Kokeile kuukausi maksutta

SRV peruskorjaa Eliel Saarisen suunnitteleman Lahden kaupungintalon allianssihankkeena

SRV ja Lahden kaupungin Tilakeskus ovat allekirjoittaneet sopimuksen Lahden kaupungintalon perusparantamisesta ja uudistamisesta.

Lahden kaupungintalo. Kuva: Lahden kaupunki/Lassi Häkkinen

Allianssina toteutettavan hankkeen kustannusarvio on 18,6 miljoonaa euroa. Hanke käynnistyy välittömästi vuoden kestävällä kehitysvaiheella, minkä jälkeen hanke siirtyy SRV:n tilauskantaan.

Allianssin toteuttajaosapuolena toimii SRV, ja suunnitteluosapuolen muodostaa kolmikko Arkkitehdit Davidsson Tarkela oy, Granlund oy ja Ideastructura oy. Kehitysvaiheen aikana edistetään hankkeen suunnittelua sekä tehdään valmistelevia töitä. Rakentaminen alkaa kesällä 2021, ja rakennus otetaan käyttöön arviolta keväällä 2023.

Eliel Saarisen suunnittelema, vuonna 1912 valmistunut Lahden kaupungintalo on ollut aikansa monitoimitalo tarjoten tiloja monille kaupungin toiminnoille. Rakennus kuuluu Mariankadun seremonia-akseliin, joka on merkitty maakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen luetteloon ja listattu valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon. Alkuperäisistä toiminnoista on jäljellä valtuustosali, joka on pysynyt samassa käytössä talon 107-vuotisen historian ajan.

Perusparannettavan rakennuksen laajuus on 3930 neliömetriä. Rakennuksessa on neljä kerrosta, joista alin pohjakerros on osittain maanpinnan alapuolella ja ylin sisustettu korkean vesikaton sisään ullakolle. Perusparannuksen tavoitteena on uudistaa talotekniikkaa sekä muokata tilat vastaamaan nykyisiä tilatarpeita sekä tilojen toiminnallisia vaatimuksia. Perusparannus toteutetaan rakennuksen eri aikakausien rakennushistoriaa vaalien. Samalla parannetaan rakennuksen toimivuutta ja viihtyisyyttä sekä saavutettavuutta, jotta rakennus olisi nykyistä aktiivisempi osa kaupunkilaisten arkea.

”Lahden Tilakeskus on valinnut kaupungin merkittävän julkisen arvorakennuksen toteutusmuodoksi projektiallianssin tavoitteenaan yhdistää suunnittelijoiden, toteuttajien ja tilaajan voimavarat hankkeen parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi sekä laadullisesti että kustannustehokkaasti”, Lahden Tilakeskuksen projektipäällikkö Sari Honkanen sanoo tiedotteessa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “SRV peruskorjaa Eliel Saarisen suunnitteleman Lahden kaupungintalon allianssihankkeena”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat