Rakentamisen tehdyn työtunnin kustannusten nousuvauhti kiihtyi

Rakentamisen tehdyn työtunnin kustannus oli kuluvan vuoden toisella neljänneksellä 7,5 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan vuotta aiemmin. Rakentamisessa nousuvauhti oli eri toimialoista nopeinta. Rakentamisen tehdyn työtunnin kustannusten nousuvauhti on myös kiihtynyt, sillä vielä kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä se oli 6,0 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen työvoimakustannusindeksistä.

USA ottaa haltuunsa asuntolainajätit Fannien ja Freddien

Yhdysvaltain liittovaltio ottaa haltuunsa kriisiin ajautuneet asuntoluottojätit Fannie Maen ja Freddie Macin, sanoo maan valtiovarainministeriö. Päätöksellä yritetään estää rahoitusmarkkinoiden laajempi kriisi. Kahden kriisipankin osuus Yhdysvaltain koko asuntorahoituksesta on karkeasti puolet. Pankkien hallinnasta vastaa väliaikaisesti asuntoluototusta valvova liittovaltion virasto.

Sormat otti Ruskon tehtaan laajennusosan käyttöön

Lähinnä rakennusteollisuuden tarpeisiin kiinnitystarvikkeita valmistava Sormat Oy on ottanut käyttöön uuden 2 500 neliömetrin varastorakennuksen Ruskon tehtaallaan. Varastorakennuksen lisäksi käyttöön on otettu uusi automaattinen pakkauslinja sekä laserohjattava automaattitrukki, joka operoi tuotannon ja varaston välillä. Uudistusten tavoitteena on ollut parantaa logistiikkaa entisestään.

Omakotiliitto: Asuintontin kiinteistövero erotettava yleisestä kiinteistöverosta

Suomen Omakotiliitto ry on liittynyt Kiinteistöliitto ry:n kanssa samaan kuoroon kritisoimaan Suomen nykyistä kiinteistöverojärjestelmää. Molempien liittojen mukaan tonttien verotusarvojen nousu ja kiinteistöveron roimat korotukset ovat kasvattaneet kiinteistöverorasitusta viimeisen viiden vuoden aikana yli 30 prosentilla. Omakotiliiton mielestä kiinteistöverojärjestelmää olisi korjattava irrottamalla asuintontin kiinteistöveroprosentti yleisestä kiinteistöveroprosentista.

Asiantuntijat: Toimitilojen hinnat alamäessä

Maailmantalouden heikentyvä tila on alkanut näkyä myös Suomessa toimitilojen hinnoissa, jotka ovat painuneet toteutuneissa kaupoissa jopa kaksinumeroisin luvuin. Jones Lang LaSallen markkinakatsauksen mukaan kakkosluokan kohteita on kauppojen toteutuessa hinnoiteltu kuluneen vuoden aikana jopa 10-15 prosenttia aiempaa matalammalle tasolle. Newsec taas kertoo tänä vuonna nousseiden tuottojen painaneen hintoja 5-20 prosenttia.

Tunkelo: Heikko markkinatilanne johti Saint-Gobainin henkilöstövähennyksiin

Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy:n toimitusjohtaja Simo Tunkelon mukaan selvästi heikentynyt markkinatilanne on johtanut yhtiön tarpeeseen vähentää henkilöstöä. Erityisen surkea tilanne on Baltiassa. Tunkelo sanoo Baltian kysynnän puolittuneen, eikä tulevaisuudesta osaa sanoa mitään. Myös yhtiön kannattavuus on heikentynyt budjetoidusta ja kysynnästä aiheutuva taloudellinen tilanne asettaa yrityksen koolle tietyt rajat.