Rakentamisen laatu nousi taas kerran julkisuuteen. Poikkeuksellisesti tällä kertaa siitä kerrottiin ilosanomaa, sillä RALA:n selvityksen mukaan rakennuttajat ovat pääosin tyytyväisiä.
Asian olisi ehkä voinut muotoilla toisinkin, sillä rakentamisessa tilanne on pitkälti sama kuin Alkon myymälöissä. Pääosa asiakkaista on tyytyväisiä. Tämän ei pitäisi olla uutinen kenellekään.
Isot uutiset mediassa syntyvät niistä muutamasta prosentista hankkeista, joissa jotain on mennyt pieleen ja toisin kuin Alkossa, myyjä ei ole ottanut vastuuta myymästään tuotteesta.
Hyvin pienistäkin asioista on voinut syntyä hyvin ikäviä riitoja, kun kuluttaja on kokenut, että hän ei ole saanut rahoilleen vastinetta ja rakentaja taas on vedonnut niin RYL:iin, YSE:en kuin alan vakiintuneeseen rakentamistapaankin ja todennut, että kyllä tuon olisi pitänyt kelvata.
Osassa riidoista on kyse kuluttajien vaatimustason noususta, mutta valitettavasti alalla tehdään edelleen paljon myös oikeita virheitä.
Suunnittelu on noussut aina keskeiseen rooliin rakentamisen laadusta ja rakentamisprosessin toimivuudesta puhuttaessa. Suunnittelija on kuitenkin harvoin syypää ongelmiin vaan kyse on koko rakentamiskulttuurimme vinoumasta: juuri koskaan ei ole aikaa suunnitella kunnolla, mutta aina on aikaa korjata.
Ammattiylpeys motivoi ainakin mestareita
Rakennuslehden työelämätutkimuksessa mestarit ja insinöörit pitivät suurimpina stressin aiheina kiirettä ja laatua. Nämä asiat kulkevat valitettavasti käsi kädessä. Ikävimmät esimerkit tästä ovat viime aikoina tulleet esiin betonilattioiden teossa. Betonin pitää antaa kuivua jopa puoli vuotta ennen kuin sen päälle voidaan vetää tiivis muovimatto. Jos runkotyöt joudutaan jostain syystä siirtämään syksylle vesi- ja lumisateiden armoille, voi kuivuminen venyä tästäkin ja kohta ollaan siinä mestareiden painajaisessa, että kiire ihan oikeasti uhkaa laatua.
Vaikka rakentaminen on kehittynyt viime vuosikymmeninä valtavasti varsinkin aikataulun ohjausmenetelmien ja työturvallisuuden suhteen, niin laadun kannalta jotkin asiat olivat ennen paremmin. Pääurakoitsijat tekivät töitä omalla porukalla, jolle oli kunnia-asia tehdä hyvää jälkeä. Monta vuotta kohteen valmistumisen jälkeenkin sen ohi saatettiin ajaa ja kehaista kavereille, että katsokaa mitä olen rakentanut.
Insinööreille ja mestareille hyvä lopputuote on työelämätutkimuksemme mukaan edelleen tärkein motivaation lähde. Rakentaminen on kuitenkin niin pirstaloitunut, että koko rakentamisen ketjussa tuota ylpeyttä ja vastuullisuutta on vaikea nähdä, ja ketjuhan on tunnetusti vain niin vahva kuin sen heikoin lenkki.
Harva työmies on enää mukana koko rakennusprojektin ajan. Suuri osa on aliurakoitsijan keikka- tai vuokramiehiä, jotka piipahtavat työmaalla kaksi kolme viikkoa ja jatkavat sitten seuraavalle. Moni työmiehistä saattaa kaiken lisäksi olla ulkomailta, joten heille lopputuotteen laatu ja asiakaspalaute ei ole ihan sama asia kuin ”oman kylän miehille”. Keikkatöissä ollaan ehkä enemmän rahan vuoksi kuin ammattiylpeydestä. Omaa kotitaloa ”siellä jossakin” voidaan sitten tehdä hyvinkin suurella ylpeydellä.
Kyse on välittämisestä ja työn merkityksestä
Rakentamisen laadun parantamisessa kyse on paitsi osaamisesta myös välittämisestä. Käyttäytymistieteilijät voisivat ehkä insinöörejä paremmin vastata siihen, miten tuota jälkimmäistä voisi lisätä. Jos jokainen talo tehtäisiin huolella kuin morsianta varten, mikä olisikaan rakentamisen laatu?
Itse ajattelen asiaa niin, että jos työllä koetaan olevan merkitystä, se näkyy työn jäljessä. Esimerkiksi voi ottaa vanhan kirkkotyömaavertauksen. Kun työmiehiltä kysyi, mitä he tekevät, yksi kohautteli olkapäitään ja sanoi olevansa vain muuraamassa seinää. Toinen puolestaan kehui rakentavansa temppeliä jumalalle. Kumman luulet tekevän parempaa jälkeä?
Työmiehille olisi siis hyvä saada tunne, että he ovat rakentamassa jotain merkityksellistä. Korjaustyömailla on huomattu, että työporukalle kannattaa kertoa ennen töiden alkua rakennuksen historiasta, jolloin kohteeseen kiinnytään ja korjaustyön arvostus nousee. Uudisrakentamisessa merkityksen hakeminen voi olla vaikeampaa, mutta ei mahdotonta, sillä jokaisella rakennuksella on käyttäjänsä ja jälkensä kaupunkikuvassa.
Nykyaikana harvassa ammatissa pääsee rakentamisen tapaan konkreettisesti näkemään kätensä jäljen. Siksi tätä ammattiylpeyttä ei saa päästää katoamaan vaan sitä pitää vaalia.
Jos työturvallisuudessa viimeisin parannus on tullut sitä kautta, että oman turvallisuuden lisäksi on alettu katsella myös naapurin perään, niin samaa logiikkaa voisi soveltaa laatuunkin. Huonon laadun tekijä hävetköön muiden silmissä.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Olen rakentaja ja ylpeä siitä”
Rakennuttajien tyytyväisyys selittyy osin sillä, että mukana palautejärjestelmässä ovat isoimmat rakennuttajat ja isot urakoitsijat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Pienillä ja kertarakennuttajilla tyytyväisyys olisi ehkä toinen.
Isojen rakennuttajienkin tyytyväisyys voisi rapistua, jos kysyttäisiin myös loppulaatua ja käyttäjien palautetta takuuajan aikana ja sen jälkeen. Esimerkiksi Vantaan kouluhankkeiden ongelmat tulivat esiin vasta viiveellä.
Rakentamisen laatu on varmaan pitkälti asennekysymys. Työturvallisuudessakin oli pitkään sama tilanne. Yritysjohto ei välittänyt, työnjohto ei piitannut, oma turvallisuus ei huolettanut ja kaveri sai örveltää niin kuin halusi. Sitten Suomeen tuli ulkomaalaisia omistajia, jotka sanoivat, että tämä peli ei vetele. Se tulee aivan liian kalliiksi. Jos muutosta ei tapahdu, niin ensimmäisenä lähtee toimitusjohtaja. Samaa asennetta tarvittaisiin laatupuolella.