Talous Uutiset Startel Ei kommentteja

OP:n Rautionmaa: Technopolis-konsepti todisti viimein arvonsa

OP:n analyytikko Matias Rautionmaalle Technopoliksen osto pois pörssistä ei tullut yllätyksenä. Hänelle Technopolis oli jo ostokandidaatti.

”Olin odottanut, että Technopolis lähtisi ensin, Rautionmaa sanoo ja viittaa toisen kiinteistösijoitusyhtiö Spondan ostamiseen pois pörssistä”, sanoo Rautionmaa uutistoimisto Startelille.

Spondan osakkeella kaupankäynti pörssissä päättyi joulukuussa 2017. Sen osti Blackstone Groupin tytäryhtiö Polar Bidco.

Rautionmaa kertoo, että Kildare Nordicin Technopoliksesta tarjoama 4,65 euroa osakkeelta on kohtuullinen korvaus.

”Tällä sektorilla osakkeet ovat olleet aliarvostettuja. Kiinteistökauppa on käynyt. Oli jossain määrin odotettua, että tulee kysyntää. Nyt ostajan ja myyjän hintanäkemykset kohtasivat”, Rautionmaa sanoo.

”Isot omistajat ovat tyytyväisiä”

Neljäntoista prosentin preemio kirja-arvoon on kuitenkin Rautionmaan mukaan melko suuri. Harvoin sellaisia preemioita kiinteistöyhtiöistä maksetaan.

”Technopolis-konsepti todisti viimein arvonsa.”

Rautionmaa ei usko, että kilpailevia tarjouksia tulee. ”Hallitus suosittelee ja isot omistajat ovat tyytyväisiä”, Rautionmaa arvioi kauppaa.

Technopoliksen osake maksoi ennen ostotarjousta 4,09 euroa. Hinta on noussut tänään pörssissä Kildare Nordicin tarjoamaan 4,65 euroon.

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia