Helsingin Energia rakentaa pellettisiilon Hanasaaren voimalaitokselle

Helsingin Energia rakentaa parhaillaan Hanasaaren voimalaitoksen yhteyteen pellettien varastosiiloa ja syöttöjärjestelmää. Hanasaaren voimalaitos alkaa polttaa pellettejä lokakuussa. Varastosiilon pohjanvalu on loppusuoralla, ja teräksinen pellettisiilo asetetaan lähiviikkojen aikana paikalleen voimalaitoksen ulkoseinän viereen. Siiloon mahtuu sata kuutiota pellettejä, ja se on 25 metriä korkea.

Quattrorakennus sai valmiiksi kolme kohdetta Porvoossa

Quattrorakennus Oy on saanut kesän aikana valmiiksi ja luovuttanut kaksi koulujen saneerausurakkaa sekä yhden asuntorakennusurakan Porvoossa. Yhtiö peruskorjasi ruotsinkielisen alakoulun Kvarnbackens skolanin ja suomenkielisen yläasteen Linnajoen koulun. Molempien saneerausten taustalla olivat kouluissa todetut sisäilmaongelmat. Lisäksi Quattrorakennus urakoi Porvoon kaupungin vuokra-asuntoyhtiö A-asunnot Oy:lle kahden kerrostalon kohteen Aleksanterinkaari 6:n.

YIT toteuttaa asumisoikeuskerrostalon Jyväskylään

YIT ja TA Asumisoikeus Oy ovat sopineet asuntokohteen toteuttamisesta Jyväskylän Äijälänrantaan. Kerrostalokohde käsittää 24 asumisoikeusasuntoa, ja sen hankinta-arvo on noin 3,9 miljoonaa euroa. Rakennustyöt käynnistyvät syyskuussa 2012, ja kohde valmistuu syyskuun 2013 loppuun mennessä.

Skanska urakoi 19 miljoonan euron palvelutalon Lahteen

Lahden Talojen tytäryhtiö Lahden Palveluasunnot Oy rakennuttaa 90 asunnon palvelutalon Kilpiäisten Lehtiojantielle. Kohteen pääurakoitsijana toimii Skanska, joka on jo käynnistänyt palvelutalon ensimmäisen vaiheen maarakennustyöt. Palvelutalo valmistuu syksyllä 2013. Hanke on sekä kustannuksilla että vanhusten palveluasuntojen lukumäärällä mitattuna Lahden Talojen historian suurin rakennushanke. Ensimmäisen vaiheen kokonaiskustannukset ovat noin 19 miljoonaa euroa.

Sato osti Nordealta rakenteilla olevan asuinkerrostalon Jätkäsaaresta

Sato Oyj on ostanut Nordea Henkivakuutus Suomi Oy:ltä 43 vuokra-asunnon kerrostalokohteen Helsingin Jätkäsaaresta. Asunto Oy Riontähden asunnot ovat rakenteilla, ja niiden arvioidaan valmistuvan loppuvuodesta 2013. Suurin osa asunnoista on alle 60 neliön kaksioita, mutta mukana on myös kahden kerroksen kattoasuntoja, joissa on parhaimmillaan jopa kolme terassia. Saton investoinnin kokonaisarvo on noin 12,8 miljoonaa euroa.

Hämeeseen suunnitteilla suuri tuulipuisto

Hämeessä on meneillään Humppilan ja Urjalan rajalle kaavaillun tuulipuiston ympäristövaikutusten arviointi. Noin 3 000 hehtaarin alueelle suunnitellaan sijoitettavan enintään 40 tuulivoimalaa. Tuulivoimaloiden läheisyydessä olisi 55 vakituista asuntoa ja noin 100 loma-asuntoa. Tuulipuistohankkeesta vastaa sitä varten perustettu Voimamylly Oy.

Lielahden ja Kokemäen välisen ratahankkeen päällysrakennetyöt alkavat

Lielahti–Kokemäki-ratahankkeen tämän vuoden isot päällysrakennetyöt alkavat ensi viikolla. Työt alkavat Nokialta ja päättyvät Vammalaan marraskuun lopussa. Lielahden ja Kokemäen välinen noin 90 kilometrin pituinen rata peruskorjataan vuosien 2012−2015 aikana. Allianssihankkeen toteutusvaihe käynnistyi kesäkuun alussa. Allianssin muodostavat Liikennevirasto ja VR Track Oy.