Kokeile kuukausi maksutta

Turkulainen uusi rakennusliike Aura Rakennus lupaa kolmen vuoden takuun

Kaksi vuotta sitten perustettu turkulainen Aura Rakennus aikoo kasvaa nopeasti yhdeksi alueensa merkittävimmistä rakentajista. Tavoitteena on laajentuminen muihinkin kasvukeskuksiin.

Kaksi vuotta sitten perustettu Aura Rakennus sai sijoittajaksi 208 asunnon kohteeseensa Ruissalontielle Nrepin.

Aura Rakennus rakentaa Turkuun yli 300 asuntoa seuraavan kahden vuoden aikana. Näiden investointiarvo on noin 60 miljoonaa euroa ja ne tuovat töitä yli 800 henkilötyövuotta.

Viimeisin hankesopimus on solmittu kiinteistökehittäjä ja -sijoittaja NREP:n kanssa, jolle Aura Rakennus rakentaa Ruissalontielle kolme kerrostaloa, joihin tulee 208 asuntoa. Vuokrakäyttöön tarkoitetut asunnot ovat kooltaan yksiöstä kolmioon. Asuntojen arvioitu valmistumisaika on vuoden 2023 keväällä.

Toimitusjohtaja Mikko Kilpi iloitsee yhtiön tiedotteessa sitä, että NREP:n kaltainen kansainvälinen kiinteistösijoittaja luottaa paikalliseen rakennusliikkeeseen.

”Olemme ostaneet tontin, aloittaneet suunnitteluprosessin ja saaneet sijoittajat kiinnostumaan.”

Vanhalle teollisuusalueelle Turun Citybussin entiselle varikolle rakennettavissa taloissa otetaan huomioon ympäristövaikutusten minimointi. Rakennuksille haetaan LEED Gold -sertifikaattia.

Asuntotuotannossa ympäristöluokitusten käyttö ei Suomessa ole vielä niin yleistä kuin toimistotilojen kohdalla. Pohjoismaista Joutsenmerkkiä käyttää kuitenkin muun muassa NCC ja JM ja kotimaista RTS-ympäristöluokitusta Skanska.

”Sertifikaatit auttavat yhtenäistämään rakentamisen kriteerejä ja ohjaavat alaa kestävämpään suuntaan. Uskomme, että sertifiointien merkitys tulee asuntotuotannossa lisääntymään”, NREP:n osakas Petri Valkama kommentoi.

Aura Rakennus kilpailee vastuuajalla

Vuonna 2018 perustettu Aura Rakennus on alan kokeneiden konkareiden perustama yritys.  Yhtiön hallituksen muodostavat Kimmo Kotro, Petri Hyttinen, Santtu Saukkonen ja Osmo Wihanto.

Viime vuonna toimitusjohtajana aloittanut rakennusinsinööri Mikko Kilpi oli vuodesta 2015 käynnistämässä Pohjola Rakennuksen Turun toimipistettä.  Sitä ennen hän toimi Hartelan aluejohtajana.

Yrittäjyys vei kuitenkin pitkän palkkajohtajuuden jälkeen mennessään.

Aura Rakennuksen ohjenuora on vastuullisuus. Se alkaa jo suunnittelupöydällä ”Käytämme hyviksi havaittuja ratkaisuja ja testattuja materiaaleja”, Kilpi sanoo.

Sijoittajille tarjotaan mahdollisimman valmis paketti ostettavaksi.

Aura Rakennuksen erottaa monista muista uudisrakennuksille luvattu kolmen vuoden takuu. Rakennusalan yleisissä sopimusehdoissa takuuaika on rajattu kahteen vuoteen (törkeissä tapauksissa 10 vuoteen) eikä alalla ole ollut tapana kilpailla sopimusehdoista poikkeavilla vastuuajoilla. Tosin allianssihankkeissa vastuuaika on jo kolme vuotta ja muutamat yritykset, kuten Caverion ja Hausia ovat markkinoineet tietyin ehdoin vielä pidempiä takuuaikoja.

”Tämä lupaus pakottaa myös meidät kehittämään jatkuvasti omaa toimintaamme, jotta takuu pitää. Uskon, että muut toimijat seuraavat perässä ja pidentävät takuuaikojaan”, Kilpi sanoo.

Uuteen maankäyttö- ja rakennuslakiin on kaavailtu viiden vuoden vastuuaikaa, mutta se ei näytä menevän läpi soraäänittä. Yhtä vähän rakennusteollisuudella on ollut halua lähtetä uusimaan YSE 98:a, sillä se voisi merkitä sitä, että kilpailuvirasto puuttuisi sen kilpailua rajoittaviin ehtoihin, jollainen takuuaikarajoituskin on. Tuo innottomuus on yksi syy siihen, miksi ympäristöministeriö haluaa lisätä vastuuta rakennuslain uudistuksen kautta.

Korona ei näy asuntorakentamisessa

”Rakentamisessa menee edelleen lujaa. Tällä hetkellä ostoaikeita on poikkeuksellisen paljon. Se näkyy meillä positiivisena kehityksenä”, Kilpi sanoo.

Yrityksen tavoitteena on olla yksi merkittävimmistä rakentajista Turun seuduilla vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteena on laajentua myös muihin kasvukeskuksiin.

Kasvutavoitteet ovat kovat, sillä viime vuonna liikevaihto oli 1,8 miljoonaa euroa ja liikevoitto 0,2 prosenttia.

Tätä artikkelia on kommentoitu 13 kertaa

13 vastausta artikkeliin “Turkulainen uusi rakennusliike Aura Rakennus lupaa kolmen vuoden takuun”

  1. Uusien toimijoiden tullessa rakennusalalle olisi tärkeää, että ne noudattavat sellaisia vastuullisia toimintatapoja alalla, joista on pitkässä juoksussa hyötyä kaikille toimialan yrityksille sekä myös asukkaille.

    Rakennusalalla kulttuurina on se, että kaavan kehittäjä saa hankkeen itselleen ja pitkäjänteisen kaavaprosessin työtä kunnioitetaan.

    Onkohan tämän kohteen osalta käynyt näin?

  2. ”Sertifikaatit auttavat yhtenäistämään rakentamisen kriteerejä ja ohjaavat alaa kestävämpään suuntaan. Uskomme, että sertifiointien merkitys tulee asuntotuotannossa lisääntymään” Niin moni on uskonut ja vaikka mitä. Noin yleisellä tasolla voisi kysyä, mitä nämä sijoitusyhtiöt ja kiinteistökehittäjät ovat tuoneet asuntorakennuttamiseen. Jonkinlaista vääristymäähän he ovat tuoneet, sen niin paljoin puhutun rahan lisäksi. MOT;ltä ei ole ainakaan työt loppuneet.

    2018 perustettu yritys, NREP antaa mahdollisuuden jne. …

  3. Tuossahan se sisäsiittoisuus taas degeneroi rakentamista ja ihmiset itkee kalliita asuinmenoja.

    Uuteen maankäyttö- ja rakennuslakiin on kaavailtu viiden vuoden vastuuaikaa, mutta se ei näytä menevän läpi soraäänittä. Yhtä vähän rakennusteollisuudella on ollut halua lähtetä uusimaan YSE 98:a, sillä se voisi merkitä sitä, että kilpailuvirasto puuttuisi sen kilpailua rajoittaviin ehtoihin, jollainen takuuaikarajoituskin on. Tuo innottomuus on yksi syy siihen, miksi ympäristöministeriö haluaa lisätä vastuuta rakennuslain uudistuksen kautta.

  4. Oikein hyvä avaus Aura rakennusliikkeltä uudistaa Suomen markkinoilta.

    Ruotsissa rakentajan vastuu on 5 vuotta.

    Me Suomen Puukerrostalot Oy:lla annamme jo Asikkaille 4 vuoden takuun YSE:n sijasta sekä suoraan kylpyhuonemoduuleille 10v takuun.

    Tehdasvalmistuslaadussa on selvä laatuluokka ero työmailla tapahtuvaan rakentamiseen Asukkaan hyväksi. Ei ole korkea laatu rakentajalta poissa, päinvaiston.

    t: Teppo
    tj.
    Suomen Puukerrostalot Oy.

    1. Saako tiedustella, mikä on vedeneristysalustana noissa 10 v takuun kylppäreissä (seinät / lattia)?

      1. Hei Betonijussi, saa ja me kerromme kaikista asioista avoimesti.

        Miksi käyettään vedeneristystä, koska tarvitaan rakenne, joka estää kosteuden siirtymisen runkomateriaaliin.

        Eikö olisi järkevämpää että rakenne itsessään olisi jo vettä imemätön, kuten esimerkiksi tuulimyllyjen lavoissa, jotka ovat komposiittirakenteisia?

        Kylpyhuonemoduulimme ovat siis itsessään jo rakenteeltaan vettä imemättömiä, joten erillistä vedeneristystä ei käytetä.
        Lattiakaivokin on jo osa tätä rakennetta.

        Komposiittirakenteisen kph:n mittatoleranssi on 0,1mm, ”kaadot jyrsii” robotti runkoon ennenkuin se pinnoitetaan.
        Lisäksi seinien takaisia vahvikkeita altaiden kiinnityksille ei tarvita, koska runkorakenne itsesään on eräittäin vahva.

        Näissä asioissa kuvat kertovat enemmän kuin sanat joten tässä on linkki Youtubeen.
        https://youtu.be/KzqPcVzxZz0

        PodComp Ab:n kph moduulit löytyvät meiltä.

        T: Teppo

        1. Kiitokset vastauksesta. Video tosiaan avasi asian erinomaisesti. Moduulin ulkopuolelle tullee runko ja villoitus äänten eristämiseksi?

          1. Hei Betonijussi, juuri näin, moduulin ulkopuolelle tulee lisärunko, johon villoitus, sähkökeskukset yms.

    2. 🙂 Oikein hienoa. 10-vuoden takuu YSE;n mukaan on kyllä tälläkin hetkellä voimassa tietyin tuottamuksellisuus edellytyksin, joten taitaa mennä enemmän markkinoinnin ja myynnin juhlapuheeseen. Takuun antaminen esim. 5 vuoteen koko kiinteistölle voisi minun mielestäni olla täysin arkipäivää ja melko helposti hinnoiteltavissakin, koska informaatiota takuukorjauksista ja huoltokorjauksista on runsaasti. Hintalappu 5-vuoden takuulle ei loppujen lopuksi ole kovin suuri, kun takuuehdot ovat selkeät.

      On hyvä, että näiden tuotteiden todisteluun käytetään vaivaa. Toisaalta todistelun tarve kertoo myös siitä, että maalaisjärjen omaavat eivät tahdo oikein uskoa tuotteeseen. Aikoinaan tehtiin jonkin verran esimerkiksi peltikylpyhuoneita, olivatko ne menestystarina kiinteistövarallisuuden näkökulmasta, jokainen voi ajatella sen mielessään.

      No nyt kuitenkin taas uudestaan, ”sedät jaksaa heilua”. Ainakin yksi tällainen valmiskylpyhuoneita tekevä yritys on mennyt jo konkurssiin, ne tuotteet eivät kaikilta osin kestäneet päivän valoa. Nähtäväksi jää kuka näitä asuntoja ostaa. Ehkä tuotetta sovitellaan ensin vuokramarkkinoille, sinne taisivat mennä aikoinaan peltikylpyhuonekokeilutkin.

      1. 10-vuotis takuussa vastuu virheen törkeyden esittämisestä on asiakkaalla. Tämä on aivan eri asia kuin 2-vuotis tai nyt 3-vuotis takuu tämän yrityksen kohdalla.

    3. Tuo on hyvä asia, takuuajan jatkaminen.
      Vedeneristeille on jo aina silloin tällöin annettu 10v takuuaikoja, mutta jos takuu on koko märkätilarakenteella, se on jo hieno lupaus!
      Takuuaika verrattuna vastuuaikaan, YSE:n mukaan…..
      Takuuaikana urakoitsijan on esitettävä näyttö siitä, että mahdollinen virhe ei ole sen tekemä ja vastuuaikana taas tilaajan on näytettävä toteen että mahdollinen virhe on ensinnäkin virhe, sen lisäksi se, että se on urakoitsijan tekemä.Näin lyhyesti kuvattuna….

      Eli hienolla tiellä olette, kun uskallatte laajentaa vastuuta ihan kirjattuna sopimuksella.

      Menestystä teille!

      1. Urpo pelkisti takuukäsitteen hyvin. Valitettavan usein asiakas kuitenkin joutuu tai jostain syystä ajautuu puolustajan rooliin myös takuuaikana käsiteltäviin melko selkeisiinkin virheisiin- ja puutteisiin, joten käytäntö on hieman kirjavaa tältä osin.

        Takuuehtoja näihin kahteen tapaukseen emme toki tiedä, niillä on melko suuri merkitys. 10-vuoden vedeneristystakuu annetaan tai pyydetään jo melko yleisesti, joka käytännössä vastaa välillisesti myös melko hyvin koko rakenteen vastuuta, jos vesieriste pettää takuuehtojen puitteissa, ei korjausvastuu rajoitu pelkästään vesieristeen korjaamiseen.

        Niin kuin sanottu, esimerkiksi 3,4 tai 5-vuoden takuu ei ole mikään ihmeellinen asia, se on helposti hinnoiteltavissa, eikä ole edes erityisen kallis takuuehtojen ollessa selkeät. 5-vuoden takuu olisi hyvä siirtää myös YSEen velvoittavaksi toimintamalliksi. Jos ajatellaan takuukorjaustarvetta ensimmäisen 2 vuoden aikana ja 2-5 vuoden aikana, niillä on selkeä ero. Ensimmäiseen kahteen vuoteen tulee selkeästi enemmän takuun alle kuuluvia asioita.

        Monilla tavoilla yritetään markkinassa erottua, joku jakaa heijastimia ja tikkareita, joku lisätakuuta, joku lupaa pelastaa maailman vihreällä ilmalla, liian usein kuitenkin palataan alalla lähtöpisteeseen maksamaan lisälasku. Se ei ole pessimismiä, se on faktaa.

        Toisaalta markkinointi ja myynti eivät olisi mahdollisia, mikäli ei olisi hyväuskoisia.

        Yritys ja erehdys Oy

  5. Tässä tuotettiinkin eräitä täysin susia kh-moduuleja runsain mitoin, kaikissa niissä ei voinut käyttää suihkua!

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat