Kokeile kuukausi maksutta

Suomen paras rakennustyömaa: Tripla on 50 jalkapallokentän suuruinen megahanke

Helsingin Pasilaan nouseva YIT:n megahybridihanke Tripla valittiin Vuoden Työmaaksi 2018. Työmaan johtaminen on modernia digitaalisia työkaluja ja asenteita myöten.

Tripla on suurin hanke, mikä koskaan on ollut mukana työmaakilpailussa. Sen arvoksi kerrotaan 1,2 miljardia euroa, työntekijöitä on noin tuhat, toimihenkilöitä 200 ja seurattavia yrityksiä 5000. Kokonaislaajuus 363 000 bruttoneliötä vastaa viittäkymmentä jalkapallokenttää. Korkeuttakin tulee ratapihan montusta korkeimpien asuinkerrostalojen katolle liki sata metriä.

Triplan kohdalla onkin luontevinta puhua megahybridihankkeesta, sillä erillisiä työmaita on viisi eli katu-, maa- ja pihatyöt, kauppakeskus, hotellit ja toimistot, asema sekä asunnot. Kyse on erittäin kompleksisesta kokonaisuudesta niin suunnittelun kuin rakentamisenkin kannalta.

Triplan tekijät ovat itse erityisen tyytyväisiä siitä, että vaikka kaikki on suurta, niin muuntautumiskykyä ja ketteryyttä on löytynyt myös päätöksentekoon.

YIT mittaa oman väen työtyytyväisyyttä säännöllisesti. Hyvin sujuvalla työmaalla on helppo viihtyä. Kuvassa työturvallisuuskoordinaattori Anniina Tykkyläinen (vas.), asemalohkon työpäällikkö Jani Kuivamäki, työsuojelupäällikkö Erno Martin, rakennuttamisen johtaja Jarkko Pakkala, laatupäällikkö Pauli Neuvonen ja kehityspäällikkö Mikko Moilanen. Kuva: Susa Junnola

Työmaakilpailun asiantuntijaraati nosti Triplan voittajaksi muun muassa seuraavista syistä:

Suuri, monipuolinen ja vaativa, hyvin johdettu hanke
– Rakentamisen ajallinen ohjaus erinomaista
– Työmaan hyvä henki, organisaatiosta huokui tekemisen meininki ja osaamisen ilo
– Triplassa hankittua megakohteiden rakentamisen osaamista siirretään koko yrityksen hyödyksi miettimällä ajoissa toimihenkilöiden tulevaa urakehitystä
– Henkilöstön tyytyväisyyttä mitataan kuukausittain fiilismittarilla
– Aliurakoitsijoiden tyytyväisyyttä oli mitattu nettosuositusindeksillä. Tämän voisi ottaa tavaksi muillakin työmailla.
– Laaja-alainen tietomallien hyödyntäminen. Digitaaliset työkalut monipuolisesti käytössä.

Kustannukset kasvoivat, arvo nousi, aika lyheni

YIT voitti Helsingin kaupungin alueesta järjestämän kilpailun vuonna 2014.

Triplaa on rakennettu kustannusten ja materiaalihintojen nousun kannalta hankalassa suhdannetilanteessa. Kustannukset ovat pitkässä hankkeessa luonnollisesti nousseet, mutta hankejohtaja Tapio Salon mukaan ne ovat pysyneet hankkeen alussa tehdyn riski- ja nousuvarauksen sisällä. Hankkeen arvo on samaan aikaan noussut noin 200 miljoonalla eurolla.

Väliaikainen asema maksoi viisi miljoonaa euroa, mutta sen tekeminen nopeutti huomattavasti aikataulua.

Kustannusten hallintaan on vaikuttanut se, että aikataulua on pystytty kiristämään kahdella vuodella. Iso ansio tästä on sillä, että YIT päätyi rakentamaan viisi miljoonaa euroa maksavan väliaikaisen aseman palvelemaan matkustajia sillä aikaa kun vanhaa, vuosina 1987-1990 rakennettua asemaa purettiin. Alun perin uusi asema piti rakentaa kahdessa vaiheessa.

”Nyt koko hanke ollaan saamassa valmiiksi jo vuonna 2020”, tuotantojohtaja Pekka Luukkonen kertoo.

Suunnittelu ja tuotanto keskustelevat keskenään

Triplassa on kyse uuden rakentamisesta, vanhan purkamisesta ja vanhojen rakenteiden vahvistamisesta kestämään uudet kuormat. Ysiraiteen viereen tehtiin uusi raide, jonka viereen tulivat uuden aseman perustukset.

Pohjakerroksessa jouduttiin purkamaan rakenteita, jotta olisi päästy tekemään porapaalutuksia uusille pilareille. Samalla vanhoja pilareja raudoitettiin lisää uusia betonivaluja varten. Työmaan suunnittelu oli tässä vaiheessa varsinaista paikan päällä säveltämistä.

Triplassa otettiin käyttöön toimivaksi osoittautuneet vastinparit, joissa YIT:n tuotantoinsinööri kommentoi rakennesuunnittelijaparinsa ratkaisuja. Myös suunnittelutoimistot ovat sparranneet toisiaan eli kommentoineet toistensa suunnitelmia.

Julkisivuja on kehittty kolme vuotta muun muassa innovaatiokilpailun kautta.

Kehityspäällikkö Mikko Moilanen kertoo, että Triplassa on tehty paljon niin tuotantoon kuin tuotteisiinkin liittyviä innovaatioita. Verholasiseiniä ja julkisivubokseja edelsi kolmen vuoden kehitystyö. Kolmen vuoden kehitystyön tulos on myös Podiumin 3D-paneeli.

Digitaalisuus palvelee hyvin työmaata

Tiedonkulku on tällaisessa megahankkeessa ykkösasia. Sitä parantavat Big room -työskentely, suunnittelun ja tuotannon tiivis yhteistyö ja digitaalisten työkalujen monipuolinen käyttö.

Kaikki Triplan suunnittelu on tehty mallintamalla. Syystäkin Tripla palkittiin viime vuonna Trimblen BIM-kilpailussa.

”Kaikki kriittiset työvaiheet on aikataulutettu ja simuloitu tietomallin avulla. Aluemallia hyödynnetään esimerkiksi töiden yhteensovituksessa ja työntekijöiden perehdytyksessä”, tietomalliasiantuntija Janne Salin sanoo.

Tuotannon lukuisista ohjausjärjestelmistä voi mainita esimerkiksi SharePointin, jota käytetään suunnittelun ohjaukseen, ja Congridin, jota käytetään laadun, kosteusturvallisuuden ja työturvallisuuden varmistamiseen.

Toimistorakennusten tietomallit on viety Tridify-palveluun. Palvelun avulla Triplan vuokraustiimin on mahdollista kalustaa asiakkaan kanssa tiloja ja lisätä pintamateriaaleja malliin sekä liikkua tiloissa virtuaalisesti VR-lasien avulla.

Avoimuus nopeuttaa virheiden korjaamista

Triplan yhdeksi ansioksi voi sanoa avoimuuden. Sijoittajien edustajana hanketta esitellyt erittäin kokenut kauppakeskusasiantuntija Jorma Kajander HTJ:stä kehui Triplaa parhaaksi kauppakeskushankkeeksi, jossa hän on ollut mukana.

Erityisesti Kajander arvosti YIT:n avointa yhteistyötä. Se on selvästi miellyttänyt myös asiakkaita, sillä 82 prosenttia myymälöistä ja 65 prosenttia toimistoista on jo vuokrattu. Esimerkiksi Telia Finland siirtää Triplaan pääkonttorinsa.

Avoimuus näkyy myös siinä, että työmaan hankalia asioita ei ole peitelty, vaan virheistä on pyritty ottamaan heti opiksi. ”Jos jokin asia ei ole toiminut, on muutos tehty välittömästi”, tuotantojohtaja Pekka Luukkonen kertoo.

Triplassa on poikkeuksellisesti mitattu paitsi oman henkilökunnan myös asiakkaiden, viranomaisten, suunnittelijoiden ja aliurakoitsijoiden tyytyväisyyttä pääurakoitsijaan. Tulokset ovat olleet pääosin hyviä, ja vain aliurakoitsijoiden ja viranomaisten nettosuositusindeksi jäi alle kolmenkymmenen. Sillä tarkoitetaan yrityksen suosittelijoiden ja arvostelijoiden välistä eroa prosenttiyksiköissä.

Työturvallisuudessa on aina parannettavaa

Triplan työmaalla työskentelevistä noin 65 prosenttia on ulkomaalaisia ja kansalaisuuksia on peräti 68.

Työturvallisuutta mittaavan TR-indeksin luku 96 on raadin mielestä erinomainen näin isolle ja vaativalle työmaalle. Työturvallisuuspäällikkö Erno Martin ei ole kuitenkaan tyytyväinen aliurakoitsijoiden YIT:n omaa väkeä selvästi korkeampaan tapaturmataajuuteen (42), vaikka tapaturmat ovatkin olleet pieniä. Yksi selitys tälle on se, että YIT kannustaa aliurakoitsijoita ilmoittamaan pienetkin tapaturmat.

Tärkeintä turvallisuustyössäkin on avoimuus. ”Jos asiat eivät ole hyvin, tästä pitää kertoa ja hoitaa ne kuntoon”, Martin kertoo.

”Meille on esimerkiksi tullut venäläisiltä työntekijöiltä jo kahdeksan työtapaturmailmoitusta, kun koko YIT:n historiassa niitä on tullut kaikilta työmailta saman verran”, hän sanoi viime kesänä.

Triplassa kasvaa YIT:n tulevaisuus

YIT:ssä on ymmärretty hyvin, että yhtiö rakentaa Triplassa myös omaa tulevaisuuttaan. Jo ennen töiden alkua Triplan porukka kävi Turussa katsomassa, miten risteilijöitä rakennetaan.

Telakkateollisuudesta tarttui mukaan muun muassa sähköinen tulityölupajärjestelmä. Siitä nähdään reaaliaikaisesti pohjapiirustuksiin ja aikaan perustuen, kenellä on voimassa oleva tulityölupa, missä tulitöitä tehdään, missä on jälkivartiointi käynnissä.

Tripla on tuonut YIT:lle arvokasta osaamista todella isojen hankkeiden johtamiseen. Hankejohtaja Tapio Salo kertoo, että työmaalle ei otettu vain kokeneinta kaartia vaan myös nuoria oppimaan konkareilta.

Hankejohtaja Tapio Salolla on aihetta hymyyn, sillä Tripla valmistuu kaksi vuotta etuajassa ja nyt voidaan jo miettiä miten kokemusta hyödynnettäisiin seuraavissa hankkeissa.

Jotta oppi hyödyntäisi jatkossakin YIT:tä, on jokaisen toimihenkilön tehtäviä ja sijoitusta Triplan päättymisen jälkeen jo mietitty, ettei porukka hajoaisi kuin varpusparvi, vaan heidän osaamisensa saataisiin hyödyksi parhaalla tavalla.

Työt jatkuvat Pasilassa Triplan jälkeenkin

Pasila on YIT:n kotikenttää, sillä Länsi-Pasilan puolella seisoo YIT:n entinen pääkonttori ja vielä vanhempi entinen pääkonttori löytyy Itä-Pasilan puolelta. Myös YIT:hen fuusioidun Lemminkäisen vanha pääkonttori oli Länsi-Pasilassa. Triplan ohella YIT rakentaa VR:n entistä Pasilan konepaja-aluetta, jonne on noussut asuntoja.

Yhtiöllä riittää jatkossakin Keski-Pasilassa rakennettavaa, sillä YIT voitti lokakuun alussa alueen pilvenpiirtäjistä järjestetyn kilpailun.

Oikaisu: Toimistotaloon muuttaja on Telia Finland.

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Suomen paras rakennustyömaa: Tripla on 50 jalkapallokentän suuruinen megahanke”

  1. On kyllä ulkopuolisen silmiin niin järkyttävän näköinen monoliitti, etten itse voisi hyvällä tahdollakaan olla tuollaisessa mukana olosta ylpeä. Onneksi kuitenkin isoilta osin tulee peittymään tulevien tornitalojen ja Ratapihakorttelien taakse.

  2. Portaissa laiturille saa varoa kaatumista.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat