Tampere sijoittaa lisämiljoonia ratapihan päälle tulevaan tonttiin

Tampereen kaupungin osuus ratapihan päälle suunnitellun kansirakennelman kuluista nousee. Kannelle on määrä rakentaa monitoimihalli ja näyttäviä kerrostaloja. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että kaupunki osallistuu lähes 23 miljoonalla eurolla kuluihin, joita syntyy monitoimiareenan tontin valmistelusta rakentamista varten. Aiemmin hyväksytty summa oli noin 19 miljoonaa.

YIT toteuttaa jätteiden putkikeräysjärjestelmät Jätkäsaareen ja Kalasatamaan

Helsingin kaupungin omistamat yhtiöt, Kalasataman jätteen putkikeräys Oy ja Jätkäsaaren jätteen putkikeräys Oy, ovat tehneet päätöksen hankkia Kalasataman ja Jätkäsaaren uusille asuinalueille jätteiden putkikeräysjärjestelmän YIT:ltä. Investointien arvo on noin 80 miljoonaa euroa ja ylläpidon arvo noin 20 miljoonaa euroa. Investoinnit toteutetaan alueiden rakentamisen edetessä vuosina 2012-2030 ja ylläpitojakso on noin 20 vuotta investointien valmistuttua.

Andament sai tieurakan Oulun seudulta

Andament Oy on solminut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa sopimuksen urakasta ”Valtatien 4 leventäminen välillä Alatemmes-Haaransilta, ST”. Urakka toteutetaan ST-urakkana (suunnittele ja toteuta), jossa urakoitsija laatii lopullisen rakennussuunnitelman lähtötietojen, tuotevaatimuksien ja lisätutkimuksien perusteella sekä toteuttaa suunnitelmien mukaiset rakennustyöt. Urakkasumma on noin 3,5 miljoonaa euroa.

Ramboll sopi Etiopian maaseudun vesihuollon kehittämisestä

Ramboll on voittanut uuden monivuotisen maaseudun vesihuollon kehittämishankkeen Etiopiassa. Hanketta rahoittaa Suomen ulkoasianministeriö, ja sen tavoitteena on laajentaa Etiopian Amharan läänissä käynnissä olevassa vesihuoltoprojektissamme kehitettyä rahoitusmekanismia kattamaan vesihuollon ja sanitaation saatavuus koko maassa.

Bagdadiin rakennetaan metro helpottamaan ruuhkaongelmia

Bagdadiin on tulossa metro. Ranskalainen Alstom-yhtiö solmi maanantaina metron rakentamisesta esisopimuksen Bagdadin kaupunginhallinnon kanssa. Metrosta toivotaan helpotusta kaupungin saasteongelmiin. Bagdadissa ajetaan puskuri kiinni puskurissa etenkin aamuisin. Matkantekoa hidastavat myös lukuisat tarkastuspisteet.

Joensuun Ellin opiskelija-asuntohanke edennyt harjakorkeuteensa

Joensuun Leinikkitie 4:ään valmistuu elokuussa 79 uutta opiskelija-asuntoa tontilta purettujen, vuonna 1963 valmistuneiden rivitalojen tilalle. Opiskelija-asunnot Oy Joensuun Ellin rakennuttaman hankkeen harjannostajaisia vietettiin torstaina 27. toukokuuta. Talot ovat kaksikerroksisia, porrashuoneilla toisiinsa kytkettyjä ja perusmuodossaan kahdeksan asunnon noppia. Taloja on yhteensä 11 ja niiden kerrosala 4 500 neliömetriä.

Keski-Suomen keskussairaalan modernisointiin ehdotetaan kolme vaihtoehtoa

Jyväskylässä sijaitsevan Keski-Suomen sairaanhoitopiirin keskussairaalan peruskorjaamis- ja modernisointihankkeen kustannuslaskennan lähtökohdaksi esitetään kolme eri vaihtoehtoa. Ne on laatinut Aalto-yliopiston Arkkitehtiosaston Sotera-instituutin työryhmä. Tutkijaryhmän mukaan kustannusten selville saamiseksi tarvittava jatkokehitystyö tulisi käynnistää nopeasti. Päätöksentekoa varten tarvittava jatkotyö merkitsee kustannusten tarkentamista.