Uusimaa eristetään, mutta töihin pääsee edelleen – ”Työmaita ei voi johtaa etänä”

Suomen hallitus tiedotti eilen liikkumisen rajoittamisesta Uudenmaan maakuntarajojen yli. Rakennusteollisuus ohjeisti yrityksiä toimintatavoista.

Töihin Uudellemaalle pääsee edelleen, mutta matkan tarkoitus pitää pystyä todistamaan.

Liikkumista rajoitettaisiin 27.3.-19.4.2020 välisenä aikana. Rajoitukset astuvat voimaan sen jälkeen, kun eduskunta on hyväksynyt valmiuslain käyttöönottoasetuksen.

Rakennusteollisuuden päälakimies Ville Wartiovaara painottaa, että rakennusalan työmatkaliikenne on edelleen sallittua Uudellemaalle ja sieltä pois. Myös tavaraliikenteen on määrä jatkua normaalisti.

”Emme näe tätä niin isona ongelmana alalle. Työmaille ja toimistoihin pääsee edelleen normaalisti töihin muualtakin, jos työtä ei voi tehdä etänä.”

Poliisi valvoo rajoitusten noudattamista. Siksi myös rakennustyömailla työskentelevän työntekijän on tarvittaessa annettava selvitys liikkumisensa syystä ja määränpäästä.

Työntekijät tarvitsevat kirjallisen todistuksen

Wartiovaara kehottaa työnantajia antamaan työntekijöille kirjallisen todistuksen, josta ilmenee tiedot työnantajasta puhelinnumeroineen sekä tiedot työntekijästä, työkohteesta ja työntekijän kotiosoite.

Lisäksi on syytä vahvistaa samalla kirjallisesti se, ettei työtä voi tehdä etätyönä.

”Työntekijällä pitää myös olla mukanaan henkilöllisyystodistus, jotta henkilöllisyys voidaan varmistaa”, hän muistuttaa.

Hallitus teki eilen yhden rajauksen työn perässä liikkumiseen. Se on sallittua vain, jos etätyö on mahdotonta.

Wartiovaaran mukaan suurin osa rakentamiseen liittyvistä tehtävistä on sellaisia, jotka edellyttävät paikalla olemista. Joitain asiakirjatarkistuksia voidaan tehdä muualta.

”Rakennustyömaita ei voi johtaa etänä eikä elementtejä asentaa.”

Ulkomaalaiset työntekijät asuvat Uudellamaalla

Rakennusalan henkilöstöstä noin 22 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia. Heistä noin kolmannes työskentelee Uudellamaalla.

Wartiovaara arvioi, että suurin osa Uudellamaalla työskentelevistä ulkomaalaislähtöisistä työntekijöistä myös asuu maakunnassa.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Uusimaa eristetään, mutta töihin pääsee edelleen – ”Työmaita ei voi johtaa etänä””

  1. Työmailla tulisi nyt entistäkin enemmän kiinnittää huomiota sekä tiedottamiseen, että ulkopuolisten henkilöiden liikkumiseen. Myös varoalueiden laajuutta olisi harkittava uudesta näkökulmasta ja huomioitava remonttikohteissa varoajat purkutöille. SARS-CoV-2 saattaa pysyä elossa esimerkiksi ilmastointiputkissa useita vuorokausia ja tarttuu myös silmien kautta.

Jätä kommentti