Verottajan ilmoitusvelvollisuus on bisneksen paikka isännöitsijöille

Isännöintiliiton mukaan kuukausittaiset urakkailmoitukset verottajalle ovat tuoneet uusia kuluja taloyhtiöille, joissa teetetään kalliita ja pitkäkestoisia remontteja. Vastuu tietojen antamisesta on taloyhtiöillä, mutta tavallisesti isännöintiyritys huolehtii niistä. Monelle taloyhtiön hallitukselle on kuitenkin jäänyt epäselväksi, mitä urakkailmoituksen hoitamiseen liittyy.

Isännöintiliiton mukaan kuukausittaiset urakkailmoitukset verottajalle ovat tuoneet uusia kuluja taloyhtiöille, joissa teetetään kalliita ja pitkäkestoisia remontteja. Vastuu tietojen antamisesta on taloyhtiöillä, mutta tavallisesti isännöintiyritys huolehtii niistä. Monelle taloyhtiön hallitukselle on kuitenkin jäänyt epäselväksi, mitä urakkailmoituksen hoitamiseen liittyy.

”Ilmoitteluun liittyvä työ muodostuu kolmesta osasta. Perusilmoitus annetaan siinä vaiheessa, kun urakka taloyhtiössä käynnistyy. Tämän jälkeen isännöitsijä ilmoittaa kuukausittain kaikista urakkaan liittyvistä laskuista. Urakan päättyessä annetaan vielä loppuilmoitus. Etenkin isoissa remonteissa ilmoitusten tekemiseen kuluu isännöitsijältä paljon aikaa”, Isännöintiliiton lakiasiantuntija Marina Furuhjelm selventää.

Tietyissä tilanteissa myös rakennustyömaalla työskentelevien henkilöiden tiedot pitää ilmoittaa verottajalle. Tähän liittyy Furuhjelmin mukaan jonkin verran epäselvyyksiä.

”On tärkeää, että taloyhtiöt nimeävät pääurakoitsijan tai muun urakoitsijan urakkasopimuksessa päätoteuttajaksi. Näin vastuu työntekijätietojen ilmoittelusta siirtyy taloyhtiöltä urakoitsijalle”, Furuhjelm muistuttaa.

Verottajan uusi ilmoitusvelvollisuus astui voimaan heinäkuussa ja ensimmäiset ilmoitukset on pitänyt antaa syyskuun alkupuolella. Taustalla uudistuksessa on harmaan talouden kitkeminen rakennustyömailta.

Isännöintiliitto on laatinut aiheesta toimintasuosituksen taloyhtiön hallituksille ja isännöinnille.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Verottajan ilmoitusvelvollisuus on bisneksen paikka isännöitsijöille”

  1. Oli kyllä huonosti valmisteltu artikkeli, olisi esim. voinut vaivautua ottamaan selvää mitä taloyhtiöt ovat valmiit isännöinnistä maksamaan. 20-asuntoisen rivitalon isännöinnin kilpailutuksen häviää 240,-€/kk tarjouksella… Jokainen voi laskea montako ammattitaitoisen ihmisen tuntia kuukaudessa siihen on sitten varaa laittaa. Sitten kun tehdään joku iso urakka joka työllistää isännöitsijää tuntitolkulla niin on rahastusta pyytää siitä jotain korvausta? Verottajan kaveri ei vissiin ole vaivautunut itse ilmoitusta tekemään jos pitää sitä helppona ja maallikon asiana. Jos taas esim. joku hallituksen jäsen tekee ilmoituksen niin mistähän ne tiedot saadaan, no isännöitsijältä joka kerää ne sitten vissiin ilmaiseksi?
    Eikä tällä systeemillä saada kiinni kuin tyhmät harmaan talouden harrastelijat, pelimiehet jatkaa touhujaan.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi