FSP Finnish Steel Painting sai ison pintakäsittelytilauksen Ruotsista

Pintakäsittelypalveluja tarjoava FSP Finnish Steel Painting Oy osallistuu kansainvälisessä konsortiossa suureen tilaukseen, jonka kohteena on yksi Ruotsin historian suurimmista uudissiltahankkeista. FSP:n saama pinnoitustyö käsittää 2,1 kilometriä pitkän nelikaistaisen arkkusillan lohkojen ja koko siltarakenteen hiekkapuhalluksen sekä pohja- ja pintamaalauksen. Lisäksi työ kattaa sillan kannen väliaikaisen korroosiosuojauksen ja sisäpintojen puhdistuksen.

Lappeenrantaan rakennetaan Ikean tavaratalo ja Ikanon kauppakeskus

Lappeenrannan kaupunki, Ikea Real Estate Oy ja Ikano Retail Centres Finland Oy ovat sopineet Ikea-tavaratalon ja Ikanon kauppakeskuksen sijoittumisesta Lappeenrantaan, Mustolan eritasoliittymän alueelle. Ikea-tavaratalolle kaavaillaan rakennusoikeutta 30 000 kerrosneliömetriä ja Ikanolle 40 000 kerrosneliömetriä.

Jyväskylä kaavailee myyvänsä paperitehdasrakennuksen kunnostettavaksi

Jyväskylän kaupunki suunnittelee myyvänsä Kankaan vanhan paperitehtaan kunnostettavaksi. Hintana olisi vähintään kaksi miljoonaa euroa. Rakennus sijaitsee Kankaan entisellä tehdasalueella, joka on Jyväskylän keskusta-alueen merkittävin rakennuskohde lähivuosina.

SRV:n kannattavuus heikko heinä-syyskuussa

SRV:n liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä, mutta samaan aikaan yrityksen kannattavuus oli heikko. Yhtiön tulos painui miinukselle, kuten myös liikevoitto. ”Liikevaihdon 15 prosentin kasvu alkuvuonna on hedelmää parin viime vuoden onnistuneesta tilaushankinnasta, mutta kolmannen neljänneksen tulos oli meille selvä pettymys. Hyvin alkaneen kehityksen pilasivat muutamassa kiinteähintaisessa urakassa tehdyt kate-ennusteiden heikennykset”, toimitusjohtaja Jukka Hienonen toteaa.

Yle: Valitukset Lahden Toriparkista hylättiin

Valitus Lahden toriparkista on mennyt nurin Kouvolan hallinto-oikeudessa, kertoo Yle Lahti. Näin ollen Lahden kaupunginvaltuuston maaliskuussa tekemä päätös pysyy voimassa. Valituksen olivat tehneet muun muassa Päijät-Hämeen Vihreät ry, Salpausselän luonnonystävät ry ja muutama yksityishenkilö.