Espoon kaupunginhallitus hyväksyi lainan valtiolle Kehä I:n kunnostukseen

Espoon kaupunginhallitus on hyväksynyt Tiehallinnon kanssa tehdyn sopimuksen, jonka mukaan kaupunki vauhdittaa Kehä I:n parantamista välillä Turunväylä-Vallikallio maksamalla tilapäisesti valtion puolesta 81,37 miljoonaa euroa kunnostustöiden kustannuksista. Sopimuksen mukaan valtio maksaa Espoolta saamansa osuuden takaisin kaupungille vuosina 2012 ja 2013. Järjestely mahdollistaa kunnostustöiden alkamisen jo ensi vuoden alkupuolella.

Sähkötarvikkeiden tukkumyynti kasvoi 9,2 prosenttia tammi-syyskuussa

Suomen Sähkötukkuliikkeiden Liitto ry:n (SSTL) mukaan sähkötarvikkeiden tukkumyynnin arvo kasvoi kuluvan vuoden tammi-syyskuussa 588 miljoonaan euroon, joka oli  9,2 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla. Kolmannella vuosineljänneksellä myynti kasvoi 4,9 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan jaksoon. 

Uudenmaan liitto: Kantatie 51 otettava budjettiin

Uudenmaan liitto pitää virheellisenä vuoden 2008 talousarvioehdotuksen ratkaisua lykätä kantatie 51:n parantamista välillä Kirkkonummi-Kivenlahti. Vielä vuoden 2007 talousarviossa eduskunta myönsi hankkeelle rahoitusta ja tien piti olla valmiina liikenteelle vuonna 2009. Rahoitusta ensi vuodelle tarvittaisiin 48 miljoonaa euroa.

Fazer aikeissa investoida 100 miljoonaa euroa Venäjälle viidessä vuodessa

Luoteis-Venäjän talous -julkaisun mukaan Oy Karl Fazer Ab aikoo investoida yhteensä 100 miljoonaa euroa yhtiön Venäjän leipäteollisuuden ja ravintolatoiminnan kehittämiseen seuraavien viiden vuoden aikana. Fazerilla on neljä leipomoa tällä hetkellä Venäjällä, mutta yhtiön kerrotaan harkitsevan mahdollisuutta rakentaa leipomotoiminnalleen lisäkapasiteettia Venäjälle.

RT ja Toimihenkilöunioni sopuun työehtosopimuksesta

Rakennusteollisuus RT ja Toimihenkilöunioni ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen rakennusalan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen uudistamisesta. Saman tien alkaneen ja 30.4.2010 päättyvän sopimuskauden aikainen palkankorotusten kustannusvaikutus on noin kymmenen prosenttia. Lisäksi sovittiin korotuksia vastaavan työnjohtajan lisään.

Espoo aikeissa lainata valtiolle 82 miljoonaa euroa Kehä I:n kunnostukseen

Espoon kaupunki kaavailee vauhdittavansa Kehä I:n parantamista maksamalla tilapäisesti valtion puolesta 82 miljoonaa euroa kunnostustöiden kustannuksista. Espoon kaupunki ja Tiehallinto ovat neuvotelleet sopimuksen asiasta. Valtio maksaisi osuutensa takaisin kaupungille vuosina 2012 ja 2013. Järjestely mahdollistaisi töiden alkamisen jo ensi vuoden alkupuolella.

Rakennuskustannukset nousseet 6,1 prosenttia vuodessa

Rakennuskustannukset ovat kohonneet 6,1 prosenttia viime vuoden syyskuusta kuluvan vuoden syyskuuhun ulottuvalla jaksolla. Rakentamisen työkustannukset ovat nousseet vuodessa 3,4 prosenttia, rakennustarvikkeiden hinnat 7,8 prosenttia ja muiden kustannusten hinnat 5,9 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.