Helsingin kaupunki toteuttaa kaksi meluestehanketta

Helsingin kaupungin rakennusvirasto käynnistää 13. heinäkuuta kahden meluesteen rakennustyöt. Maunulan ja Tuusulanväylän välille toteutettavan meluesteen rakennustyöt valmistuvat vuoden 2009 loppuun mennessä. Alppikylän ja Lahdenväylän väliin nousevan meluesteen rakennustyöt valmistuvat puolestaan syyskuussa 2009. Meluesteiden rakentamiskustannukset ovat yhteensä noin 1,7 miljoonaa euroa.

Technopoliksen Pulkovon teknologiakeskuksen ensimmäinen vuokrasopimus tehty

Technopolis Oyj ja SmartPhoneLabs Partnersin tytäryhtiö M-Cloud Ltd. ovat keskiviikkona 8. heinäkuuta solmineet sitovan esisopimuksen, jonka mukaan M-Cloud vuokraa tilat Pietariin rakenteilla olevasta Technopolis Pulkovon teknologiakeskuksesta. Viiden vuoden vuokrasopimus kattaa 500 neliömetriä ja alkaa viimeistään kesäkuun alusta 2010. Kyseessä on Pulkovon teknologiakeskuksen ensimmäinen vuokrasopimus.

Koneelle hissi- ja liukuporrastilaus Los Angelesin lentokentältä

Kone on saanut sopimuksen asentaa uusia hissejä ja liukuportaita sekä modernisoida kaikki käytössä olevat hissit ja liukuportaat Los Angelesin kansainvälisellä lentokentällä (LAX) Yhdysvalloissa. Sopimus kattaa huollon, uudet asennukset sekä laitteiston korjaukset ja päivitykset kaikissa LAX:in kahdeksassa terminaalissa. Laitteiden modernisointi alkaa syyskuussa 2009, ja projektin arvioidaan valmistuvan heinäkuussa 2011. Sopimuksen arvo on yli 16 miljoonaa euroa.

Forsström toteuttaa kampusalueen ensimmäisen vaiheen Pietarsaaressa

Lemminkäinen-konserniin kuuluva Byggnads Ab Forsström Rakennus Oy on saanut sopimuksen Åbo Akademin Pietarsaaren kampusalueen ensimmäisen vaiheen rakentamisesta Åbo Akademin Säätiölle. Ensimmäisen vaiheen pinta-ala on lähes 10 000 neliömetriä. Rakennustyöt on aloitettu heinäkuun alussa 2009, ja ne valmistuvat lokakuun loppuun mennessä 2010.

Citycon laajentaa kauppakeskusta Tukholmassa ja myy sen yhteydessä olevat asunnot

Citycon Oyj on päättänyt Suur-Tukholman alueella sijaitsevan kauppakeskus Åkersberga Centrumin laajentamisesta ja uudistamisesta. Hankkeen kustannusarvio on noin 467 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 44 miljoonaa euroa. Citycon omistaa Åkersberga Centrumista 75 prosenttia, joka on myös yhtiön osuus rakennushankkeen kustannuksista. Samalla Citycon on päättänyt myydä kauppakeskuksen yhteydessä sijaitsevat 181 asuntoa ruotsalaiselle sijoitusyhtiö Tegeltornet AB:lle 181 miljoonalla Ruotsin kruunulla eli noin 16,7 miljoonalla eurolla.

Neapo toteuttaa hissit helsinkiläiskohteeseen viikossa

Uusikaupunkilainen Neapo Oy aloittaa kolmen hissin asennustyöt helsinkiläisen As. Oy Lehdokkipolun 4-kerroksiseen taloon ensi viikolla. Uuden toteutustavan ansiosta hissit saadaan käyttökuntoon hyvin nopeasti. Ensi viikolla käynnistyvissä asennustöissä 12-metriset hissitornit nostetaan taloon yhdessä päivässä, ja hissit ovat käyttövalmiit jo seuraavalla viikolla.