Ranskalaisarkkitehti Arthur Mamou-Mani herätteli ReCoTech-yleisön futuristisella esityksellään.

Digitaalisen valmistamisen guru Arthur Mamou-Mani herätteli tulevaisuuden suunnittelu- ja rakentamistekniikoihin

”Aloita, rakenna ja unhoita. Siitä tässä on kysymys. Elämässä pitää aina aloittaa, rakentaa ja olla valmis luopumaan itselle tärkeistä projekteista”, muistutti ranskalainen arkkitehti ja Westminsterin yliopiston luennoitsija Arthur Mamou-Mani kiinteistö- ja rakennusalan Slushin eli ReCoTechin esityksessään.

Kirjoittaja(t) Johanna Aatsalo

Mamou-Mani on tänä vuonna ollut otsikoissa erityisesti Nevadan aavikolle Burning man -festivaaleille suunnittelemastaan temppelimäisestä rakennuksesta, jonka suunnittelussa käytettiin tietokoneen älykkäitä algoritmejä.

Spiraalimaisesti maasta kohti taivasta kohoava rakennus tehtiin puusta, ja se oli 60 metriä leveä ja 20 metriä korkea. Osa rakenteista rakennettiin valmiiksi Renossa ja lopullinen kokoaminen tapahtui aavikolla.

”Suunnittelussa käytimme koneälyn suomia mahdollisuuksia esimerkiksi muotoihin. Meillä oli kuusi kuukautta aikaa rakentaa massiivinen, temppelimäinen rakennelma. Sen rakentamiseen osallistui reilut 130 vapaaehtoista, joista osalla ei ollut mitään rakentamiskokemusta. Suunnitelmien ja rakenteiden piti olla erittäin selkeitä, vaikka itse rakennelma oli muodoltaan haastava”, Mamou-Mani kertoo.

Mamou-Manin ja vapaaehtoisten rakennuksen elinkaari päättyi festivaalin lopussa. Tapahtuman nimen mukaisesti puinen rakennus poltettiin. Mamou-Mani näki siinä symbolisia yhteyksiä arkkitehtien työhön muutenkin.

”Meidän pitää elämässäkin aloittaa alusta, rakentaa ja osata lopulta irrottautua, jotta voi syntyä taas jotain uutta”, Mamou-Mani kertoo.

Temppeli oli osa Mamou-Manin ReCoTechissä pitämästä esityksestä, jossa hän esitteli digitaalisen suunnittelun ja valmistamisen erilaisia mahdollisuuksia ja tulevaisuuden näkymiä. Hänen nimeään kantava arkkitehtitoimisto on tehnyt useita koeprojekteja robottiavusteisessa suunnittelussa ja rakentamisessa.

”Digitaalinen suunnittelu ja valmistaminen tuo arkkitehdille uuden mahdollisuuden toimia myös luovana yrittäjänä, jossa hänen ei tarvitse odotella asiakasta. Hyvään lopputulokseen tarvitsemme tietoa, älykästä rakentamista ja kiinteistönpitoa sekä rakennuksen loppukäyttäjän. Koneälyn hyödyntäminen luo meille huimia mahdollisuuksia.”

Mamou-Manin mukaan ilman koneälyä ja 3D-tulostamisen tuomia mahdollisuuksia moni monimutkainen, mutta arkkitehtonisesti kaunis kuvio olisi jäänyt toteuttamatta.

Suomi ykkösenä

Slushin rinnakkaistapahtumassa ReCoTechissä kannustettiin tänä vuonna yrityksiä ja yhteisöjä uudenlaiseen yhteistyöhön, rakennusten käyttäjien parempaan huomioonottamiseen ja  digitaalisuuden tuomaan murrokseen sekä mahdollisuuksiin.

”Eri maiden päättäjät tekevät päätöksiä, joissa digitaalisuus ja tietomallintaminen nostetaan esimerkiksi julkisen rakentamisen tärkeimmäksi teemaksi. Myös suuret yritykset edistävät muutosta. Minun mielestäni käynnissä on alan suurin murros”, kiinteistötietoon erikoistuneen Unissun toimitusjohtaja ja perustaja James Dearsley kertoo.

Dearsleyn mukaan Suomessa on väestömäärään suhteutettuna eniten kiinteistöteknologiaan erikoistuneita yrityksiä eli yhteensä 93 yritystä. Pelkällä määrällä mitattuna eniten niin sanottuja proptech-yrityksiä on Britanniassa, jossa niitä on yhteensä 536. Saksassa on toiseksi eniten, 273, ja Hollannissa kolmanneksi eniten, 264. Määrävertailussa Suomi sijoittuu viidenneksi Ruotsin 140 yrityksen jälkeen.

”Nämä yritykset tarjoavat maailmanlaajuisia ratkaisuja, sillä rakennusten ’ongelmat’ ovat samoja ympäri maailmaa. Helsingissä pitää mitata esimerkiksi energiankulutuksessa samoja asioita kuin Kööpenhamissa tai esimerkiksi Singaporessa. Asiat etenevät kuitenkin eri tahdissa.”

Dearsleyn mukaan alan suurimmat tämänhetkiset markkinat ovat Yhdysvalloissa, jossa alan rahoitusta on saatavissa enenevässä määrin erityisesti isoille yhtiöille, jotka haluavat laajentaa toimintaansa uusille markkinoille.

”Etelä-Amerikka yllättää vielä meidät, sillä siellä uudet teknologiat otetaan nopeasti käyttöön, vaikka kiinteistöteknologian markkina on muuten vielä kehittymätöntä.”

ReCoTech-tapahtuma järjestetään tänä vuonna kolmatta kertaa Slushin kupeessa Helsingin messukeskuksessa, ja siihen osallistuu 150 startup-yritystä, 500 eri organisaatiota ja yli 1000 osallistujaa. Sen aikana järjestetään esimerkiksi yli tuhat avustettua tapaamista. Tapahtuman tarkoituksena on nopeuttaa alan muutosta ja aiheuttaa kiinteistö- ja rakennusalalla ”vallankumousta”.

Slushiin osallistuu tänä vuonna yli 20000 osallistujaa yli 80 eri maasta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Digitaalisen valmistamisen guru Arthur Mamou-Mani herätteli tulevaisuuden suunnittelu- ja rakentamistekniikoihin”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi