Suomalainen nimitettiin pohjoismaisen infrajätin johtoryhmään ja avaintehtävään

Jussi Mattsson on nimitetty raideinfrarakentaja NRC Group -konsernin sekä Suomen maayhtiön strategia- ja kehitysjohtajaksi.

Jussi Mattsson aloittaa uudessa työssään helmikuun alussa. Kuva: NRC Group

Mattsson aloittaa uudessa tehtävässään helmikuun alussa. Hän työskentelee sekä konsernin että Suomen maayhtiön johtoryhmien jäsenenä.

Mattsson vastaa NRC Groupin ja Suomen maayhtiön NRC Group Finland (entinen VR Track) strategian suunnittelusta ja kehitystyöstä sekä strategian toteutuksen seurannasta ja koordinoinnista.

Ennen NRC Groupia Mattsson työskenteli muun muassa suomalaisessa perheomisteisessa sijoitusyhtiössä Rettig Groupissa sekä Boston Consulting Groupissa.

”Olen iloinen aloittaessani työt NRC Groupissa aikana, jolloin yhteiskunnat ja ihmiset ovat erityisen kiinnostuneita kestävän infrastruktuurin rakentamisesta. Odotan suuresti, että pääsen tukemaan konsernin maayhtiöitä heidän suorituskykynsä kehittämisessä ja strategisten toimenpiteidensä toteutuksessa. Uskon, että tuntemukseni ja kokemukseni eri yrityksistä ja toimialoista on tässä tehtävässä suureksi eduksi”, Mattsson sanoo nimitystiedotteessa.

NRC Group on Pohjoismaiden johtava raideinfra-alan toimija, joka työllistää noin 2 000 ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

NRC Groupin kasvu on ollut merkittävää sen perustamisvuodesta 2011 lähtien, ja yrityksen liikevaihto on noin 600 miljoonaa euroa. NRC Groupin pääkonttori sijaitsee Lysakerissa, Oslossa, ja se on listattu Oslon pörssissä. Konsernin toimitusjohtajana toimii Henning Olsen.

Suomessa NRC Group Finlandissa työskentelee noin 1 000 henkeä. Vuonna 2019 Suomen liikevaihto oli 270 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suomalainen nimitettiin pohjoismaisen infrajätin johtoryhmään ja avaintehtävään”

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat