Kestävä rakentaminen vaatii järjestelmällistä muutosta: materiaalitehokkuutta, kiertotaloutta, korjausrakentamisen priorisointia ja ennen kaikkea realismia. Runkorakentamisen materiaaleilla (teräs, puu ja sementti) on keskeinen rooli tässä vihreässä siirtymässä. Vihreä siirtymä rakennusalalla on kuitenkin osoittautumassa vaikeammaksi, hitaammaksi ja kalliimmaksi kuin on aiemmin suunniteltu.
Vihreän teräksen valmistushankkeisiin lähdettiin optimistisesti. Muun muassa ruotsalainen SSAB edelläkävijänä lähti investoimaan ensimmäiseen fossiilivapaan teräksen tuotantoketjuun. Nykyisen Oxelösundin vähähiilidioksisen teräksen tuotantolaitoksen lisäksi lisärahoitukset Ruotsin Luulajan muutosprojektiin saatiin varmistettua vuoden 2025 alkupuoliskolla. Silti SSAB:n Luulajan tehdasinvestointi on viivästynyt ainakin vuodella alkuperäisestä aikataulusta.
Maailman toiseksi suurin teräksenvalmistaja Arcelor Mittal ilmoitti kesäkuussa keskeyttäneensä suunnitelmat kahden Saksan tehtaansa muuttamisesta hiilineutraaliin tuotantoon. Syynä ovat liian korkeat energian kustannukset: uusi vedyn käyttöön perustuva valmistusteknologia on energiaintensiivinen ja sisältää epävarmuuksia.
Vihreä teräs ei näy vielä kuluttajamarkkinoilla eikä myöskään rakennussektorilla. Sen käyttö tullee keskittymään alkuvaiheessa enimmäkseen autoteollisuuteen. Rakennusteollisuus on hakenut vihreyttä muun muassa kierrätysteräksen käytöllä, mutta kun kierrätysteräksen kysyntä kasvaa, nykyinen 5–10 prosentin hintaero normiteräkseen verrattuna tulee väistämättä kasvamaan.
Sementtiteollisuus on tehnyt paljon hiilidioksidiparannuksia ottamalla käyttöön erilaisia sivuvirtoja ja parantamalla energiatehokkuutta. Kuitenkin lisäaineiden pitkäaikainen saatavuus (esimerkiksi lentotuhka) on kysymysmerkki, mikä saattaa rajoittaa vähähiilisten vaihtoehtojen käyttöä. Sementin valmistusprosessin lisäksi päästöjen alentaminen täytyy huomioida raaka-aineen kuljetuksissa.
Merkittävänä teknisenä ratkaisuna hiilidioksidin talteenotto eli Carbon Capture and Storage (CCS) tarjoaa lupaavia lisämahdollisuuksia sementin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. CCS toimii jo käytännössä Heidelbergin tehtaalla Norjassa. Laaja käyttöönotto voi kuitenkin olla haasteellista, sillä CCS-teknologiat ovat kalliita ja sementin hinta voi nousta merkittävästi. Tämä voi johtaa siihen, että vihreä sementti jää niche-tuotteeksi ilman julkisia tukia, sääntelyä tai hiiliveroa.
Yksi vaihtoehto on LC3-sementti (kalkkikivi, savi, klinkkeri), ja se voi tulevaisuudessa vähentää päästöjä jopa 40 prosentilla. Vähähiilisen LC3-sementinkin laajamittainen käyttöönotto vaatii kuitenkin investointeja ja vie aikaa.
Puurakentaminen tarjoaa selkeitä hyötyjä hiilidioksidinäkökulmasta, ja alan ratkaisut ovat kehittyneet huimasti viime vuosien aikana. Esimerkiksi hybridirakentaminen tarjoaa ratkaisun, joka yhdistää puun, betonin ja teräksen parhaat puolet: puun keveyden, betonin puristuskestävyyden ja teräksen kantavuuden. Uudet ratkaisut, kuten Cross-Laminated-Timber CLT-betoniliittolaatta, hyödyntävät materiaalien ominaisuuksia toisiaan täydentäen.
Markkinoilla on myös syntynyt ymmärrys siitä, että puuvarannot ovat rajallisia eikä puun käyttö voi korvata betonia tai terästä. Pitää myös huomioida, että puuelementtien kuljettaminen pitkiä matkoja (esimerkiksi Itävallasta Australiaan) syö tehokkaasti materiaalin ekologiset hyödyt.
Vuoteen 2050 mennessä EU:n pitäisi olla hiilineutraali, mutta juuri nyt maltti on valttia ja uusiakin ideoita tarvitaan. Miten suunnitellaan runkorakenteita, jotka mahdollistavat tilojen monipuolisen uudelleenkäytön? Miten optimoida runkoon käytettävät materiaalikilot itse materiaalista riippumatta? Miten suunnitella rakennuskomponenteille uudelleenkäyttömahdollisuus, jonka avulla materiaalia voidaan käyttää elinkaarensa aikana useammassa kuin yhdessä rakennuksessa?
Fiksujen, tehokkaiden ja ekologisten materiaalivalintojen lisäksi on tärkeää tarkastella koko rakennettua ympäristöä ja sen elinkaarta. Kaikki ymmärtävät, että vihreä siirtymä ei ole sprintti vaan maraton, ja näyttää siltä, että meidän on varauduttava vieläkin pidempään matkaan – ehkä jopa ultramaratoniin.
Sijoittajien ja rakennuttajien onkin syytä tarkkaan harkita, mihin materiaaleihin ja toimitusketjuihin sitoutuvat. Ja ymmärtää se, että tämän päivän totuus voi muuttua jo huomenna.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Runkorakentamisen hiilipäästöjen vähentäminen vaatii nyt realismia”
”Tämän päivän totuus voi muuttua jo huomenna.” – erinomainen kiteytys ongelmasta – taas on markkinoille pukattu ja kohta regulaatiolla pakotettu sellaisiin rakenneratkaisuihin, joiden todellisesta toimivuudesta ja pitkäaikaiskestävyydestä ei ole koeteltua ymmärrystä ja vikasietoisuus on heikolla tasolla.
Lukuisia nyt hehkutettuja ratkaisuja ja rakennustapoja tullaan lähivuosina ja vuosikymmeninä toteamaan täysin epäonnistuneeksi, kun niin vaan onkin epäonnistuttu ihan perusasioissa. Kosteustekninen toimivuus ja eri materiaalien reagointi kosketuksessa sekä kosteuden, lämmön ja UV:n vaikutuksesta ovat valitettavasti vielä täysin arvoitus ja tällaisista hybridirakenteista sisäilmaan aiheutuvat päästöt vielä arvoitus.
Miksi pitäisi hyväksyä, että sisällä haisee puulle? Haju on merkki emissiosta, eikä terveys-/haittavaikutuksia tunneta, sen enempää lyhyellä, kuin pitkälläkään tarkastelujaksolla, joten miksi pitäisi maksaa itsensä kipeäksi?
Entä jos se haju ei olekaan vain se viihtyisä meille niin tuttu puun tuoksu? Entä jos joukossa tai sen peittämänä sisäilmaan pääsee myös haitallisia yhdisteitä?
Miksi pitäisi suunnitella ja rakentaa purettavaksi ja kierrätettäväksi, kun oikea päämäärä ja velvollisuus on rakentaa terveellistä, turvallista ja pitkäaikaiskestävää, helposti hoidettavaa, huollettavaa ja käytössä kestävää rakennusta, vähintään 50-100 vuodeksi. Kuka meistä silloin tarvitsee kompromissejä purettavuutta ja uudelleenkäyttöä varten?