Helsingin ydinkeskustan alle rakennetaan valtavaa tekojärveä

Helsingin Energia rakentaa Esplanadin puiston alle Helsingin ydinkeskustaan suurta maanalaista järveä. Järvi toimii jatkossa kylmäakkuna kaupungin nopeasti kasvavalle kaukojäähdytysjärjestelmälle. Esplanadin alle rakennettava kylmäakku valmistuu vuonna 2015. Helsingin Energia otti juuri käyttöön vastaavan kylmäakun Pasilan alla.

Maaseudun sähköverkkoa viedään vähitellen maan alle

Sähköverkosta vastaavat yhtiöt pyrkivät maaseudullakin siirtämään kaapelit sähköpylväistä maan alle. Näin päästäisiin eroon myrskyjen aiheuttamista sähkökatkoksista. Kaupungeissa sähkökaapelit kulkevat jo vanhastaan katuverkossa, mutta maaseudun keski- ja pienjänniteverkot ovat vielä pääosin ilmajohtoja.

Yle: Vasta alle puolet vanhojen huoltoasemien maaperistä puhdistettu 16 vuodessa

Yle Uutiset kertoo, että Suomessa on vielä satoja puhdistusta kaipaavia entisiä huolto- ja jakeluasemien maita. Kuntaliiton ja ympäristöviranomaisen yhteisessä Soili-ohjelmassa on viimeisten 16 vuoden aikana puhdistettu noin 650 tällaisen kiinteistön maaperää. Kunnostusta odottaa vielä vähintään saman verran kohteita, ja Soili-ohjelman jatkohankkeen onkin tarkoitus käynnistyä syksyn aikana.

Rakentamisen palkkasumma kasvoi viidenneksen kesäkuussa

Rakentamisen palkkasumma kasvoi kesäkuussa 19 prosenttia viime vuodesta. Palkkasumman kasvu oli selkeästi suurempaa kuin edellisinä kuukausina. Toukokuussa palkkasumma kasvoi 7,3 prosenttia, huhtikuussa vain 0,5 prosenttia ja maaliskuussa 15 prosenttia. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen palkkasummakuvaajista.

Rakentamisen liikevaihto kasvoi toukokuussa 4,5 prosenttia

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi toukokuussa 4,5 prosenttia vuodentakaisesta. Huhtikuuta lukuunottamatta rakentamisen liikevaihdon kasvuvauhti on hidastunut alkuvuonna. Huhtikuussa liikevaihto kasvoi 7,8 prosenttia, maaliskuussa 4 prosenttia ja helmikuussa 13,3 prosenttia. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakentamisen liikevaihtokuvaajista.

Loimaalla aloitetaan pilaantuneen maaperän puhdistustyö

Loimaan Kemppilänkadulla aloitetaan pilaantuneen määperän puhdistaminen. Työn on arvioitu kestävän elokuusta marraskuuhun. Työn urakoitsijana toimii Läänin Kuljetus Oy ja puhdistamista ohjaavana asiantuntijana Insinööritoimisto Gradientti Oy. Puhdistamistyön arvioitu kustannus on noin 1,3 miljoonaa euroa ja poistettavan maan määrä noin 6 800 kuutiometriä.

Uponor kasvoi Pohjois-Amerikassa, Euroopassa markkinat heikentyivät

Uponorin liikevaihto säilyi huhti-kesäkuussa lähes ennallaan, kun yhtiön markkina-alueilla kysyntä kehittyi eri suuntiin. ”Pohjois-Amerikassa kehitys jatkui myönteisenä, mutta Euroopassa tilanne alkaa näyttää yhä huolestuttavammalta, kun merkkejä markkinoiden heikkenemisestä edelleen tulee näkyviin yhä uusilla alueilla. Euroopan heikentyminen pakottaa meidät etsimään uusia keinoja kustannustason sopeuttamiseksi liiketoiminnan kokoon”, toimitusjohtaja Jyri Luomakoski toteaa.