Helsinki esitteli kerrostalojen kehittämisohjelmansa ensimmäiset hankkeet

Helsinki kaupunki pyrkii kehittämään yksilöllisiä ratkaisuja kerrostaloasumiseen Kehittyvä kerrostalo -ohjelmalla. Kerrostaloasumisesta halutaan tehdä vetovoimainen vaihtoehto, sillä Helsinki rakentaa tulevaisuudessakin pääosin kerrostaloja ja vahvistaa joukkoliikenteeseen tukeutuvaa kaupunkirakennetta. Kaikille kerrostalorakennuttajille ja -rakentajille tarkoitettuun ohjelmaan pääsee hakemusten perusteella. Ohjelmaan hyväksytyt ensimmäiset neljä hanketta on nyt esitelty.

Viron rakentaminen edelleen selvässä alamäessä heinä-syyskuussa 2009

Virolaisten rakennusyhtiöiden kokonaistuotannon arvo oli kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä noin 6,4 miljardia kroonia (nykykurssilla n. 410 miljoonaa euroa), josta talonrakentamisen osuus oli 3,7 miljardia kroonia ja maa- ja vesirakentamisen osuus 2,7 miljardia kroonia. Viron Tilastokeskuksen mukaan koko rakentamisen volyymi supistui viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna kiintein hinnoin tarkasteltuna 29 prosenttia, mikä oli samaa luokkaa kuin kuluvan vuoden kahdella ensimmäiselläkin neljänneksellä.

Reponen rakentaa ATT:n ensimmäisen matalaenergiatalon Viikinmäkeen

Helsingin kaupungin omistaman Asuntotuotantotoimisto ATT:n ensimmäinen varsinainen matalanenergiatalokohde rakennetaan Viikinmäkeen osoitteeseen Hernepellontie 26. Kohteen pääsuunnittelija on Vuorelma Arkkitehdit Oy ja kokonaisurakoitsijana toimii Rakennusliike Reponen Oy. Urakkasopimus allekirjoitettiin torstaina 26. marraskuuta. Rakentaminen käynnistyy marraskuussa 2009 ja valmistuu maaliskuussa 2011.

Rakentamisen luottamus vahvistui hieman marraskuussa

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kuukausittaiseen suhdannetiedusteluun perustuva rakentamisen luottamusindikaattori jatkoi jo muutaman kuukauden ajan kestänyttä nousuaan marraskuussa. Rakentamisen luottamusindikaattorin kausitasoitettu saldoluku kohosi marraskuussa -28:aan, kun lokakuun tarkistettu lukema oli -30. Pitkäaikainen keskiarvolukema on -5. Kolmen kuukauden liukuvan keskiarvon perusteella luottamusindikaattorin kaikki osa-alueet ovat nousussa.

Pöyrylle kaupunkisuunnitteluprojekti Burkina Fasossa

Pöyry on saanut suunnittelusopimuksen koskien 17 julkisen rakennuksen toteutusta Burkina Fason eri kaupungeissa sekä infrastruktuurin kehittämistä yhdeksällä markkinapaikalla maan lounais- ja luoteisosissa. Sopimuksen arvo on noin 3 miljoonaa euroa, ja se sisältää lisäksi option 30 julkisesta rakennuksesta ja kaikkien sopimukseen kuuluvien rakennustöiden valvonnasta. Pöyry toteuttaa tutkimus- ja suunnitteluvaiheen syyskuuhun 2011 mennessä.

Skanska rakentaa Henki-Fennialle vuokratalon Jyväskylän Lutakkoon

Skanska rakentaa Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennialle 39 vuokra-asunnon kerrostalon Jyväskylän Lutakkoon. Rakennus nousee Schaumanin puistotien ja Jontikan risteykseen. Rakennustyöt ovat jo käynnistyneet maanrakennus- ja perustustöillä. Asunnot valmistuvat tammikuussa 2011.

Ekokem jätti toista jätevoimalaa koskevan ympäristölupahakemuksen

Ekokem on jättänyt torstaina 26. marraskuuta Hämeen ympäristökeskukselle ympäristölupahakemuksen koskien Riihimäen tuotantolaitokselle suunnitteilla olevaa toista jätevoimalaa ja siihen liittyvää jätteen esikäsittelylaitosta. Jätevoimalan rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuoden 2010 aikana siten, että se voidaan ottaa käyttöön vuonna 2012.

Oulun lentoaseman laajennuksen urakkakilpailutus alkaa joulukuussa

Finavian hallitus on päättänyt Oulun lentoaseman terminaalin ja asematason laajennusinvestoinnin toteuttamisesta valtioneuvoston elvytyspäätöksen mukaisesti. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 21 miljoonaa euroa, josta Finavian rahoitusosuus on 9 miljoonaa euroa. Muu rahoitus tulee seutukunnalta ja valtion budjettitalouden piiristä.