Pertti Yliniemi ja Oloksen maisema. Kuva: Jaakko Heikkilä

Matkailuyrittäjä Pertti Yliniemi SSR:n pääomistajaksi – Wilenius ja Tamminen ulos

Rakennuskonserni SSR Group Oy:n uudeksi omistajaksi on vaihtunut 13.4. suomalainen sijoittajaryhmä, jonka suurimpana omistajana toimii Lapland Hotels -hotelliketjusta tunnettu yrittäjä Pertti Yliniemi.

Kirjoittaja(t) Seppo Mölsä

SSR-konsernin perustajiin kuuluva Mika Wilenius sekä aikaisemmat omistajat Tapani Pöyry, Jorma Tamminen ja Kari Kangas ovat luopuneet omistuksestaan konsernissa. Samalla he luopuvat kaikista tehtävistään SSR-konsernissa. Jatkossa uusi sijoittajaryhmä omistaa koko SSR Groupin.

Konsernin tytäryhtiöissä vähemmistöomistajina jatkaa niiden johto.
Omistajanvaihdoksen yhteydessä SSR Group saa merkittävästi uutta pääomaa omistajilta ja rahoittajilta. Samalla käynnistyvät uudet rakennushankkeet kuten RS-hankkeet, joihin on järjestelyn yhteydessä myönnetty pankkirahoituksia. Omistusjärjestelyn myötä myös useat uudet urakkahankkeet toteutuvat.

”SSR Group on kasvanut viime vuosina merkittävästi, ja olemme kehittäneet määrätietoisesti yhtiön toimintaa. Olemme hyvin tyytyväisiä nyt löydetystä ratkaisusta. Luottamuksemme sijoittajaryhmään on vahva, ja uusi pääoma vahvistaa yhtiön taloutta ja luo vakautta tulevaisuuden toimintaan”, kertoo SSR Groupin toimitusjohtaja Arto Kukkonen.

”SSR-konsernin viime vuosien kasvu osoittaa, että yhtiön alueellinen toimintamalli on onnistunut. Uusissa tytäryhtiöissä tehdään kannattavaa rakennustoimintaa, ja yhtiön palveluksessa työskentelee rakennusalan huippuammattilaisia. Uskon, että SSR Groupilla on erinomaiset kasvuedellytykset. Nyt keskitymme yhtiön ydintoimintaan ja sen vaatimien toimintaedellytysten varmistamiseen sekä kannattavuuden parantamiseen”, toteaa Pertti Yliniemi.

Salpausselältä koko Suomen rakentajaksi

SSR Group Oy on asunto-, toimitila-, infrastruktuuri- ja korjausrakentamiseen erikoistunut valtakunnallinen rakennuskonserni. Yhtiö laajeni vuonna 2015 SSR Group -konserniksi, jonka alle kuuluu tänä päivänä kahdeksan alueellista tytäryhtiötä. Vuonna 2017 yhtiön liikevaihto oli 176 miljoonaa euroa. Sillä on 365 työntekijää. Konserniin kuuluu kahdeksan alueyhtiötä, joita pohjoisin on Rovaniemellä.

Yhtiö on viime aikoina ollut negatiivisessa julkisuudessa muun muassa johdon verorikostutkinnan vuoksi. Myös yhteydet Kehittyvien Maakuntien Suomen taustalla olleisiin henkilöihin ovat aiheuttaneet paljon keskustelua ja uutisointia.

SSR Groupin taustalla on lahtelainen Salpausselän Rakentajat, joka oli Mika Wileniuksen ja jääkiekkoilija Erkki Laineen perustama yhtiö. Se oli jonkin aikaa Lujatalon omistuksessa, mutta sitten Wileniuksen ja Lujatalon omistavien Isotalojen tiet erkanivat julkistamattomista syistä ja yhtiö palasi Wileniuksen omistukseen. Hän lähti pian hakemaan uusia omistajia paikallisista liikemiehistä (mm. Toivo Sukari Turussa ja Reima Kuisla Seinäjoella) ja samalla yhtiön toiminta laajeni voimakkaasti muulle Suomeen.

Yhteistoimintaa Rovaniemellä

Rovaniemeltä SSR palkkasi sieltä lähteneen Skanskan organisaation. Isoimpana hankkeena on Skanskalta (ja vaikeuksiin joutuneelta kiinteistösijoittaja Seppo Kukkolalta) periytynyt Lapinaukean suuri asuntorakennushanke. Siinä riittää vielä pitään rakennettavaa.

Lapland Hotels puolestaan on Rovaniemellä lähdössä rakentamaan Valionrannan aluetta, jonne tulee kylpylähotelli, kongressikeskus ja asuntoja. Kolmessa vaiheessa rakennettavan hankkeen arvioidaan valmistuvan 8-9 vuoden kuluttua. SSR oli mukana hankkeessa, mikä osaltaan selittää Yliniemen halua pelastaa yhtiö.

”Oli vähän rahoitusongelmia. Tähän yhtiöön laitetaan nyt riittävästi omaa pääomaa sisälle ja turvataan jatko ja sillä tavalla meidän omat ja Rovaniemen hankkeet, että ne voidaan mahdollisimman nopeasti toteuttaa”, Yliniemi sanoi Lapin Kansan haastattelussa.

Lapin matkailun voimakkaan kasvun myötä Yliniemellä on myös muita investointisuunnitelmia. Esimerkikiksi Pallaksen hotellihanke on ollut vireillä pitkään. Omaa rakennusyhtiö helpottaa matkailurakentamista. Rakennuttajana yhtiö on jo nyt merkittävä.

Kirurgista Lapin matkailukeisari

Lapland Hotels on Suomen suurin yksityinen hotelliketju, johon kuuluu 16 hotellia ja 1700 huonetta sekä 8 000 ravintolapaikkaa Lapin suurimmissa matkailukohteissa sekä Oulussa ja Tampereella. Lisäksi hotelliketjulla on hiihtokeskustoimintaa Ylläksellä Äkäslompolon kylässä sekä Luostolla, Oloksella ja Pallaksella. Lapland Hotels omistaa myös osan Lapin Safarit -ohjelmapalveluyrityksestä.

Yhtiön omistaja Pertti Yliniemi syntyi Muoniossa vuonna 1954. Kirurgina toiminut Yliniemi palasi Muonioon selvittelemään isäukkonsa yhtiön asioita. Yksi hoidettavista oli Oloksen matkailukeskus. Sillä tiellä Lapin matkailukeisariksikin kuvattu Yliniemi edelleen on.

Päivitetty Lapin Kansan sitaatilla 16.4.2018

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Matkailuyrittäjä Pertti Yliniemi SSR:n pääomistajaksi – Wilenius ja Tamminen ulos”

  1. Eipä voi sanoa että olisi yllättänyt tämäkään. Kas kun eivät suoraan pörssiin listautuneet… Jo pitkään on liikkunut puheita yhtiön taloudellisesta tilanteesta ja rahoitusvaikeuksista.

  2. Kova suoritus Wileniukselta ja kumppaneilta! Hurja kasvuyrittäjän suoritus ja SSR saa jatkoa vahvan rahoitusaseman turvin.

  3. Nyt sitten kuppaamaan huippu osaaminen hanke- ja kiinteistökehitökehitykseen muista firmoista, vaikka isolla rahalla, niin tälläkin firmalla on valoisa tulevaisuus.

  4. Kova on ollut suoritus SSR:n ukoilla. Neljässä vuodessa liikevaihto kasvoi 27 miljoonasta eurosta viime vuoden 170 miljoonaan ja tälle vuodelle kuulemma budjetoitu n 260 miljoonaa euroa. Kasvun kautta taisi tulla vauhtisokeus mutta Wilenius, Tamminen, Pöyry ja Kangas poistuvat yrityskaupan kautta ja SSR saa Pertti Yliniemestä vahvan omistajan konsernille. Se takaa myös kasvun ja kehityksen. Uskon että 3 vuoden kuluessa Yliniemen konserni on pörssissä. Tämä yrityskauppa oli varmasti kaikille osapuolille hyvä ratkaisu !

  5. Kyllä Yliniemeltäkin voivat rahat loppua. Näkeehän sen, että SSR:n kasvu on ollut hallitsemattoman nopeaa. Sellainen kasvu päättyy usein huonosti – jopa katastrofiin ja konkurssiin, vaikka olisi minkälainen yli-ihminen yhtiön vetäjänä.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi