Kommentti: Kari Kauniskangas ei osannut ennakoida kaikkea

”Kuinka moni osasikaan ennakoida miltä vuosi tulisi näyttämään?”, YIT:n toimitusjohtaja Kari Kauniskangas kysyi 9.9.2020 lean-webinaarissa. 23.10 hän sai tähän kysymykseen omalta osaltaan vastauksen.

Torstaiaamuna Kari Kauniskangas oli juhlimassa Vuoden Työmaa -kilpailun voittoa. Perjantaina oli muuta mietittävää. Kuva Jussi Helttunen.

YIT:n varatoimitusjohtajaksi diplomi-insinööri Kauniskangas nimitettiin finanssikriisin seurauksena 2008 vain 34 vuoden iässä, kun Hannu Leinonen joutui lähtemään konsernijohtajan paikalta. Silloinen hallituksen puheenjohtaja Reino Hanhinen perusteli nopeaa johtajavaihdosta tarpeella lyhentää komentoketjua, jotta yritys pystyisi reagoimaan toimintaympäristön muutoksiin mahdollisimman nopeasti.

Caverionin irtautumisen myötä vuonna 2013 Kauniskankaasta tuli YIT:n toimitusjohtaja, kun konsernijohtaja, talotekniikkataustainen Juhani Pitkäkoski siirtyi Caverionin johtoon.

Kari Kauniskankaan johtajakautta kuvaa hyvin hänen webinaarissa esittämänsä kuva. Se kertoo, että tasaiset vuodet ovat harvinaisia ja yleensä johtaja on aina ratkomassa jotain poikkeustilannetta. YIT:stä ei 2010-luvulla tullut enää sellaista rahantekokokonetta, jollainen se oli ollut edellisellä vuosikymmenellä finanssikriisiin asti.

Poikkeustilanteessa ihmisten resistanssi muutoksille on pienimmillään, joten ne ovat Kauniskankaan mukaan olleet yritysjohdolle myös hyviä tilaisuuksia muutoksille.

Eri tilanteissa on käytetty erilaisia keinoja.

2009 finanssikriisissä rajoitettiin investointeja ja liiketoiminnan kassavirta pyrittiin saamaan positiiviseksi. Kansainvälisen toiminnan johtajana Kauniskangas lopetti YIT:n yltiöpäiset kasvusuunnitelmat Venäjällä ja lähti äkkijarrutukseen. Samalla suomalaiset johtajat korvattiin venäläisillä ja toiminta muutenkin paikallistettiin.

YIT:n ja Caverionin irtautuminen vuonna 2013 ei ollut toimivan johdon vaan yrityksen omistajien, lähinnä finanssikriisissä YIT:n isoksi omistajaksi tulleen Henrik Ehrnroothin järjestämä operaatio, johon YIT:n oli vain sopeuduttava. Se tehtiin omaa yrityskulttuuria vahvistamalla.

Vuoteen 2015 jatkuneen taantuman aikana sopeutustoimia oli taseen voimakas keventäminen ja liiketoimintamallien muutos.

Positiivinen poikkeama oli vuonna 2018 tapahtunut Lemminkäisen osto osakejärjestelyjen kautta. Se antoi erinomaisen mahdollisuuden vertailla sitä, missä toinen oli ollut parempi. Parhaat ratkaisut otettiin sitten YIT:n yhteisiksi.

Ostoa seurasi vuonna 2019 päällystysliiketoiminnan myynti Peabille. Sillä saatiin pääomaa YIT:n omaan rakennustoimintaan. Taantuman ennakoinnin kannalta myynnin ajoitus oli erinomainen.

Kuluvan koronavuoden painopisteeksi Kauniskangas kertoi etätyöskentelyn ja terveyden vaalimisen. ”Pidämme ihmiset terveenä ja työmaat turvallisesti käynnissä ja pidämme kassavirran vahvana ja positiivisena ja rakennamme yhtiön tulevaisuutta.”

Tulevan taantuman selviytymiskeinoksi hän kertoi kiinteiden kustannusten ja organisaatiorakenteiden jatkuvan tarkastelun.

Se jää nyt hänen seuraajansa tehtäväksi, sillä tarkastelu aloitettiin huipulta.

Korona aiheutti ongelmia Triplalle ja toimitilamarkkinoille

Se missä määrin koronalla on ollut vaikutusta Triplan kateheikennuksiin ja tulevaisuuteen, voi vasta arvailla. Triplan ongelmia ei voi verrata suoraan SRV:n Rediin, jossa valitus aiheutti kahden vuoden viiveen aloituksessa ja siirsi rakentamisen kustannusnousun huipulle ja kilpailuun asiakkaista Triplan kanssa.

Triplaakin rakennettiin alihankintahintojen kannalta hankalassa suhdannetilanteessa, mutta työmaa pystyi omilla innovaatioillaan nopeuttamaan valmistusta vuodella. Vaikka kustannukset nousivat, nousi myös hankkeen arvo. Vielä alkuvuonna Kauniskangas kuvasi Triplan kannattavuutta erinomaiseksi.

Mutta sitten tuli korona ja vei pohjan pois kauppojen, ravintoloiden ja hotellien myynniltä.

Joka tapauksessa sekä Redin että Triplan rakentaminen on johtanut rakennusliikkeen toimitusjohtajan lähtöön. Toimitilarakentamisen tila on Suomessa vähintäänkin sumea. Koronan lisäksi sitä hämärtää etätyön kasvu, mikä vähentää toimitilan tarvetta ehkä pysyvästi.

Kari Kauniskangas ei suostunut kommentoimaan millään tavalla lähtöään. ”Tässä kohtaa on varmasti hyvä, jos pitäydytään hallituksen puheenjohtajan kommentissa tämän aamun tiedotteessa. Siinä on sanottu kaikki tarpeellinen.”

Lisää kuulemme varmaan 30.10. jolloin YIT julkistaa osavuosikatsauksensa.

 

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kommentti: Kari Kauniskangas ei osannut ennakoida kaikkea”

Jätä kommentti