Kokeile kuukausi maksutta

Caverionilta tulosvaroitus

Talotekniikkajätti Caverion alentaa arvioitaan viime vuoden liikevaihdosta ja käyttökatteesta.

Yhtiö arvioi tiedotteessaan nyt, että konsernin alustava liikevaihto vuonna 2016 laski 2 366 miljoonaan euroon, kun se edellisenä vuonna oli 2 443 miljoonaa euroa.

Lokakuussa antamassaan aiemmassa tulosohjeistuksessa Caverion odotti liikevaihtonsa säilyvän edellisvuoden tasolla.

Lisäksi Caverion arvioi, että viime vuoden käyttökate ilman uudelleenjärjestelykuluja on noin 17 miljoonaa euroa. Lokakuussa arvio oli 40-50 miljoonaa euroa.

Uudelleenjärjestelykulut olivat alustavien tietojen mukaan yhteensä noin 27 miljoonaa euroa vuonna 2016. Luvut perustuvat tilintarkastamattomiin alustaviin tulostietoihin raportointikaudelta.

”Projektikannattavuutemme on ollut heikko Ruotsissa, Saksassa ja teollisuuden ratkaisuissa. Aikaisemmin tänä vuonna ongelmia oli myös Tanska-Norjan divisioonassa. Meillä on ollut liian optimiset liikevaihtoennusteet lisämyynnille projekteissa, liian optimistiset ennusteet kustannuksille ja saataville sekä erilaisia projektien toteutukseen liittyviä haasteita”, toimitusjohtaja Ari Lehtoranta kertoo tiedotteessa.

Lehtorannan mukaan Suomi ja Itävalta ovat menestyneet hyvin koko vuoden 2016. Parannusta oli nähtävissä kassavirrassa ja käyttöpääomassa loppuvuoden aikana.

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Caverionilta tulosvaroitus”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat