Kokeile kuukausi maksutta

Ramirentin toimitusjohtaja irtisanoutui

Ramirentin toimitusjohtaja Tapio Kolunsarka on ilmoittanut irtisanoutuvansa yhtiön palveluksesta. Hän kuitenkin jatkaa tehtävässään, kunnes hänen seuraajansa on nimitetty.

Tapio Kolunsarka. Kuva: Anne Kurki

Ramirent on siirtymässä ranskalaisomistukseen, sillä Euroopan suurin konevuokraamo Loxam teki ostotarjouksen Ramirentistä kesäkuussa ja oli heinäkuussa saanut haltuunsa jo yli 96 prosenttia Ramirentin osakkeista. Lopuista osakkeista on meneillään lunastusmenettely.

”Tulevina kuukausina Ramirentin matka listattuna pörssiyhtiönä tulee päätökseen ja uusi aikakausi osana Loxam-konsernia alkaa. Tämä on minulle looginen hetki siirtää johto seuraajalleni ja jatkaa urallani eteenpäin”, Kolunsarka sanoo tiedotteessa.

Kolunsarka aloitti Ramirentin toimitusjohtajana vuonna 2016. Hän tuli konevuokraamon palvelukseen UPM:ltä.

”Hänen aikanaan yhtiöstä on tullut Pohjoismaiden ja Itä-Euroopan kiistaton markkinajohtaja. Ramirentin taloudellinen tulos on parantunut merkittävästi. Vaikuttavan tulosparannuksen takana on useita strategisia hankkeita, jotka Tapio on käynnistänyt”, Ramirentin hallituksen puheenjohtaja Ulf Lundahl puolestaan sanoo tiedotteessa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Ramirentin toimitusjohtaja irtisanoutui”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat