Talous Rakennuslehti Ei kommentteja

Spondan nettotuotot ja operatiivinen tulos kasvoivat

Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan liikevaihto, nettotuotot ja oikaistu operatiivinen tulos kasvoivat kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaiseen verrattuna.

Kauden nettotuotot olivat 46,3 miljoonaa euroa, kun ne olivat vuosi sitten 42,1 miljoonaa euroa. Nettotuottojen kasvun taustalla on Forumin kiinteistökauppa, jonka tulosvaikutus sisältyy konsernin lukuihin 1.3.2016 alkaen. Vertailukelpoisen kiinteistösalkun nettotuotot pysyivät samoina.

Spondalla oli alkuvuonna 2017 huomattavasti vähemmän sijoitus- ja vaihto-omaisuuskiinteistöjen myyntivoittoja kuin vuosi sitten. Tammi-maaliskuussa 2017 niitä oli 3,9 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin niitä oli peräti 12,7 miljoonaa euroa. Pääasiassa näiden selvästi pienempien voittojen vuoksi yhtiön liikevoitto ja tulos ennen veroja heikkenivät vuoden takaisesta. Koska yhtiön verot olivat puolestaan huomattavasti pienemmät kuin vuosi sitten, katsauskauden voitto oli kuitenkin nyt parempi.

”Vuoden 2017 ensimmäinen neljännes oli Spondassa odotusten mukainen. Nettotuotot kasvoivat suunnitellusti, ja kuten vuoden 2016 tulosjulkistuksen yhteydessä mainitsimme, ylläpitokulut nousivat lähinnä kiinteistöverojen nousun vuoksi. Taloudellinen vuokrausaste oli 89,1 prosenttia, kun se vuoden 2016 lopussa oli 89,6 prosenttia ja maaliskuun 2016 lopussa 88,7 prosenttia. Lasku vuoden lopun lukuun verrattuna johtui lähinnä Kauppakeskus-yksikön päättyneistä pop-up -sopimuksista”, toimitusjohtaja Kari Inkinen sanoo.

Sponda arvioi nettotuottojensa koko vuonna 2017 olevan 182-192 miljoonaa euroa. Lisäksi yhtiö arvioi oikaistun operatiivisen tuloksensa olevan tänä vuonna 106-116 miljoonaa euroa. Molemmat arviot perustuvat kiinteistöjen myynteihin vuonna 2016 ja arvioituihin myynteihin vuonna 2017. Lisäksi nettotuottojen kehitykseen vaikuttavat kiinteistöverojen korotus vuonna 2017 sekä yhden suuren kiinteistön tyhjeneminen ja peruskorjauksen aloitus.

Sponda-konserni 1–3 2017/1–3 2016

  • Liikevaihto milj. euroa 66,1/59,3
  • Nettotuotot milj. euroa 46,3/42,1
  • Tulos ennen veroja milj. euroa 32,2/26,7
  • Oikaistu operatiivinen tulos milj. euroa 28,3/21,7
  • Taloudellinen vuokrausaste kauden lopussa % 89,1/88,7
  • Omavaraisuusaste % 47,4/45,7

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia