Arkta rekrytoi Lehdolta uuden toimitusjohtajan tytäryhtiölleen

Arkta Rakennuskultin uutena toimitusjohtajana on aloittanut Marko Kähkönen.

Kähkönen on koulutukseltaan rakennusinsinööri ja hän siirtyi Arkta-konserniin Lehto Groupin palveluksesta, jossa hän työskenteli projektipäällikön, projektijohtajan ja hankintajohtajan tehtävissä yhdentoista vuoden ajan.

Tätä ennen hän oli Rautaruukilla projektiliiketoiminnan eri tehtävissä ja Finnmapilla rakennesuunnittelijana.

Kähkönen on suorittanut myös esimerkiksi Lean in Construction Management -koulutuksen Aalto yliopistolla ja Hankintojen johtaminen ja kehittäminen -ohjelman.

Kähkönen aloitti uudessa tehtävässään maaliskuussa.

Arkta-konserni teki yrityskaupat Rakennuskultista viime vuoden helmikuun lopussa. Rakennuskultti on tunnettu erityisesti julkisen rakentamisen urakointiosaamisestaan. Se on erikoistunut esimerkiksi koulujen ja päiväkotien uudis- ja korjausrakentamiseen.

Yrityskaupan myötä Arktan toiminta pääkaupunkiseudulla vahvistui ja laajeni Rakennuskultin kotiseudulle Vaasaan ja muualle Pohjanmaalle.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Arkta rekrytoi Lehdolta uuden toimitusjohtajan tytäryhtiölleen”

Jätä kommentti