Infra Rakennuslehti 2 kommenttia

Trafi, Viestintävirasto ja Liikenneviraston viranomaistehtävät yhdistetään 1.1.2019

Liikenne- ja viestintäministeriö on päättänyt käynnistää hallinnonalansa virastouudistuksen.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja Viestintävirasto sekä Liikenneviraston viranomaistehtävät yhdistetään yhdeksi virastoksi. Liikenneviraston liikenteenohjaustoiminto yhtiöitetään valtion kokonaan omistamaksi erityistehtäväyhtiöksi tai yhtiöiksi.

Uudet organisaatiot aloittavat 1.1.2019. Vielä helmikuussa ehdotettiin, että uudistus tulisi voimaan jo vuoden 2018 alussa.

Jäljelle jäävä Liikennevirasto jatkaa väyläverkosta vastaavana virastona. Liikennevirastoon jääviä toimintoja ei vielä ole tarkasti yksilöity ministeriön tiedotteessa, kuten ei helmikuisessa selvityksessäkään. Ilmatieteen laitos jatkaa nykymuodossaan omana virastona.

Ministeriön mukaan virastouudistus toteutetaan pitkälle siten kuin virastojen pääjohtajat yhteisessä esiselvityksessään ehdottivat helmikuussa 2017. Viestintävirastossa toimivan Kyberturvallisuuskeskuksen osalta tarkastellaan kuitenkin myös kyberturvallisuusasioiden mahdollista yhtiöittämistä tai siirtämistä Huoltovarmuuskeskukselle.

Virastouudistus edellyttää useiden uusien lakien ja asetusten valmistelua ja nykyisten muuttamista. Hanketta varten perustetaan viisi työryhmää, joissa on edustajia liikenne- ja viestintäministeriöstä, Liikenteen turvallisuusvirastosta, Viestintävirastosta, Liikennevirastosta sekä puolustus- ja sisäministeriöistä. Henkilöstö otetaan mukaan työhön, kertoo ministeriön tiedote.

Valtion virkamieslain sekä työsopimuslain mukaisesti nykyinen henkilöstö siirtyy tehtäviensä mukana siihen organisaatioon, johon heidän hoitamansa tehtävät siirtyvät. Henkilöstön palvelusuhde on turvattu siirtymähetkellä.

 

Keskustelu artikkelista: 2 kommenttia

  • Liikenteenohjauksen yhtiöittäminen kuulostaa mielenkiintoiselta huoltovarmuuteen liittyvän lainsäädännön kannalta…

    Vastaa
    • Ministeriössä varmaan väännetään kättä tästä:
      -On saatava lisää rahoitusta maantieyhteyksien parannuttamiseksi (lue: tervehdyttämiseksi) !
      -Yhtiöitetään toiminnot!
      -Hyvä idea! Saadaan ulkomaista pääomaa!
      -Loistavaa, vihjataan tulevalle omistajalle vakaasta tuotosta!
      -Mahtavaa! Omistajahan voisi lainata yhtiöön sijoittamansa summan itseltään ja saada vakaata tuottoa!
      -Hyvä! Kyllä me nyt saadaan tämä myytyä!

      Vastaa

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia