YIT toimittaa kameravalvontajärjestelmät valtionhallinnolle

YIT on tehnyt valtionhallinnon yhteishankintojen kilpailuttamisesta vastaavan Hansel Oy:n kanssa puitesopimuksen kameravalvontajärjestelmien toimittamisesta. Vuoden 2016 loppuun saakka voimassa oleva sopimus kattaa kameravalvontajärjestelmien hankinnat ja niihin liittyvän suunnittelun, asennuksen sekä huolto- ja korjauspalvelut. Puitesopimusta voivat hyödyntää kaikki valtionhallinnon organisaatiot.

Rakentamisen palkkasumma kasvoi yleistä kehitystä nopeammin

Rakentamisen palkkasumman kasvuvauhti oli selvästi eri toimialojen keskimääräistä kasvua nopeampaa viime vuonna. Rakentamisen palkkasumma kasvoi 5,8 prosenttia vuonna 2012, kun koko talouden palkkasumma muodostui 3,4 prosenttia suuremmaksi kuin edeltävänä vuonna. Niin koko talouden kuin rakentamisen osalta palkkasumman kasvu jäi viime vuonna hitaammaksi kuin vuonna 2011. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen palkkasummakuvaajista.

Valtio myönsi tukea 5,7 miljoonaa kulttuuritilojen perustamiseen ja korjaamiseen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt tukea kulttuuritilojen perustamiskustannuksiin ja peruskorjauksiin tälle vuodelle yhteensä 5,65 miljoonaa euroa. Avustusta sai kaikkiaan 10 hanketta, ja ne myönnetään veikkausvoittovaroista. Määrärahaa haki yhteensä 19 hanketta, ja hakemusten yhteissumma oli noin 14 miljoonaa euroa.

Rakentamisen konkurssit säilyivät edellisvuoden tasolla

Rakentamisen konkurssien määrä säilyi kutakuinkin edellisvuoden tasolla viime vuonna. Alalla pantiin vuoden 2012 aikana vireille 760 konkurssia, kun määrä oli edellisvuonna 763. Alan yrityssaneerausten määrä väheni hieman. Rakentamisessa laitettiin vireille yhteensä 117 yrityssaneerausta vuonna 2012, kun vuotta aiemmin niiden määrä oli 124. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista.

Asuntojen vuokrien nousuvauhti hidastui

Asuntojen vuokrien vuotuinen nousuvauhti hidastui viime vuoden viimeisellä neljänneksellä koko maassa keskimäärin 3,3 prosenttiin, kun vuoden kolmannella neljänneksellä vuotuinen nousuvauhti oli 3,9 prosenttia. Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,3 prosenttia. Nämä tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta asuntojen vuokrien neljännesvuositilastosta.

Cramon loppuvuosi ei mennyt kovin hyvin

Konevuokraamo Cramo Oyj kasvatti liikevaihtoaan himpun verran viime vuonna ja tulos koheni selvästi. Sen sijaan viime vuoden viimeinen neljännes ei mennyt erityisen hyvin. Yhtiön liikevaihto hiipui hieman loppuvuonna ja myös käyttökate heikkeni. Viimeisen neljänneksen tulos ennen veroja muodostui kuitenkin paremmaksi kuin vuotta aiemmin. Loppuvuoden tulosta painoivat muutamat kertaerät.

Kuntaliitto vaatii valtiolta 200 miljoonaa kosteus- ja homekorjauksiin

Kuntaliiton hallitus hyväksyi torstaina 7. helmikuuta kuntatalouden sopeutusohjelman vuosille 2014–2017. Kuntaliitto esittää sopeutusohjelmassa muun muassa talouskasvua ja työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä. Osana näitä elvytystoimenpiteitä liitto vaatii valtiota osoittamaan tämän vuoden lisätalousarviossa kunnille 200 miljoonaa euroa home- ja kosteusvaurioista kärsivien kunnallisten rakennusten peruskorjauksiin.