Tapaturmatilastoja kaunistellaan tulospalkkioiden menettämisen pelossa – pieniä tapaturmia ei aina ilmoiteta

Kilpeläinen on kahden tutkinnon mies, rakennusinsinööri, jonka filosofian maisterin tutkinto suuntautui työturvallisuusasioihin. Ennen Peabiin tuloa hän toimi seitsemän vuotta työsuojeluhallinnossa. Painavuutta antaa myös rooli Rakennusteollisuus RT:n turvallisuusryhmän puheenjohtajana ja 15 vuotta jatkunut työturvallisuuden opettaminen Helsingin ammattikorkeakoulussa.

Häntä harmittaa se, että maiden välisten tapaturmatilastojen vertailu on mahdotonta. Lievempien työtapaturmien kohdalla maiden erilaiset lainsäädännöt ja sosiaali- ja tapaturmavakuutusjärjestelmät sotkevat vertailtavuuden lähes totaalisesti.

Suomessa kuollaan työmaalla muita maita harvemmin

Suomessa tapaturmat tilastoidaan kattavan vakuutuskäytäntömme mukaan niin tarkasti, että tässä tilastossa Suomi näyttää rakentajalle varsin turvattomalta. Sen sijaan, kun verrataan kuolemantapausten määrää, joka on yksiselitteinen mittari, Suomi onkin parhaiden joukossa. Meillä kuolemantapauksia on jo pitkään ollut noin kymmenen tai vähemmän vuodessa. Työtunteihin suhteutettuna kuolemantapausten määrä on samaa tasoa kuin 25 maassa toimivalla, erinomaisesta työturvallisuustyöstä tunnetulla CRH:lla, vaikka tapaturmataajuustilastoissa Suomi on selvästi jäljessä.

Peabissa ei näistä syistä verrata maiden välisiä tapaturmataajuuksia keskenään. Skanskassa ja CRH:ssa johto sen sijaan on saanut tällä vuosituhannella monet haukut siitä, että tapaturmatilastot ovat huonot muiden maiden tytäryhtiöihin verrattuna. Osin noiden haukkujen seurauksena koko alan työturvallisuus on parantunut, joten ihan hukkaan ne eivät ole menneet. Peabillakin tapaturmataajuus on parantunut kymmenessä vuodessa 110:stä 22:een.

Painopiste työturvallisuuden hoitamisessa on jo pitkään ollut tapaturmien kokonaismäärän pienentäminen. Alalla uskotaan vuosikymmeniä vanhaan, kansainväliseen turvallisuuskolmioon, jonka mukaan lievien tapaturmien määrällä on vakiokorrelaatio vakavien tapaturmien ja kuolemantapausten kanssa. Kun pieniä tapaturmia saadaan vähennettyä, vähenevät myös vakavat tapaturmat eli työmaa ei voi keskittyä pelkästään vakavien tapaturmien poistamiseen vaan kyse on koko työturvallisuuskulttuurin parantamisesta.

Tuo logiikka ei ole kuitenkaan niin suoraviivainen kuin oppikirjoissa väitetään. Kilpeläinen sanoo, ettemme voi verrata tapaturmia edes saman toimialan sisällä, muista toimialoista tai maista puhumattakaan. Yritykset laskevat tapaturmataajuuteensa hyvinkin vaihtelevalla tavalla. Jotkut yritykset laskevat omiin taajuuksiinsa alaurakoitsijoidensa tilastot, jotkut ulkomaantoimintojensa tilastot, jotkut toisella toimialalla toimivien sisaryritystensä tilastot ja niin edelleen.

Pienet tapaturmat siivotaan piiloon

Jotkut yritykset ovat omaehtoisesti lähteneet ”oikaisemaan” Suomen tarkkaa tapaturmatilastointia.

”Tunnettu fakta esimerkiksi on, että kaikki alaurakoitsijoille tapahtuneet tapaturmat eivät tule päätoteuttajien tietoon. Varsinkin Etelä- Suomessa suurin osa lievistä aliurakoitsijoiden tapaturmista jää päätoteuttajalta täysin pimentoon”, Kilpeläinen sanoo.

”Ja mitkä tapaturmat edes kirjautuvat tilastoihin. Yritykset käyttävät korvaavaa työtä, kevennettyä työtä ja kenties maksavat jopa palkkaa kotiin”, hän toteaa. Nämä  keinot saattavat näkyä Rakennuslehdenkin tapaturmataajuustilastossa erinomaisina lukuina.

Kilpeläinen ei halua sinänsä kommentoida muiden yritysten toimintatapoja, mutta esimerkiksi korvaavan työn käytön ei hänen mukaansa pitäisi poistaa tapaturmaa tilastoista tai muuttaa sitä 0-päivätapaturmaksi vaan tilastoon pitäisi kirjata lääkärin kirjoittama tapaturman pituus. Lievät tapaturmat ovat nimittäin hävinneet vain firmojen mutta eivät vakuutusliikkeiden tilastoista.

”Tapaturmia pitää pystyä avoimesti käsittelemään ja niistä oppimaan. Niiden vähättely tai peittely ei ole kenenkään etu.”

Pahiten mennään vikasuuntaan, jos jo työmailla peitellään tapaturmia tulospalkkauksen menettämisen ja muiden seurausten pelossa. ”Lupaan, että Peabissa kukaan ei menetä tulospalkkaansa, jos joku lyö vasaralla sormeensa”, hän sanoo.

Myös tapaturmatilastojen huomiointi esimerkiksi urakkakilpailuissa voi aiheuttaa tilastojen vääristelyä.

Peabin tapaturmista on vuosittain 55–75 prosenttia erittäin lieviä eli tapaturmasta aiheutunut poissaolo on 0–3 päivää. Joiltain firmoilta tuntuvat lievät tapaturmat puuttuvan Kilpeläisen mukaan lähes kokonaan. Kuolemantapauksia ja vakavia tapaturmia näillekin kuitenkin näyttää sattuvan.

Pitääkö vasarankin käyttöön perehdyttää?

Kilpeläinen sanoo painivansa koko ajan sen kanssa, millä työnantajan toimenpiteillä saadaan poistettua lievät tapaturmat.  Ne suurelta osin johtuvat työntekijöiden inhimillisestä toiminnasta.

”Pidetäänkö päivittäin turvallisuusvartti vasaran käytöstä vai perehdytetäänkö kirvesmiehet viikoittain vasaran käyttöön? Vaikka tekisimme Peabissa molemmat edellä mainitut, olen aivan varma, että joka vuosi meille kirjaantuu silti vähintään kolme tapaturmaa pelkästään vasaran käytöstä.”

Kilpeläisen mielestä saman alan sisälläkään ei voida vertailla keskenään kuin korkeintaan vakavien tapaturmien taajuutta.

”Tapaturmien kokonaismäärät ja taajuudet ohjaavat harhaan monellakin tapaa. Meidän tulisi jo imagollisistakin syistä puhua entistä enemmän tapaturmien vakavuusasteesta kuin määristä ja taajuuksista”, hän sanoo.