Ylläksen ison matkailukylän asemakaavoitus käynnistyy

Ylläksen Äkäslompoloon toteutettavan uuden matkailukylän Master Plan on valmistunut. Sen myötä nyt pääsee käyntiin projektin ensimmäisen vaiheen asemakaavoitus. Mittavan kehitysprojektin kokonaisaikajänne ulottuu kymmenien vuosien päähän. Hanke koostuu rinnehotelli-, loma-asunto- sekä monipuolisesta kyläkeskusalueesta. Uusia majoituspaikkoja tulee 13 000 ja rakennusoikeutta on yli 330 000 kerrosneliötä.

WSP otti voiton Sipoon kestävän yhdyskuntasuunnittelun kilpailussa

WSP Finlandin ehdotus ”Nourish!” on voittanut kestävän yhdyskuntasuunnittelun kilpailun, jossa haettiin suuntaa Sibbesborgin alueen rakentamiseen Sipoossa. WSP:n työryhmää vetäneen Katriina Rosengrenin mukaan kyseessä on ensimmäinen näin suurelle alueelle tehty kestävyyteen tähtäävä aluesuunnitelma Suomessa. Suunnittelukilpailun järjestivät Sipoon kunta, Suomen Arkkitehtiliitto Safa ja Aalto-yliopisto. Lisäksi tukijoina olivat Tekes, Sitra ja RYM-Shok Oy.

Konsulttiyhtiö ÅF osti Oy Vesirakentajan

Ruotsalaisen konsulttiyhtiö ÅF AB:n Suomessa toimiva energiadivisioona on ostanut pienvesivoiman suunnitteluun ja projektointiin keskittyneen Oy Vesirakentajan koko osakekannan. Myyjinä olivat yrityksen toimiva johto sekä Kupari Oy ja Kupari Sijoitus Oy. Vesirakentajan toimitusjohtajana jatkaa Ari Aalto, ja yhtiö jatkaa ÅF:n tytäryhtiönä.

Tampere esittää kaksi maankäyttövaihtoehtoa Ratapihankadun pohjoisosaan

Tampereen keskustaan rakennettavan Ratapihankadun pohjoispään alueesta on tehty uudet maankäyttö- ja kaupunkikuvavaihtoehdot, joiden maankäyttö perustuu Ratapihankadun linjaukseen suoraan radan varressa. Alueelle on laadittu kaksi alustavaa maankäyttövaihtoehtoa, joista toisessa on selvästi enemmän kerrosalaa ja se painottaa myös uutta rakentamista, toinen taas on säilyttävämpi.

Vantaa hyväksyi Aurinkokivi-hankkeen tarveselvityksen ja järjestää arkkitehtikilpailun

Vantaan Tilakeskuksen lautakunta on 9. tammikuuta päättänyt hyväksyä Aurinkokivi-hankkeen tarveselvityksen hankesuunnittelun pohjaksi. Samalla lautakunta on päättänyt järjestää hankkeesta arkkitehtuurikilpailun. Hankkeen osalta varaudutaan varhennettuun aikatauluun aloittamalla suunnittelu jo vuoden 2012 aikana. Aurinkokivi sijoittuu Marja-Vantaan keskusta-alueelle lähelle tulevaa Kivistön asemaa.

Skanska rakentaa Citecille uudet toimitilat Vaasaan

Skanska Talonrakennus Oy urakoi suunnitteluyritys Citec Group Oy Ab:n käyttöön uuden toimistotalon Vaasaan osoitteeseen Silmukkatie 2. Hankkeen urakkasopimukset allekirjoitettiin 5. tammikuuta. Toimistotalon rakennustyöt ovat jo alkaneet. Tontilla on tällä hetkellä rakennus, jonka purkutyöt valmistuvat helmikuun puoliväliin mennessä. Myös louhintatyöt tulevan uudisrakennuksen kellarin osalta ovat alkaneet. Toimistotalon runko nousee kesään mennessä, ja tilat ovat urakkasopimusten mukaan valmiina käyttäjälleen tämän vuoden joulukuussa.

ELY-keskus: Tapiolan keskuksen tulevaisuus arvioitava osayleiskaavassa

Tuleva länsimetro luo edellytykset rakentaa Espoon Tapiolaan uusi keskus, joka antaa mahdollisuuden Tapiolan kehittämiseen sekä toteuttaa sen alkuperäistä henkeä. Uudenmaan ELY-keskus ehdottaa, että asemakaavan sijaan koko alueen tulevaisuus arvioitaisiin osayleiskaavassa. Osayleiskaava myös mahdollistaa eri ratkaisuvaihtoehtojen sekä niiden vaikutusten laajemman tutkimisen keskustan kehittämisessä.