Kokeile kuukausi maksutta

Rautakauppa-ala toivoo kotitalousvähennyksen reipasta palauttamista aiemmalle tasolleen

Rakentamisen ja sisustuskaupan sekä -teollisuuden yhteistyöjärjestö Rasi ry esittää Suomen hallitukselle, että se alkaisi viipymättä valmistella kotitalousvähennyksen henkilökohtaisen maksimimäärän kasvattamista nykyisestä 2 400 eurosta 5 000 euroon.

Kuvituskuva.

Jos kotitalousvähennys nostettaisiin 5 000 euroon per henkilö vuodessa sekä hyväksyttyjen työkustannusten osuus palautettaisiin 60 prosenttiin, se virvoittaisi nopeasti rakentamisen alan työllisyyttä, kauppaa ja teollisuutta. Muutos pitäisi saattaa voimaan mahdollisimman pikaisesti rautakauppa-ala vaatii.

Vuoden 2019 kotitalousvähennyksen maksimi on 2 400 euroa viime vuoden aikana teetetyistä töistä. Omavastuu on 100 euroa. Työn osuudesta saa vähentää 50 prosenttia, jos työ on ostettu yritykseltä. Maksimivähennyksen saa, kun yritykselle maksetussa laskussa on työn osuutta 5 000 euroa.

”Edellisen laman aikana opittuja hyviä ja toimivia taloutta elvyttäviä työkaluja on nyt syytä ottaa käyttöön. Esimerkiksi kotitalousvähennyksen kasvattamisella oli tuolloin suoria vaikutuksia työllisyyteen kaikissa Pohjoismaissa. Kotitalousvähennyksen rajojen muutos olisi lainsäädännöllisesti helppo toteuttaa nopeasti”, Rasin toimitusjohtaja Minna Liuksiala kertoo.

Toimialalla on myös muita ehdotuksia koronakriisistä nopeampaan toipumiseen.

”Julkisten investointien kasvattamista rakentamiseen ja korjausrakentamiseen on nyt syytä harkita. Valtion tulisi luoda kannusteita ja tukia, joilla varmistetaan myös kuntien korjaus-, perusparannus- sekä uudisrakentamisen kasvattaminen. Ehdotamme lisäksi energia-avustuksen määräysten tarkistamista siten, että sitä voitaisiin käyttää myös pienempiin energiainvestointeihin. Tällä hetkellä rajat ovat niin korkeat, ettei monellakaan asukkaalla ole mahdollisuutta tukien saamiseen”, Liuksiala sanoo.

Yhtenä tärkeimmistä rakentamisen toimialaa elvyttävistä Rasin ehdottaa maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) kokonaismuutostyön yhteydessä pienten rakennusten rakennuslupakäytäntöjen keventämistä Ruotsin malliin. Läntisen naapurin ”Attefallshus” -lakimuutos tehtiin jo vuosia sitten.

”Ruotsin hyvien kokemusten lisäksi sen etuna on, ettei se vaadi valtiolta lainkaan tukieuroja. On myös varmistettava, ettei lakimuutosta vesitetä jättämällä lopullista päätöstä kunnille. Muutoksen täytyy olla kaikille kansalaisille yhdenvertainen asuinkunnasta riippumatta.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rautakauppa-ala toivoo kotitalousvähennyksen reipasta palauttamista aiemmalle tasolleen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat