Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

Yrittäjät: Myös kotitalouksien teettämien urakoiden valvontaa tehostettava

Suomen Yrittäjät kannattaa hallituksen torstaina 19. tammikuuta julkistamia toimia harmaan talouden estämiseksi. Ne lisäävät yritystoiminnan läpinäkyvyyttä ja tehostavat ennakoivaa talousrikosten torjuntaa. Yrittäjillä on kuitenkin tiettyjä lisävaateita hallituksen esittämien keinojen oheen. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus vaatii esimerkiksi kotitalouksien teettämien urakoiden valvonnan tehostamista.

Suomen Yrittäjät kannattaa hallituksen torstaina 19. tammikuuta julkistamia toimia harmaan talouden estämiseksi. Ne lisäävät yritystoiminnan läpinäkyvyyttä ja tehostavat ennakoivaa talousrikosten torjuntaa. Yrittäjillä on kuitenkin tiettyjä lisävaateita hallituksen esittämien keinojen oheen. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus vaatii esimerkiksi kotitalouksien teettämien urakoiden valvonnan tehostamista.

Kuuntele juttu

image

”On yleisesti tiedossa, että myös kotitaloudet ja palkansaajat hyväksyvät usein tietoisesti harmaan talouden ja voivat olla siinä aktiivisia. Valvontaa tulisi tehostaa myös näiltä osin. Esimerkiksi kuntien rakennusvalvonta voisi seurata, että kotitalouksien urakoinneista maksetaan asianmukaisesti sekä verot että työnantajamaksut”, Järventaus vaatii.

Yrittäjät vaativat yksinkertaistuksia myös sopimuskumppaneiden tietojen tarkastuksiin. Nykyisellään yrityksen on tilaajavastuulain mukaan pyydettävä sopimuspuolelta selvitys velvoitteiden noudattamisesta, ja hallituksen ohjelmassa ehdotetaan joitakin korjauksia tähän. Sähköistä tarkastusta tulee kuitenkin Yrittäjien mukaan laajentaa kehittämällä julkinen rekisteri, josta yritys saa kaikki lain edellyttämät viranomaistiedot maksutta ja yhdestä paikasta. Rekisteröitävien laiminlyöntien on myös oltava olennaisia ja erotettava satunnaiset viiveet tahallisesta toiminnasta.

Yrittäjät eivät sen sijaan kannata kelpoisuusmenettelyitä urakointialoille, ellei kyse ole turvallisuudesta kuten sähköurakoinnissa. Kelpoisuusmenettelyillä aiheutetaan helposti vain kustannuksia velvoitteensa hoitaville yrityksille ilman, että tällä olisi harmaata taloutta vähentävää vaikutusta. Myös kuukausiraportit maksetuista palkoista vuosiraporttien sijaan edellyttävät, että tietoja kyetään hyödyntämään Verohallinnossa. Muuten myös näistä aiheutuu yrityksille vain kustannuksia ilman vaikutusta harmaaseen talouteen.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Yrittäjät: Myös kotitalouksien teettämien urakoiden valvontaa tehostettava”

  1. Jaa, Jussi on nyt sitten sitä mieltä että kuntien rakennusvalvojista tulisi veronkantajia/valvojia. Harmaata taloutta vähennetään kaikkein tehokkaimmin vähentämällä yrittäjiin kohdistuvia vaateita, EI LISÄÄMÄLLÄ.
    Toinen todellinen ongelma on, että jos noissa rekistereissä tai maksuissa on häiriöitä, niiden korjaaminen vie kuukausia. Joissain tapauksissa vuosia. Tämän uuden rakennusvalvoja/verotarkastaja/alvi sekä eläke ja sosiaali tarkastajan toimesta yrittäjä lähetetään kotiin?? Tämä RVAEST olisi se jolla olisi päätösvalta sanoa että ko rekisteri on epäkelpo? En tiedä missä planeetalla näitä juttuja kyhätään. Luulisi Suomen Yrittäjillä olevan täysi työkenttä siinä että saisivat yrittämisen kannattavammaksi.

  2. Vai muuttuu rakennusvalvonta verontarkastusvirastoksi.
    Missähän ne rakennuspuolen asiat sitten hoidetaan. Sosiaalipuolellako?

    1. Miksi valvoa kuluttajia, kun yrittäjät kerran ovat rehellisiä, eivätkä suostu tekemään tai tarjoa pimeitä töitä?

  3. Totuushan on että yksityiselle työn teettäjälle on erittäin vaikea tehdä kuitillista työtä, lähes 90% asiakkaista ilmoittaa ennen kun tarjousta tehdään että laske hinta sitten sen mukaisesti että mitään kuittia ei kirjoiteta.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat