Kaasuputkihankkeen vastustajat saivat käräjäoikeudelta haluamansa päätöksen

Kaasuputkiyhtiö Nord Streamin suunnitelmia Itämeren kaasuputkesta yritetään jarruttaa. Helsingin käräjäoikeuden antaman päätöksen mukaan yhtiö ei toistaiseksi saa raivauttaa miinoja alueella, jolle on tehty kaivosvaltaushakemus.

Liike- ja toimistotalo harjakorkeuteen Jyväskylän keskustassa

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan Kiinteistö Oy Alex Hännisen liike- ja toimistotalon peruskorjaus ja laajennus on edennyt harjannostajaisvaiheeseen. Kauppakatu 39:ssä sijaitsevan kiinteistön omistaa Ilmarinen. Kohteen rakennuttamis- ja valvontatehtäviä hoitaa Pöyry CM Oy ja KVR-urakoitsijana toimii Rakennus Otava Oy. Rakennustyöt ovat edenneet aikataulussaan, ja hankkeen on määrä olla valmis kesäkuussa 2010.

Tapiolan rahasto osti Lemminkäiseltä asuntokohteen Vantaalta

Kiinteistö-Tapiola Oy:n rahasto Tapiola KR IV Ky on ostanut Lemminkäiseltä Vantaan Viertolaan rakennettavan, 68 asuntoa käsittävän asunto-osakeyhtiön Vantaan Jokikorennon. Oy Alfred A. Palmberg Ab aloittaa kohteen rakentamisen lokakuussa 2009, ja sen arvioidaan valmistuvan marraskuussa 2010.

Technopolis Microkadun viides vaihe harjakorkeuteen Kuopiossa

Kuopion Tiedepuistossa sijaitsevan Technopolis Microkadun kiinteistökokonaisuuden viidennen vaiheen rakennushankkeessa on vietetty harjannostajaisia 8. lokakuuta. Kesäkuussa käynnistyneet rakennustyöt valmistuvat joulukuussa 2009. Uudet tilat on vuokrattu kokonaisuudessaan pitkäaikaisella vuokrasopimuksella Enfo Oyj:lle.

Palmbergille neljän talon yhtiön linjasaneerausurakka Helsingistä

Lemminkäinen-konserniin kuuluva Oy Alfred A. Palmberg Ab käynnistää As Oy Säästökarin linjasaneerauksen Helsingin vanhassa Vuosaaressa. Asunto-osakeyhtiössä on neljä taloa ja urakassa uusitaan 189 asunnon kylpyhuoneet vesi- ja viemärijohtoineen. Yhtiöllä on näin ollen vanhassa Vuosaaressa 840 eri vaiheissa olevan asunnon linjasaneeraukset.