Kokeile kuukausi maksutta

Tutkimus: Rakennusalan toimihenkilöillä ei hoppua eläkkeelle

Rakennusalan toimihenkilöt ovat innostuneita työstään eivätkä pidä kiirettä eläkkeelle jäämisessä. Rakennuslehden työelämätutkimuksen mukaan suuri osa vastaajista uskoo jaksavansa töissä eläkeikään asti (3,9, asteikolla 1–5). Tätä mieltä ovat vankimmin kiinteistöhallinnan ja -sijoittamisen sekä rakennuttamisen vastaajat sekä yli 20 vuotta rakennusalalla työskennelleet. Epävarmimpia ovat infrapuolen vastaajat sekä alle kolme vuotta alalla olleet.

Lujatalon takuutyöpäällikkö Hannu Pekkarinen haluaa, että tieto virheistä leviää nopeasti organisaatiossa, jotta niitä ei toistettaisi.

Yhtenä syynä jaksamiseen voi olla hyvä työmotivaatio: toimihenkilöistä tuntuu hyvältä nähdä oman työn lopputulos (4,6), ja he haluavat kehittyä siinä (4,5). Moni työelämätutkimukseen vastanneista kokee saavansa tarvittaessa apua kollegoiltaan (4,3) ja esimiehen arvostusta (4,1). Vastaajat ovat laajalti ylpeitä työstään (4,3).

Vastaajat eivät pidä työtään fyysisesti rasittavana (1,9) mutta henkisesti jonkin verran mielen päälle käyvänä ja stressaavana kylläkin (3,5).Työelämätutkimukseen vastasi 500 Rakennusinsinöörit- ja arkkitehdit RIA ry:n, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n ja Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry:n jäsentä.

Vastaajat ovat toimihenkilöitä ympäri Suomea ja olleet rakennusalalla vajaasta kolmesta vuodesta yli 20 vuoteen. Tutkimuksen toteutti IRO Research & Consulting huhtikuussa.

Yrittäjyys kiinnostaa

RILillä 64-vuotiaista jäsenistä peräti 66 prosenttia on vielä töissä, vuotta vanhemmissakin osuus on vielä 37 prosenttia. Jäsenyydestä vastaava johtaja Teemu Vehmaskoski uskoo, että se on vain osa totuutta.

”Moni on virallisesti eläkkeellä mutta tekee yli 65-vuotiaanakin töitä freelancerina ja yrittäjänä, esimerkiksi asiantuntijatehtävissä ja hallitusammattilaisena. He eivät halua vielä jäädä kokonaan pois työelämästä.”

RIAn jäsenistöstä 12,3 prosenttia on yli 60-vuotiaita ja työssäkäyviä.

”Ideointi motivoi minua”

Hannu Pekkarinen pitää todennäköisenä, että hän jää eläkkeelle Lujatalon takuutyöpäällikön tehtävästä 65-vuotiaana. Hän täyttää 62 vuotta ensi vuoden alussa.
”Eläkkeellä aion olla mökillämme Leppävirralla. Siellä riittää rakennettavaa ja kalasteltavaa. Minulla ei ole ongelmia olla jouten.”

Kaksi asiaa pitää Pekkarisen vielä työelämässä: tuotekehittely ja velat. Hän on ideoinut rakennusvirhepankin, joka on nyt testausvaiheessa. Pankkiin kerätään kaikki Lujatalossa ilmenneet rakennusvirheet. Sen avulla toisella puolella Suomea mestari näkee esimerkiksi, millaisia räystäisiin liittyviä virheitä on tehty ja miten niitä voidaan eliminoida omalla työmaalla.

”En halua jäädä eläkkeelle ennen kuin olen saanut virhepankin valmiiksi. Ideointi motivoi minua. En voisi olla sellaisen työnantajan palveluksessa, joka ei siihen antaisi vapauksia.”

Pekkarisella on alaisenaan neljä takuutyönjohtajaa ja noin 20 rakennusmiestä tekemässä vuosi-, takuu- ja vastuukorjauksia. Lujatalon Uudenmaan yksikössä työskentelee kaikkiaan 170 henkeä. Yksikkö toimii Espoossa.

Pekkarinen myöntää, ettei takuutyöpäällikön työstä nauti joka päivä. Asiakkailta ei heru kiitosta, ja lehmänhermot ovat tarpeen. Mies on jopa kerran saanut tappouhkauksenkin. Hyvä työilmapiiri auttaa häntä jaksamaan.

Lue lisää työelämästä ja eläköitymisestä 15.8. ilmestyneestä Rakennuslehdestä

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Tutkimus: Rakennusalan toimihenkilöillä ei hoppua eläkkeelle”

  1. jo on huonosti asiat hoitanut, jos tuossa iässä on vielä velkaa?????

    1. … ja elämää menee kuin sen nuorena kirjoitti…

  2. Töissä taitaa haluta jatkaa sellaiset ihmiset joilla töissä on kivaa kuten kehitysjohtajat, turvallisuusjohtajat, tulevaisuusjohtajat,suunnittelupäälliköt jne.Töissä jossa joutuu aikuisten oikeasti tekemään kovaa työtä jatkamisinto lienee pienempi.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat