Lisätalousarvion tie- ja ratakohteet valittiin

Eduskunnan hyväksymässä lisätalousarviossa vuodelle 2013 myönnettiin perusväylänpitoon 25 miljoonaa euroa lisää. Lisärahoituksesta kohdistetaan 18 miljoonaa tienpitoon ja 7 miljoonaa radanpitoon. Kohteita on eri puolella Suomea. Liikennevirasto on valinnut kohteet siten, että ne voidaan toteuttaa pääosin vuoden 2014 aikana. Tiehankkeiden osalta kohteiden valintaan ovat osallistuneet omilla alueellaan ELY-keskukset.

Hovako rakentaa Lakean ensimmäisen Oulun-kohteen

Pohjalainen Lakea Oy laajentaa toimintaansa Ouluun rakennuttamalla Ara-rahoitteisen mielenterveyskuntoutujien kodin Iskoon. Hankkeen urakkasopimus allekirjoitetaan keskiviikkona 13. marraskuuta. Osoitteeseen Iskontie 4 rakennettavan kuntoutuskodin kokonaisvastuu-urakoitsijana toimii Hovako Oy ja puiset tilaelementit toimittaa Muurame-talo. Kohde valmistuu ensi vuoden elokuussa. Kuntoutuskodin palveluntuottajana toimii Mikeva Oy.

Outokummun ruostumaton teräs koristaa aseman julkisivua Birminghamissa

Outokumpu toimittaa yhteensä yli 400 tonnia ruostumatonta terästä New Streetin rautatieaseman julkisivuun Birminghamissa Isossa-Britanniassa. Aseman julkisivun koristeeksi asennetaan yli 8 000 kirkkaaksi kiillotettua, laser-leikattua ruostumatonta teräslevyä, joiden pinta-ala on yhteensä 20 000 neliömetriä. Outokumpu on jo toimittanut teräslevyjä hankkeeseen, mutta toimitukset jatkuvat yhä.

YIT aloitti maaperän puhdistustyöt Tohlopinrannassa Tampereella

YIT on aloittanut puhdistusjärjestelmän asennukset omistamallaan Abloyn entisellä tontilla Tohlopinrannassa, Tampereella. Liuotinpitoisen maamassan puhdistaminen tehdään niin sanotulla in situ -menetelmällä eli paikan päällä. Tämän jälkeen maaperää kunnostetaan lisäksi kaivamalla ja vaihtamalla tilalle puhdasta maata. Puhdistaminen kestää parisen vuotta ja on valmis 2015.

KHO: Sierilän voimalaitoksen rakennuslupa-asia otettava uuteen käsittelyyn

Korkein hallinto-oikeus on torstaina 7. marraskuuta antanut päätöksen, joka velvoittaa Vaasan hallinto-oikeuden jatkamaan Rovaniemelle kaavaillun Sierilän voimalaitoksen rakennuslupahakemuksen käsittelyä ja ratkaisemaan Kemijoki Oy:n jättämän vesilain mukaisen lupahakemuksen.