Julius Tallberg-Kiinteistöjen omien osakkeiden ostotarjous päättyi

Kiinteistösijoitusyhtiö Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n omista osakkeistaan joulukuussa käynnistämä vapaaehtoinen julkinen ostotarjous on päättynyt 15. tammikuuta. Yhtiölle tarjottiin ostotarjouksessa yhteensä 1 243 373 osaketta, joka vastaa noin 4,7 prosenttia yhtiön osakkeiden kokonaisäänimäärästä. Näiden osakkeiden lisäksi yhtiö ei omista muita omia osakkeitaan.

Lemminkäisen rakennustuotteet-toimialan yhtiöt yhdistetään

Lemminkäinen-konsernin rakennustuotteet-toimialan yhtiöt yhdistetään kevään aikana Lemminkäinen Rakennustuotteet Oy:ksi. Siihen yhdistetään Lemminkäinen Katto Oy, Lemminkäinen Betonituote Oy tytäryhtiöineen ja Omni-Sica Oy. Lemminkäinen Rakennustuotteet Oy:n liiketoiminta-alueet ovat kattoliiketoiminta, betoniliiketoiminta ja urheilurakentamisen liiketoiminta.

BE Group aloitti laajennetussa teräspalvelukeskuksessa Lahdessa

Teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin kauppaan sekä tuotantopalveluihin erikoistunut BE Group Oy Ab on aloittanut toiminnan laajennetussa teräspalvelukeskuksessaan Lahden Lotilassa. Keskukseen rakennettiin uutta tuotanto- ja varastotilaa korkeavarastoineen. Tilojen koneisiin ja laitteisiin investoitiin vuonna 2009 kaikkiaan 1,8 miljoonaa euroa. BE Group siirsi teräspalvelukeskuksensa Lotilaan Lahden Mytäjäisistä, jossa toimii kuitenkin edelleen yhtiön pääkonttori.

Finndomo lanseeraa uuden myyntiketjun ja malliston

Pientalovalmistaja Finndomo Oy lanseeraa uuden talomyyntiketjun, FinndomoKodin. Osa FinndomoKodin myymälöistä tarjoaa talo- ja asuntomyynnin lisäksi suunnittelu- ja asuntovälityspalveluja. Ensimmäiset täyden palvelun FinndomoKoti Centerit avataan lauantaina 23. tammikuuta. Uuden myymäläkonseptin yhteydessä Finndomo julkaisee myös uuden talomalliston.

Puuliitto kiistää Luoman-konsernin syytteet painostuksesta

Puuliitto vaatii hirsitaloja valmistavaa Luoman-konsernia toimimaan työehtosopimuksen ja lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Luoman on ilmoittanut aloittavansa yt-neuvottelut 67 henkilön vähentämiseksi, vaikka taloudellisia tai tuotannollisia perusteita irtisanomisille ei ole. Luoman on perustellut yt-neuvotteluja Puuliiton ja Toimihenkilöunionin painostuksella ja uhkauksilla. Puuliitto kiistää yhtiön syytökset.

Kari Bragge Kaunisto-Yhtiöt Tampereen toimitusjohtajaksi

Kari Bragge on siirtynyt vuoden alusta Kaunisto-Yhtiöt Tampere Oy:n toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Puolitoista vuotta sitten taloon tullut Bragge toimi aiemmin yhtiön osastopäällikkönä. Kaunisto-Yhtiöt Tampereen liikevaihto on kasvanut vuoden aikana 3,3 miljoonasta eurosta yli 5,9 miljoonaan euroon ja työntekijöiden määrä 30 hengestä lähes 50:een.

Bulgaria ja Romania tarjoavat mahdollisuuksia Suomen rakennusalalle

Finpro ja Tekes selvittivät suomalaisyritysten mahdollisuuksia osallistua infrastruktuurihankkeisiin Romaniassa ja Bulgariassa. Suomalaisyrityksillä on projekteissa mahdollisuuksia aina arkkitehti- ja insinöörisuunnittelusta rakentamiseen ja teknologiatoimituksiin. Markkinoille pääsy edellyttää muun muassa PPP-rahoitusmallin ymmärrystä. Etenkin Super Bourgas -projekti Bulgariassa avaa lukuisia mahdollisuuksia suomalaisille.