimmiten on vakavasta terveysongelmasta, niin joissakin tapauksissa on kyse myös homehysteriasta. Muutama äänekäs mielipidevaikuttaja voi saada tällaisen hysterian aikaiseksi koulussa kuin koulussa. Espoossa siihen riitti, että lähelle tuli uusi, hieno koulu, mikä aiheutti tyytymättömyyttä vanhassa koulussa toimijoissa.
Toisaalta on huomattu, että muutettaessa takaisin korjattuun kouluun, saatetaan tarvita psykologin apua muuton suunnittelussa, jotta vanha homekeskustelu ei leimahda heti uudelleen yhden tai kahden yliherkistyneen saadessa uudelleen oireita.
Homeongelman psykologiseen puoleen kiinnitettiin huomiota myös Työterveyslaitoksen eduskunnalle jättämässä raportissa. Tässä muutama poiminta:
”Sisäympäristöhaittojen kokemiseen voivat vaikuttaa psykososiaaliset tekijät, kuten esim. tyytymättömyys työhön ja liian kuormittava työ sekä henkinen hyvinvointi”
”On etsittävä oireiden aiheuttaja, mikäli sellainen on löydettävissä, mutta on myös osattava luopua aiheuttajan metsästyksestä, mikäli tilanteen taustalla näyttää pikemminkin olevan tavallista herkempi elimistö, joka reagoi epäspesifille ärsykkeelle vielä kuukausia alkuperäisen altistumisen ja sairastumisen jälkeen.”
”Osalla työpaikkojen kosteus- ja homevauriorakennuksissa oireilevista oireet ovat niin hankalia, että päädytään siirtymään toisiin työtiloihin. Joissakin tilanteissa siirtyminen toisiin tiloihinkaan ei lopeta oireilua. Pahimmillaan siirtymisiä tarvitaan tämän jälkeen vielä toisiin työpisteisiin ja useisiin eri rakennuksiin eikä sekään ratkaise ongelmaa. Tällöin oireilun taustalla voi todellakin olla tilanne, että korvaavassa työpaikassa sattuu myös olemaan kosteus- ja homevaurio. Todennäköisempää kuitenkin on, että oireilun takana on tällöin jokin muu, kuin oletettu kosteus- ja homevaurio.”
Samalla lisään heti, että psykogin tukea voidaan tarvita myös silloin, kun ihmiset ilmoittavat homeoireista, joille ei löydy heti lähdettä ja syytä. He voivat joutua leimatuiksi ja syrjityksi. Kenenkään ei pidä joutua siihen asemaan, että hän joutuu puolustelemaan sairauttaan työnantajalle ja jopa hankkimaan itse todisteita homeongelmasta.
Vastausesi oli muuten asiallinen, mutta näkökulmasi hieman liikaa oireilevia syyllistävä. Nykytietämyksemme, tekniikkamme ja ehkä myös rahamme ei riitä vielä analysoimaan asiassa kaikkea ja kun tahto, kyvyt ja rahat loppuvat, niin helppo ratkaisu on syyllistää oireilevat. Voi usein olla, että henkilö, joka on kerran altistunut oikein kunnolla ei siedä enää niitä pienempiäkään pitoisuuksia, joita ehkä sietäisi, jos asioihin olisi puututtu ajoissa. Oma poikani joutui sairastelukierteeseen ja huoneesta löytyikin lisäeriste/-kosteussulku, joka esti rakenteiden kuivumisen ja teki siitä varman pommin kun kosteutta pääsi vähänkin väliin. Selvittely ja riitely oli monin verroin kalliimpaa kuin korjaaminen.
Kaikkea ei pystytä valvomaan ja moraali alkaa heikentyä työn tekijöiltä, kun viimeistä euroa etsitään joka välissä, eikä ulkomaista korjaustyövoimaa aina kiinnosta huolehtia kosteusasioista loppuun asti.
Sama syyllistäminen ja mitätöinti pätee sähköyliherkkyyteen, josta on odotettavissa vielä suurempi kansantauti, kun lapset siirretään oppimaan tietokoneruudun ääreen, kännykät taskussa, W-lanit luokassa ja tukiasemat katolla. Vapaalla sitten TV:n äärellä tai äly(ttömässä) puhelimessa. Entistä stressaantuneempia ja sairaampia työtekijöitä odotettavissa tulevaisuudessa. Viranomaiset eivät ole Suomessa vielä edes heränneet asiaan, pikemminkin päin vastoin. Muualla sentään.
Mielestäni en syyllistänyt vaan yritin katsoa ongelmaa monelta kantilta. Niin sitä katsoi lääkäri Kari Reijulakin raportissaan, josta otin nuo muutamat sitaatit.
Kirjoitin: ”Vaikka kyse useimmiten on vakavasta terveysongelmasta, niin joissakin tapauksissa on kyse myös homehysteriasta.”
MInusta tämäkin asia on syytä ottaa esiin, koska sisäilmaongelmissa on joskus kyse myös paitsi fyysisestä myös psykologisesta ongelmasta.
Kirjoitin myös: ”Psykogin tukea voidaan tarvita myös silloin, kun ihmiset ilmoittavat homeoireista, joille ei löydy heti lähdettä ja syytä. He voivat joutua leimatuiksi ja syrjityksi. Kenenkään ei pidä joutua siihen asemaan, että hän joutuu puolustelemaan sairauttaan työnantajalle ja jopa hankkimaan itse todisteita homeongelmasta.”
Olen nähnyt kuinka asiallinen valitus sisäilmaongelmasta saatetaan kääntää niin, että ihmisellä itsellään on ”muita” ongelmia, joita hän projisoi valittamalla sisäilmasta.
Hyvä kirjoitus, Seppo.
Näiden kymmenien ja kymmenien kosteus- ja homeprojektien hyllyihin jätettyine paksuine raportteineen jälkeen ei tarvita enää yhtään luonnonlakien rakennusfysiikan osien selvittelyä. Eihän niiden perusteissa mikään ole muuttunut. Lyhykäisimmillään tiedoksi ja taitamiseksi riittää RakMK:n osa C2 Kosteus ja sen tiivistelmänä ymmärrys: ”Ei kosteutta, ei hometta.”
RIL:n Seniorien viime viikon lounasluennolla tuotiin esiin MUUTOKSET. Ehkä aiheesta pitää tehdä se vihon viimeinen kosteus- ja homeprojekti: ”Mitä on muuttunut rakentamisessa viime vuosikymmenten aikana? Mitä muutoksista on seurannut? Johtopäätökset ja toimenpiteet!”
Tilaisuudessa kysyttiin muutoksista liki näin: ”Me kaikki (siis 70 +/- v.) olemme käyneet koulumme luonnollisen ilmanvaihdon ja ikkunat auki/kiinni olosuhteissa. Ei meillä ole ollut sisäilmaongelmia saati -sairauksia. Nyt koneellisen ilmanvaihdon aikana on tämä kaaos. Mikä sisäilmassa on muuttunut?”
Sääli, että luonnollinen, painovoimainen ilmanvaihto on nykyään kielletty. Vaikka terve järki esim. sanoo että isossa hirsitalossa ilma riittää ilman koneitakin, niin ei auta pullikoida. Määräysten takana olevat nimet ja perusteet tulisi saattaa julkisiksi. Taitaa olla useampikin materiaali- ja laitetoimittaja mukana.
Vanhat rakennukset, joissa asuimme esim. 50-luvun vaihteessa, oli todella ilmavia. Niissä oli lattialankut ja alla eristeenä savea ja sammalta. Lattiat pestiin lankuille vettä heittämällä ämpärikaupalla.
Hirsiseinissä oli oli tiivisteenä sammalta ja välikatolla savea ja sammalta.
Homeitta ei näkynyt missään. Jopa kyseisten talojen purkujen yhteydessä, vanhat lankut säästettiin hyvän kuntonsa vuoksi.
Sisään juoksi kaikenlaisia ötököitä aina sisiliskoista alkaen.
Tuuletus perustui loppujen lopuksi ylipaineeseen, jonka aiheutti tuuli, mistä se milloinkin puhalsi.
Patopaine hoiti ilmastoinnin virkaa.
Itse yhdeksää eri allergiaa potevana tiedän, että jokin näistä yhdeksästä allergiasta voi laueta näihin kuulumattoman aineen vaikutuksesta. Joidenkin siitepölyallergian voi laukaista vaikka homeitiöt tms.
Olemme pikkupatentilla suojanneet ylipaineisen ratkaisun, joka soveltuu korjaus- ja uudisrakentamiseen.
Home- ja mikrobiasioita tutkivien on vain myönnettävä, että rakenne voidaan toteuttaa ylipaineisena. Kyse on rakenteen muutoksesta ei
ainoastaan alipaineen muuttamisesta ylipaineiseksi.
Onhan selvää, että ylipaine huoneistossa pitää kaikki haitta-aineet huoneiston ulkopuolella suunnasta riippumatta.
Linkistä lisää: http://www.linkkitori.net/milloin.htm
Näin eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Tuija Brax ohjasi hallitusta ja sen kautta ympäristöministeriötä viime vuonna. Ei tainnut mennä jakeluun:
Ensinnäkin, rakentamisen ohjauksen ja neuvonnan on uudistuttava. Se on uudistettava, koska nykyinen ohjausjärjestelmä ei toimi. Rakennuksen elinkaaren aikainen ja rakentamisen kosteudenhallintaa koskeva neuvonta on lähes olematonta valtion tasolla. Sitä ei ole keskitetty yhdellekään toimijalle. Se kuuluu ensin rakentaa, ja ennen kaikkea on tärkeätä, että se on yhdessä paikassa: se, miten rakennuksista pidetään huolta, kun ne on rakennettu, ja miten kosteudenhallinta hoidetaan silloin, kun rakennuksia rakennetaan.
Ensin politikointia:
On hyvä ettei Braxin ohjaukset mene jakeluun koska vihreät tekevät rakentamisen riskien hallinnalle todellisen karhunpalveluksen energiamääräyksillään (eivät vihreät tietenkään yksin päätä niistä asioista).
Ja sitten varsinaiseen asiaan:
Ei rakentamisen ohjauksen ja neuvonnan tarvitse uudistua mutta tietenkin kehittyä. Kyllä valtio hoitaa kohtuullisen hyvin esim. rakentamisen kosteudenhallintaa koskevan neuvonnan. Sitähän tehdään oppilaitoksissa mistä valmistuu rakennusalan ammattilaisia ja he sitä tietoa todella tarvitsevat.
Sen sijaan valtio voisi kehittää tutkimustyötä jolla kehitettäisiin rakentamisen ratkaisuja jotka sopivat pohjoisiin ilmanaloihin ja vielä työmaalla tehtyinä.
Ja kyllä nykyään on myös tietoa rakennuksen elinkaaren aikaisesta kunnossapidosta. Mutta kun se raha.
Onkohan kukaan tutkinut tai laskenut kumpi tulisi halvemmaksi ja kumpi olisi ”terveellisempi” rakennus; esimerkiksi koulu ”vanhan tavan mukaan” rakennettuna vai nykymääräysten mukaan rakennettuna. Kun huomioon otetaan rakentamiskustannukset ja kunnossapidon laiminlyönneistä johtuvat kustannukset sekä rakennuksen käyttöikä ja psykologinen puoli ”ennen rakennukset oli parempia” (anteeksi ironia).
Niin olisikohan vanha malli halvempi ja varmempi kuin nyky malli.
Henkilökohtaisesti en kannata vanhaan paluuta vaikka olenkin toiminut pitkään rakennusalalla, ennen ei ollut kaikki paremmin.
Kuten olen aikaisemminkin todennut, rakentamisen laatu Suomessa on tällä hetkellä keskimäärin parempaa kuin koskaan ennen ja uskon että tulevaisuudessa vielä parempaa kuin nyt. Ja sitä parantaa myös nämä ylikriittiset mielipiteet rakentamisen laadusta.