Fennia perustaa toimitilarahaston piensijoittajille

Fennia perustaa uuden kotimaisiin toimitiloihin sijoittavan rahaston. Fennica Toimitilat I on sijoitusrahastolain mukainen erikoissijoitusrahasto ja sitä markkinoidaan aktiivisesti myös piensijoittajille. Rahastolla on käynnistyessään noin 70 miljoonan euron kiinteistömassa sekä noin 25 miljoonan euron sopimukset seuraavista kohteista. Rahaston toiminta alkaa 31.12.2013.

Ruotsin valtion eläkerahoja sijoittava Redito laajenee Suomen kiinteistömarkkinoille

Ruotsalainen kiinteistösijoittaja Redito AB on rantautumassa Suomen kiinteistömarkkinoille. Yhtiö on sopinut vastikään neljän liikekiinteistön hankinnasta HOK-Elannolta, mikä oli Rediton ensimmäinen kauppa Suomessa. Ruotsalaisyhtiö perustaa myös paikallisen toimiston Helsinkiin ja kiikaroi jo lisää kiinteistöhankintoja Suomesta.

HOK-Elanto myy neljä liikekiinteistöä ruotsalaisyhtiölle

HOK-Elanto ja ruotsalainen kiinteistösijoittaja Redito AB ovat sopineet  neljää liikekiinteistöä Helsingin seudulla koskevasta kaupasta. HOK- Elanto myy ruotsalaisyhtiölle Helsingin Malmilla, Espoon Olarissa ja Vantaan Tikkurilassa sijaitsevat Prismat sekä Tuusulassa sijaitsevan Kodin Terran.

Rakentamisen konkurssien määrä jatkoi vähenemistään marraskuussa

Rakentamisen konkurssien määrä laski kuluvan vuoden marraskuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Myös tammi-marraskuun osalta rakentamisen konkurssien määrä pieneni viime vuoden vastaavasta ajasta. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen konkurssitilastoista.

Talonrakentamisen työttömyys säilyi kasvussa myös marraskuussa

Talonrakentamisen työttömien työnhakijoiden määrän kasvuvauhti säilyi melko kovana kuluvan vuoden lokakuussa. Alan työttömien työnhakijoiden määrä alkoi kasvaa viime vuoden maaliskuussa, minkä jälkeen lukema on säilynyt kasvussa kuukausittain. Toisaalta myös talonrakennusalan avoimien työpaikkojen määrä säilyi kasvussa marraskuussa. Nämä seikat käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksista.

Rakennuslupien kuutiomäärä painui kymmenyksellä lokakuussa

Rakennuslupia myönnettiin lokakuussa 2013 yhteensä 2,80 miljoonalle kuutiometrille, joka on 10,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Koko alkuvuoden osalta laskua kertyi nelisen prosenttia. Rakennuslupia myönnettiin kuluvan vuoden tammi-lokakuussa 30,74 miljoonalle kuutiometrille. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Opiskelijat myyvät Dipolin kiinteistön Otaniemestä

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy ostaa Espoon Otaniemessä sijaitsevan Dipolin rakennuksen ja tontin Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalta (AYY). AYY:n edustajisto hyväksyi Aalto-yliopistokiinteistöjen tarjouksen illalla 19. joulukuuta. Osapuolet olivat neuvotelleet kaupasta jo pitkään. Sopimuksen yksityiskohtia hiotaan kuitenkin vielä ja kauppakirjat allekirjoitetaan lähiviikkoina. Kauppahintaa ei kerrota tässä vaiheessa julkisuuteen.