Kokeile kuukausi maksutta

Lehto irtisanoo 73 henkeä ja aloittaa uudet koko henkilöstöä koskevat yt:t – muutama koronalle altistunut joutunut kotikaranteeniin

Lehto on saanut päätökseen osana yhtiön tervehdyttämisohjelmaa 20. helmikuuta käynnistämänsä yt-neuvottelut. Nyt yhtiö aloittaa kuitenkin koko henkilöstöä koskevat uudet yt-neuvottelut koronaviruksen takia.

Lehto Groupin tehdas Oulaisissa. Kuva: Vesa Ranta

Lehto käynnistää yhteistoimintaneuvottelut koko henkilöstöä koskevista mahdollisista lomautuksista. Neuvottelut koskevat kaikkia yhtiön noin 1200:aa työntekijää, ja niissä käsitellään pääasiassa mahdollisia lomautuksia sekä vuosilomien pitämiseen ja lomarahan maksamiseen liittyviä käytäntöjä. Taustalla on koronaviruksen aiheuttama pandemia, jolla yhtiössä nähdään olevan suoria, välillisiä ja mahdollisesti myös pitkäkestoisia vaikutuksia liiketoimintaympäristöön.

Yhtiön henkilöstöjohtaja Kaarle Törrösen mukaan toteutuvien henkilöstövaikutusten suuruutta on tässä vaiheessa mahdotonta arvioida, mutta tarkoitus on saada neuvottelut päätökseen mahdollisimman nopeasti. ”Tämä korona on niin ennalta arvaamaton, että tilanne voi muuttua jo 24 tunnissa suuresti”, hän sanoo Rakennuslehdelle.

Alkaneilla yt-neuvotteluilla Lehto varautuu muun muassa työtilanteen muutoksiin. Yhtiön arvion mukaan pandemian aiheuttamat muutokset voivat liittyä mahdollisiin viiveisiin projektien käynnistymisessä sekä materiaalien ja alihankintaresurssien saatavuuteen liittyviin häiriöihin.

Törrönen kuitenkin huomauttaa, että tarkoitus on pitää työmaat käynnissä eikä yhtään työmaata ole vielä seisautettu. Työmailla panostetaan henkilöstön turvallisuuteen, että ne saadaan myös pysymään käynnissä.

Toistaiseksi Lehdon henkilöstössä ei ole todettu yhtään koronatapausta.

”Meillä on kuitenkin ollut altistumisia eli muutama sellainen henkilö, jotka ovat olleet kontaktissa koronaan sairastuneiden kanssa.” Törrönen kertoo, että nämä altistuneet on laitettu työnantajan määräyksellä kotikaranteeniin.

Päättyneet yt-neuvottelut johtivat myös irtisanomisiin

Nyt päättyneiden yt-neuvottelujen tuloksena Lehto sulauttaa Hyvinvointitilat-palvelualueen osaksi kahta muuta palvelualuetta. Hoivarakentamista jatketaan tästä eteenpäin Asunnot-palvelualueella ja koulurakentamista Toimitilat-palvelualueella.

Neuvottelujen lopputuloksella on 102 henkilötyövuoden vaikutukset Hyvinvointitilat- ja Asunnot-palvelualueilla. Vaikutukset sisältävät irtisanomisia (73 henkeä), henkilöstön siirtymisiä toiseen yhtiöön tai toiselle palvelualueelle sekä vähäisissä määrin lomautuksia. Neuvottelujen piirissä oli kaikkiaan noin 400 henkeä, ja toimilla arvioitiin alun perin olevan yhteensä enintään 110 henkilötyövuoden vaikutukset.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lehto irtisanoo 73 henkeä ja aloittaa uudet koko henkilöstöä koskevat yt:t – muutama koronalle altistunut joutunut kotikaranteeniin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat