Espoolla ja Lujatalolla yhä yli kolmenkymmenen miljoonan euron oikeus­riita sairaalan rakennus­kustannuksista

Lujatalo rakensi Puolarmetsän sairaalan korvanneen sairaalarakennuksen Jorvin yhteyteen vuosina 2013–2017. Sairaalan hinnasta riidellään yhä.

Espoon kaupungin omistamalla sairaalan kiinteistöyhtiöllä ja Espoon sairaalaa rakentaneella rakennusyhtiöllä on oikeudessa meneillään kymmenien miljoonien eurojen riita. Kuva: Pinja Saarela/HS

Espoon kaupungin omistamalla sairaalan kiinteistöyhtiöllä ja Espoon sairaalaa rakentaneella rakennusyhtiöllä on meneillään lihava kymmenien miljoonien eurojen riita.

Lujatalo rakensi Puolarmetsän sairaalan korvanneen sairaalarakennuksen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) Jorvin sairaalan yhteyteen vuosina 2013–2017. Vuoden 2017 keväällä Espooseen avattu sairaala hoitaa Espoon, Kirkkonummen ja Kauniaisten vanhuksia.

Sairaalan rakentaminen tiedettiin jo alun alkaen kalliiksi. Kun rakentamisesta päätettiin, kyseessä oli Espoon kaupungin kaikkien aikojen suurin talonrakennushanke. Kaupunki ja Lujatalo tekivät urakkasopimuksen kesällä 2013. Tuolloin sairaalan hinnaksi kerrottiin 123 miljoonaa euroa, ja Espoon valtuuston päättämä kustannusarvio sairaalalle oli 150 miljoonaa euroa.

Vuoden 2016 kesällä projektiin varattua rahamäärää korotettiin 175 miljoonaan euroon.

Sairaalan lopullinen hintalappu kaupungille – ja siis sen veroja maksaville asukkaille – ei ole vieläkään tiedossa, sillä rakentaja ja kaupunki hakevat siihen selvyyttä käräjillä.

Sairaalan rakentanut Lujatalo on toimittanut tänä kesänä Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudelle 55-sivuisen haastehakemuksen kymmenine liitteineen. Siinä rakennusyhtiö vaatii käräjäoikeutta velvoittamaan kaupungin yhtiön maksamaan sille kymmenien miljoonien korvauksia.

Riita koskee erityisesti sairaalaurakan lisä- ja muutostöitä, joita Lujatalo on eritellyt haastehakemuksessa 158 kappaletta. Lisäksi Lujatalo vaatii korvauksia muun muassa urakka-ajan pidennyksen aiheuttamista lisäkustannuksista.

Lujatalo katsoo myös, että työn tilaaja eli kaupunki on laiminlyönyt myötävaikutusvelvollisuuttaan urakan toteutumisessa ja pyytää korvausta tästä urakoitsijalle aiheutuneesta vahingosta.

Haastehakemuksessa esitetty korvaussumma on vajaat 34 miljoonaa euroa, jonka päälle on vaadittu vielä huomattava summa viivästyskorkoja.

Lujatalo pyytää kaupunkia myös vapauttamaan sen rakennusaikaiseksi vakuudeksi antaman omavelkaisen, noin 13 miljoonan euron takauksen ja velvoittaa korvaamaan takauksen viivästyneestä vapauttamisesta yhtiölle aiheutuneita rahoituskustannuksia.

Kiista on muhinut pitkään.

Osapuolten välillä tehtiin aikanaan ’suunnittele ja rakenna’ -mallinen urakkasopimus. Lujatalolle ja kaupungille tuli kuitenkin melko pian rakennustöiden alettua erimielisyyttä siitä, mitkä työt kuuluvat alun perin sovittuun urakkahintaan.

”He ovat ilmeisesti laskeneet kustannukset alakanttiin ja tarjonneet urakkaa alun perin liian halvalla. He ovat ilmeisesti laskeneet, että voivat laskuttaa lisätöistä”, arvioi Espoon teknisen toimen silloinen johtaja Olavi Louko HS:lle alkuvuonna 2015.

Silloin Lujatalon esittämien lisä- ja muutostöiden kustannukset kaupungille olivat noin kymmenen miljoonaa euroa, mutta yksimielisyyteen oli päästy vain kahdesta miljoonasta.

Rakennuslehti uutisoi tuolloin, että Lujatalon vaatimat rahat lisä- ja muutostöistä voivat nousta jopa kymmeniin miljooniin euroihin.

Tuolloin osapuolet olivat vielä toiveikkaita, että rahakiista sovitaan mieluummin kuin aloitetaan vuosikausia kestävät oikeudenkäynnit. Toisin kävi.

Kaupungin omistaman Espoon sairaala -yhtiön nykyinen hallituksen puheenjohtaja on Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo.

Isotalo kertoo, että yhtiö laatii parhaillaan vastinettaan haastehakemukseen. Käräjäoikeuden mukaan kaupungin yhtiöllä on vastausaikaa vuoden loppuun saakka.

Isotalon mukaan sovun syntyminen ennen sitä vaikuttaa epätodennäköiseltä.

”Senhän takia me käräjillä ollaan, että ei ole päästy yhteisymmärrykseen näistä vaatimuksista. Olemme tässä neuvotteluita käyneet pitkän aikaa, ja nyt sitten ne asiat, joista ei olla yhtä mieltä, ovat käräjäoikeuden pohdittavana.”

Kiintoisaa rakentajayhtiön ja kaupungin yhtiön välisessä kiistassa on sekin, että lähisukulaiset ovat siinä vastakkaisilla puolilla.

Olli Isotalon veli työskentelee Luja-yhtiöiden organisaatiossa ja on ollut mukana Espoon sairaalan rakennushankkeessa.

”Ei sillä ole mitään vaikutusta. Emme asu samassa osoitteessa, emmekä keskustele tästä asiasta”, Isotalo sanoo ja lisää: ”Eivätkä tehtävämme ja asemamme sellaisia ole, että ne tässä kohtaisivat.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Espoolla ja Lujatalolla yhä yli kolmenkymmenen miljoonan euron oikeus­riita sairaalan rakennus­kustannuksista”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi