Työturvallisuus ei ole asennekysymys ja arvovaltakysymys se on vain SAK:lle

Tietoa kirjoittajasta Seppo Mölsä
Toimituspäällikkö, seppo.molsa@rakennuslehti.fi, Twitter: @SeppoMls
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Tällä viikolla rakentajat ovat taas kokoontuneet yhdessä pohtimaan työturvallisuuden parantamista. Asenteet ja arvot ovat vilahtaneet keskusteluissa ja valitettavasti, vaikka kyse on yhteisestä ponnistuksesta, niin myös asenne- ja arvovalta-asiat ovat nousseet esiin.

Aiempien vuosien seminaareissa puhuttiin paljon asenteista ja jopa asennevammasta. Joillakin ihmisillä nähtiin riskikäyttäytymistä ja huolimattomuutta, johon pitäisi puuttua asennekoulutuksella.

Tänään tutkimusinsinööri Henriikka Kannisto Työterveyslaitokselta sanoi suoraan, että negatiivisista asenteista tai inhimillisistä virheistä puhumista voisi vähentää minimiin. Tapaturmaselostuksen johtopäätöksiä ei hänen mukaansa kannata kuitata toteamuksella inhimillisestä virheestä. Se ei johda mihinkään. Parempi olisi pohtia, onko inhimillinen virhe ollut oire järjestelmän heikkouksista.

Kannistoa on joskus pyydetty antamaan työpaikolle asennekoulutusta. Hän on syystäkin kieltäytynyt.

Asennekoulutuksen sijaan olisi hänen mukaansa syytä varmistaa, että ihmisillä on realistinen riskikäsitys työstään ja heillä on hyvä turvallisuusosaaminen tehdä työnsä kunnolla ja turvallisesti.

Seminaarissa esitellyssä uudessa paalutustyön turvallisuusohjeessa esimerkiksi on selvä muistilista, minkä mukaan työntekijä osaa edetä. Hyvää on myös se, että ohjeessa mainitaan paalutustyökoneiden määräaikaiset tarkastukset. Arvokysymyksenä voi sen sijaan pohtia sitä, että onko tämä riittävä ohjauskeino työmaille vai pitääkö työmaat pakottaa siihen viemällä vaatimus asetukseen.

Tällaisia suoraan rahassakin mitattavia arvokysymyksiä on työmailla paljon. Mikään ei estä tekemästä paremmin kuin vaaditaan ja toisaalta, kuten on nyt nähty, mikään ei tunnu estävän hankkimasta työmaalle vaikka määräysten vastaisia halpoja kiinalaisia ajoneuvonostureita, joihin liimataan hämäävästi omat tarrat.

Kanniston mukaan arvot näkyvät myös viestinnässä. Onko työmaalla esimerkiksi liian kiire tehdä asioita turvallisesti, kuten Kannisto epäili joskus tapahtuvan.

Seminaarissa ihmeteltiin myös miksi huippuyritystenkin työmailla, jossa turvallisuutta johdetaan tarkoin ohjein ”kirjan mukaan”, tapahtuu vakavia tapaturmia. Varmaan on niin, että kaikkia vaaroja ja yllätyksiä ei voi koskaan ennakoida.

Raha on arvoista katalin

Itse olen listannut rakennusliikkeiden tapaturmataajuuksia jo yli kymmen vuoden ajan. Omasta mielestäni uusimpia työturvallisuuden heikentymisen syitä voi hakea jopa Kanniston peräänkuuluttamista arvoista. Juhlapuheista huolimatta talous menee aina arvoissa turvallisuuden edelle. Ainakaan Rakennuslehdessä ei ole koskaan ollut uutista, jossa olisi kerrottu, että toimitusjohtaja olisi saanut potkut, koska yrityksen tapaturmataajuus oli noussut liikaa. Heikosta tuloksesta on tullut kymmeniä potkuja.

Tapaturmatilastoissa näkyy selvästi, että silloin, kun työmailla on kokenein työvoima jäljellä, tapahtuu vähiten tapaturmia. Silti rakennusliikkeet ovat tällä vuosikymmenellä vähentäneet oman työvoiman käytön minimiin ja ne arpovat hinnalla jokaiselle työmaalle aliurakoitsijaporukan, joka pikakurssilla ja usein jopa vieraalla kielellä perehdytetään työmaan turvallisuusasioihin.

En usko, että yksikään sukeltaja- ja vuorikiipeilijäporukka uskaltaisi ottaa noin kokemattomia kavereita mukaansa, mutta sadan metrin korkeuteen rakennustelineille pääsee keikkumaan kuka tahansa. Tällainen henkilö ei ole vaaraksi pelkästään itselleen, vaan alapuolella työskentelevät tai jopa sivulliset saavat pelätä kallon murskaavan rullamitan putoamista tai sitä, että huolimattomasti pystyyn jätetty levy lähtee tuulen mukana lentämään omille teilleen.

Ihmisellä on rajansa

Turvallisuuden pitäisi lähteä jo suunnittelusta, kuten Kannisto totesi. Arkkitehti voisi hänen mukaansa miettiä, kuinka hänen hienot suunnitelmansa käytännössä toteutetaan työmaalla. Rakennesuunnittelijan on sitten helppo lisätä turvallisuutta parantavia asioita esimerkiksi tehtaalla valmistettaviin elementteihin.

Työmaalla olisi Kanniston mukaan hyvä ymmärtää myös inhimillisen toiminnan rajat. Turvallisuusongelmat voivat olla korvien välissä, mutta kyse ei Kanniston mukaan ole suinkaan useinkaan asenteista vaan siitä, että ihmisen työmuistilla ja tarkkaavaisuudella on rajansa. Jokainen meistä on myös muutossokea. Hyväkään koulutus ei venytä näitä rajoja.

Työmaa on täynnä hälyä, joka rasittaa tarkkaavaisuutta. Mitä kovemmaksi vauhti muuttuu sitä enemmän asioita jää huomaamatta. Jo se, että ihminen voisi tehdä häiriöttä yhtä asiaa kerrallaan, parantaisi turvallisuutta.

Nosturihissistä tuli arvovaltakysymys

Turvallisuusseminaarin aamun toinenkin aihe liittyi asenteisiin ja arvoihin. Kyseessä on Rakennusliiton ja työnantajien erilaiset käsitykset siitä, pitäisikö torninosturiin päästä hissillä.

Kukaan ei kiistä sitä, etteikö se olisi parannus työviihtyvyyteen. Ruotsissa ja Ranskassa asiasta on saatu hyviä kokemuksia. Korkeissa torninostureissa hissi olisi ehdottomasti tarpeen. Matalammissa nostureissa sen sijaan pieni kiipeäminen voi olla jopa hyvää vastapainoa epäterveelle istumiselle.

Rakennuslehdessä 3.5. Rakennusliiton työsuojelusihteeri Tapio Jääskeläinen perusteli hyvin hissin tarpeellisuutta esimerkiksi kuljettajan sairastumistapauksissa.

Ongelmaksi asiassa muodostui se, että SAK:n mukaan hissiasia olisi pitänyt tuoda pakollisena uusittavana olleeseen työvälineasetukseen. Muiden kanta työryhmässä oli, että hissiasia kuuluu rakennusasetuksen yhteyteen.

Kun tästä asiasta ei päästy yksimielisyyteen, vastusti SAK työryhmässä kaikkia esityksiä,  siis myös niitä, jotka olisivat olleet turvallisuuden kannalta selviä parannuksia nykytilanteeseen. Esimerkiksi alamiehen asema paranisi.

Kiistan kohteena on erityisesti pienet linkkinosturit. Ne parantaisivat kiistatta omakotityömaiden nostojen turvallisuutta.  Siti niitä on käytössä vain vähän, koska niiden kuljettamiseen vaaditaan torninosturin kuljettajan pätevyys. Muutosehdotuksessa koulutusvaatimus poistuisi enintään 25 tonnimetriä nostavien linkkunostureiden kuljettajilta. Jatkossa riittäisi, että työnantaja toteaisi kuljettajan päteväksi.

Samalla tavalla on kymmenen vuotta sitten sulassa sovussa toimittu ajoneuvonostureiden suhteen, mutta nyt ehdotus ei kelvannut SAK:lle.

Kyse on siis ikävästä ja tarpeettomasta arvovaltataistelusta. Ja ehkä rahastakin, sillä vanhoihin nostureihin hissi on kallista ja ehkä jopa mahdotontakin asentaa.

SAK saattaa pelata myös aikaa, sillä kun asetusta ei ehditty saada voimaan sen tilaajan Juha Sipilän hallituksen aikana, niin ay-taustaisella uudella pääministerillä Antti Rinteellä nähdään olevan mahdollisuus vielä muuttaa esitystä.

Mutta jos pääasia todella on tuossa torninosturin hississä, niin turha nokittelu voi pahimmillaan johtaa siihen, että kun Rakennusliitto ehdottaa rakennusasetusta muutettavaksi, niin muut eivät ole olekaan siihen valmiita.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Työturvallisuus ei ole asennekysymys ja arvovaltakysymys se on vain SAK:lle”

  1. Rakennuslehti: Työturvallisuus ei ole asennekysymys ja arvovaltakysymys se on vain SAK:lle.

    Aiempien vuosien seminaareissa puhuttiin paljon asenteista ja jopa asennevammasta. Joillakin ihmisillä nähtiin riskikäyttäytymistä ja huolimattomuutta, johon pitäisi puuttua asennekoulutuksella, todetaan toimituspäällikkö Seppo Mölsän kirjoituksessa. Asenne ei taida olla pelkästään rakennusalan ongelma, sillä osaltani muistan TVL:n TOT-johtokunnan palaverin SAK:n kokoustiloissa. Tällöin silloinen SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly vieraili pikaisesti palaverissa ja aiheeseen liittyen kysyin häneltä, onko työturvallisuustyö turvallisuustyötä vai edunvalvontaa. Vastaus tuli nopeasti ykskantaan ”Edunvalvontaa”.

    Tämä asenne taitaa olla edelleen vallitseva SAK:ssa, sillä nosturihissistä tuli arvovaltakysymys viimeisessä yrityksessä työvälineiden käyttöasetuksen uusimista, kuten Mölsä kirjoituksessaan toteaa. Voin yhtyä Mölsän arvovaltakysymys käsitykseen, vaikka muutostyötä olen ainoastaan sivusta seurannut. Linkkunostureiden osalta muutosta tiettävästi perusteltiin sillä, että pienten enintään 5 tonnia nostavien ajoneuvonostureiden tai kuormamomentiltaan enintään 25 tonnimetrin kuormausnosturien kuljettajilta ei vaadita ammattitutkintoa tai sen soveltuvaa osaa. Myös näihin verrattuna torninosturin kuljettajan pätevyysvaatimusta linkkunosturin kuljettamiseen ei voida pitää perusteltuna. Muutoksella oli tarkoitus edistää linkkunostureiden käyttämistä, koska tarkoituksenmukaisten laitteiden käytöllä ja kehittyneen tekniikan täysimääräisellä hyödyntämisellä parannetaan työturvallisuutta. Tähän itse olisin lisännyt myös käsitteen ”ja työterveyttä”.
    Olen lisäksi ymmärtänyt, että asetusmuutoksessa ehdotettiin asetusta muutettavaksi siten, että metsätyöhön tarkoitettujen metsätraktoriin kiinnitettyjen kuormausnosturien tarkastuksista luovutaan. Tarkastettavien laitteiden joukkoon ehdotettiin lisättävän betonipumppuautot, tuulivoimaloiden huoltohissit ja hyllystöhissit, joissa henkilö kulkee laitteen mukana. Lisäksi ns. kurottajat olisivat siirtyneet työnantajan antaman kuljettajalupavaatimuksen piiriin kuten tietyt henkilönostimet, ja että työntekijältä, joka kiinnittää taakan asennuskäyttöön tarkoitettuun nosturiin, edellytettäisiin työnantajan kirjallinen lupa.

    Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi totesi vuoden 2007 RATUKE-seminaarissa, että työmaan toimintakulttuuria on erittäin vaikea muuttaa. Pienet ja hiljalleen suuremmat laiminlyönnit on helppo hyväksyä. Tämä johtuu siitä, että alalla vallitsee vielä hyvin voimakkaasti perinteinen rambokulttuuri, joka äänettömästi hyväksyy ja suosiikin ”mutkat suoraksi” vetäviä tekoja. Rakennusalan väellä tämä kulttuuri näyttää muuntuneen perimäksi. Ehkä toimintakulttuuri paranee ja viisastuu, kun aikaa kuluu. Voihan olla, että nuoremmat sukupolvet eivät opi ”jermumeininkiä” vaan luottavat enemmän järkeen ja uskovat fysiikan lakeihin. Näin siis Harjuniemi vuonna 2007! Nyt vuonna 2019 voin edelleen omalta osaltani todeta, että ei rambokulttuurikaan muutu, jos ei pieniäkään muutoksia asetuksiin hyväksytä työturvallisuuden parantamiseksi, vaan kaadetaan koko uudistus.

    Rakentajien seminaarin referoinnissa Mölsä kertoo lisäksi, että tutkimusinsinööri Henriikka Kannisto Työterveyslaitokselta sanoi, että mikään ei estä tekemästä paremmin kuin vaaditaan ja toisaalta, kuten on nyt nähty, mikään ei tunnu estävän hankkimasta työmaalle, vaikka määräysten vastaisia halpoja kiinalaisia ajoneuvonostureita, joihin liimataan hämäävästi omat tarrat. Kysynkin, ovatko työsuojeluviranomaiset näin pahasti laiminlyöneet tehtävänsä markkinavalvonnassa vai onko tutkimusinsinöörilläkin asenneongelma. En itse usko viranomaisten laiminlyöneen tehtäviään.

    Toivottavasti asetusmuutoksen voimaan saattamisessa kyse ei ole siitä, että SAK pelasi aikaa sillä, että asetusta ei ehditty saada voimaan Sipilän hallituksen aikana, niin että ay-taustainen Antti Rinne lähtisi vielä muuttamaan esitystä. Jos näin tapahtuu, voin vain todeta, että työturvallisuuden parantamisesta viis, edunvalvonnan onnistuminen on tärkeämpi tulos joillekin osapuolille ja rambokulttuurikin saa jatkua.

    Reijo S Lehtinen
    eläkeläinen

    1. Kiitoksia Reijo hyvästä kirjoituksesta. Oikaisen kuitenkin heti yhden kohdan. ”Mikään ei tunnu estävän hankkimasta työmaalle, vaikka määräysten vastaisia halpoja kiinalaisia ajoneuvonostureita, joihin liimataan hämäävästi omat tarrat.” Tämä ei ollut Henriikan sanomisia vaan sain siitä tiedon avin tarkastajalta, joka oli juuri lähdössä tarkastuskäynnille laittamaan asioita kuntoon. Eli viranomaiset tekevät työtään, kuten pitääkin. En viitsinyt laittaa juttuun yrityksen nimeä, mutta ehkä sekin on pakko tehdä, jos viranomaisen toistuvat kovistelut eivät auta.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi