YIT:n tulos jäi ennusteista – osinkoesitys alle odotuksien

Rakennusyhtiö YIT:n loka-joulukuun tulos ja yhtiön hallituksen osinkoehdotus eivät vahvistumisesta huolimatta yltäneet analyytikkojen odotuksiin.

Liikevaihto kasvoi kuitenkin hieman odotettua voimakkaammin.

”Viimeisen vuosineljänneksen oikaistu liikevoitto oli konsernin kaikkien aikojen paras, ja arvioimme vahvan tilauskannan ja vakaan kysynnän tukevan kannattavuuttamme myös vuonna 2020”, toimitusjohtaja Kari Kauniskangas sanoo tulostiedotteessa.

”Vahvistimme markkina-asemaamme kaikissa liiketoiminnoissa vuonna 2019. Vahva markkina-asema yhdistettynä tuottavuuden ja kannattavuuden parantamiseen keskittyviin toimenpiteisiimme antaa meille vahvan pohjan jatkaa suotuisaa kehitystämme myös vuonna 2020.”

Yhtiön liikevaihto oli viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 1152,4 miljoonaa euroa. Infront Data -ennustepalvelun koostamassa mediaaniennusteen mukaan analyytikot olivat keskimäärin odottaneet 1112 miljoonan liikevaihtoa.

Viime vuonna liikevaihto oli 1127,8 miljoonaa euroa.

Vertailukelpoinen liiketulos nousi 121 miljoonaan edellisvuoden 99,3 miljoonasta, mutta nousu jäi hieman ennusteita vaimeammaksi. Analyytikot olivat odottaneet 123 miljoonan euron oikaistua tulosta.

Tulos ennen veroja nousi neljänneksellä 87,6 miljoonaan euroon edellisvuoden 78,4 miljoonasta eurosta. Odotus oli 113 miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos nousi 0,35 euroon viime vuoden 0,26 eurosta. Analyytikot ennustivat kuitenkin osakekohtaista tulosta riittävän 0,43 euroa.

YIT:n hallitus esittää, että viime vuodelta maksetaan osinkoa 0,28 euroa osakkeelta. Esitys ei kuitenkaan yltänyt analyytikkoennusteisiin, joissa oli odotettu 0,30 euron osinkoa.

YIT ohjeistaa, että konsernin jatkuvien liiketoimintojen liikevaihdon arvioidaan laskevan tänä vuonna 2900-3300 miljoonaan euroon edellisvuoden 3391,5 miljoonasta eurosta.

Jatkuvien liiketoimintojen koko vuoden oikaistun liikevoiton arvioidaan olevan 150-190 miljoonaa euroa. Viime vuonna tulos oli 165,5 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YIT:n tulos jäi ennusteista – osinkoesitys alle odotuksien”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi