Toteutunut teko on vaikuttava teko

Tehtävässäni maisemarakennuttajana ja vihervalvojana, olen päässyt tutustumaan usean eri organisaation kestävyyslinjauksiin. Olen nähnyt lukuisia rakentamisen ja kunnossapidon suunnitelmia, joihin on määritelty entistä kestävämpiä toteutusratkaisuja.

Julistuksilla, linjauksilla ja ohjelmilla luodaan tahtotilaa, suunnitelmat ja vaatimukset kertovat konkreettisemmin, miten valittu ratkaisu toteutetaan kestävästi. Näiden kaikkien toteutuminen on usein kuitenkin yllättävän ohuen ja inhimillisen langan varassa. Ratkaisuja ja vaatimuksia laativat ihmiset, ja yhtä arkisista syistä kuin monet muutkin asiat, niiden toteuttaminen jää kiireen, osaamattomuuden tai jonkun myyn syyn jalkoihin.

Alansa kestäviä ratkaisuja tunteva rakennuttaja havaitsee suunnitelmista melko nopeasti, onko niihin nähty vaivaa realististen ja aidosti kestävien toteutusten määrittelemiseksi. Ratkaisujen täytyy olla kuvattu niin selkeästi, että urakoitsijat voivat toteuttaa työn, ja tavoitteiden täyttymistä voidaan seurata. Ei riitä, että suunnitelmiin määritellään pyrkimyksiä kestävämmistä toteutustavoista, tai annetaan mahdollisuus vaihtoehtoisille toteutuksille.

Mikäli rakentamisessa halutaan hyödyntää esimerkiksi kierrätysmateriaaleja tai käyttää sähkökäyttöisiä työkoneita, vaatimukset on kuvattava tarkasti. Rakennuttajan työssä on tärkeä taitekohta, joka sijoittuu suunnittelun ja toteutuksen väliin. Silloin asetetut tavoitteet joko mahdollistetaan ja viedään toteutukseen, tai ne jätetään tekemättä. Käytännössä tämä edellyttää vaatimusten koordinointia ja seuraamista, sekä vastuuttamista oikeille tahoille.

Viherala on siitä onnekas, että alalta löytyy paljon potentiaalisia kestäviä ja innovatiivisia ratkaisuja. Viheralueiden potentiaali esimerkiksi massojen hyötykäytössä, hulevesiratkaisuissa ja luonnon monimuotoisuuden edistämisessä on vertaansa vailla.

Monen kaupungin rakennetun ympäristön pilottihankkeita löytyykin juuri viheralueilta. Helsingin Alakivenpuisto rakennettiin kymmenkunta vuotta sitten sen aikaisen kaupungin strategian mukaisesti, hyödyntäen luonnonmukaisia ja resurssiviisaita uusiomaarakentamisen ratkaisuja. Vantaan Ankkapuistossa puolestaan hyödynnettiin viitisen vuotta sitten paikalta syntyviä ruoppausmassoja sekä muita kaupungin alueelta saatuja maita. Tuossa hankkeessa onnistuttiin käyttämään sataprosenttisesti paikallisia uusiomateriaaleja. Espoon Lukutorin pintarakenneurakka toimi muutama vuosi sitten kaupungin päästöttömän työmaan pilottihankkeena, jossa asetettiin vaatimuksia käytettävälle kalustolle, vastuullisesti tuotetulle sähkölle sekä urakoitsijan ympäristösuunnitelmalle.

Näissä kaikissa hankkeissa oli tärkeää, että rakennuttaja varasi riittävästi resursseja vaatimusten seurannalle ja koordinoinnille.

Viheralakaan ei nimestään huolimatta ole automaattisesti kestävä, vaan monet rakentamisen vallitsevat piintyneet toimintatavat vaikuttavat myös tällä sektorilla. Kehittääkseen vallitsevia käytäntöjä, Viherympäristöliitto on lanseerannut kestävän ympäristörakentamisen toimintamalli KESYn. Sen tavoitteena on suunnitella, rakentaa ja kunnossapitää ympäristöä siten, että vältetään tai jopa kompensoidaan rakentamisen haitallisia vaikutuksia (Viherympäristöliitto ry).

KESY-toimintamallin hyödyntäminen on vapaaehtoista, ja tilaajat voivat itse määritellä, mihin kestävän rakentamisen teemoihin hankkeissa keskitytään. KESYä on jalkautettu hankkeisiin viime vuosien aikana, ja saatujen tietojen perusteella toimintamalli on ryhdittänyt kestävyystavoitteiden määrittelyä ja toteutumista.

Omassa työssään voi olla vaikeaa tunnistaa toteutettuja ja toteutuskelpoisia kestävyystoimia. Mitä konkreettisemmin toimet saadaan kuvattua, sitä helpompi niitä on tunnistaa. Tällöin myös vaikuttavuuden kokemus lisääntyy: ”Olemme mukana tekemässä jotakin kestävää ja merkityksellistä.”

Kun muutama vuosi sitten haastattelin julkisten organisaatioiden toimijoita, vastaajat olivat lähes yksimielisiä siitä, että julkisella sektorilla on suuri vastuu ja merkittävä rooli kestävän kehityksen edistäjänä. Julkisen sektorin lisäksi myös monet yksityiset rakennuttajat ovat viime vuosien aikana osoittaneet enemmän aitoa kiinnostusta viheralueiden kestävään rakentamiseen ja kunnossapitooni. Viimeistään uusi rakentamislaki ilmastoselvitysvaatimuksineen tulee muuttamaan asioita. Hankkeen vähähiilisyys, elinkaari, purkumateriaalit ja rakennusjätteet täytyy todentaa, joten näitä ei voi enää sivuuttaa.

Kestävämmät ratkaisut jäävät helposti tutkimatta, jos hankkeita toteutetaan pelkästään taloudellisten motiivien ja valmistumisaikataulun ehdoilla. Uusiomateriaalien hyödyntämisen selvittäminen tai kestävämmän kunnossapitomenetelmän toteuttaminen vaatii usein enemmän sekä aikaa että osaamista. Toisaalta kestävät ratkaisut voivat olla myös taloudellisesti kannattavia.

Vaatteiden kulutuksessa kannustetaan uuden ostamisen sijaan kunnostamaan ja käyttämään loppuun nykyiset vaatteet. Ja ostettaessa uutta, kannattaa hankkia vähän, mutta laadukasta. Koko rakennetun ympäristön rakentamisessa ja kunnossapidossa pätevät pitkälti samat periaatteet. Uudisrakentamisessa suunnittelijalta on rohkeutta välttää ylisuunnittelua ja luottaa resurssiviisaisiin, toimiviin ratkaisuihin. Pihojen ja puistojen peruskorjaamisesta löytyy runsaasti onnistuneita esimerkkejä, miten alueille on saatu uusi elämä sen sijaan, että ne olisi purettu ja rakennettu kokonaan uudelleen.

Omat kokemukseni onnistuneista kestävien tavoitteiden toteutumisista tulevat rakennetun ympäristön ruohonjuuritasolta. Olen ollut mukana hankkeissa, joissa on hyödynnetty kymmeniä tuhansia kuutiometrejä kierrätyskasvualustoja, uusiokäytetty betoni- ja luonnonkiveä sekä kunnostettu vanhoja kalusteita ja varusteita. Puistojen ja pihojen hoitotoimia on muutettu kestävämpään suuntaan vähentämällä tarpeetonta nurmikoiden leikkuuta ja lisäämällä niittyalueita. Puiden oksat on haketettu ja hyödynnetty paikallisesti katemateriaalina. Parhaimmillaan toteutuksenkin aikana on onnistuttu lisäämään useita kestäviä ratkaisuja siten, että alkuperäisen suunnitelman toiminnallisuus ja tavoitteet ovat säilyneet.

Valitettavasti melko harvalle hankkeelle löytyy vielä päästösuunnittelua tai -laskentaa. Silloin joudumme luottamaan omaan arvioomme siitä, onko jokin toteutustapa kestävämpi kuin toinen. En kuitenkaan näe tätä suurena ongelmana. Ongelma olisi sen sijaan olisi, jos jämähtäisimme hanke toisensa jälkeen samoihin kaavoihin, emmekä edes yrittäisi toimia viisaammin.

Kestävyyden massaliikkeestä tai vihreästä siirtymästä puhutaan paljon. Uskon, että isot virrat lähtevät liikkeelle yksittäisistä toteutuksista, jolloin samalla luodaan uutta normaalia. Muutosta on jo tapahtunut, ja tapahtuu koko ajan. Siksi meillä toteutusketjun toimijoilla on velvollisuus varmistaa, että ratkaisut todella toteutetaan.

Ota siis seuraavaan hankkeeseesi mukaan tavoite tai pari, joiden toteuttamiseen koko ketju sitoutuu.