Kokeile kuukausi maksutta

Valtuustolta sinetti: Meri-Rastilan länsiosa myllätään uusiksi

Uusi asemakaava tuo Meri-Rastilan länsiosaan 2 400 asukasta lisää. Apulaispormestari Anni Sinnemäen (vihr) mukaan kaava on yksi meneillään olevan valtuustokauden kiinnostavimmista.

Helsingin opiskelija-asuntosäätiön talot Harustiellä puretaan osana Meri-Rastilan isoa uudistusta. Kuvassa Harustie 7, joka valmistui vuonna 1991.­ Kuva: Juhani Niiranen / HS

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona Meri-Rastilan länsiosaan uuden asemakaavan, jonka tarkoitus on tuoda alueelle 2 400 asukasta lisää.

Aluetta odottaa valtava uudistus. Suuressa roolissa muutoksissa on ”purkava uusrakentaminen”, joka tarkoittaa vanhojen rakennusten hävittämistä ja täysin uusien rakentamista tilalle. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Meri-Rastilan rakennuskanta on huomattavan nuorta: purettavat kohteet on rakennettu 1990-luvun alussa.

”Tämä kaava on yksi meneillään olevan valtuustokauden kiinnostavimmista ja suurimmista lähiöalueilla. Kaava on myös muuttunut paljon matkan varrella asukkailta saadun palautteen perusteella”, kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr) sanoi kokouksessa.

Keskustelun pääpaino terveydenhuollossa

Kokouksessa ei keskusteltu lainkaan huomattavan nuorten rakennusten purkamisesta vaan päähuomion saivat alueen takkuavat terveyspalvelut. Vuosaarelainen valtuutettu Ville Jalovaara (sd) teki aiheeseen liittyen toivomusponnen, joka sai hyvin laajaa kannatusta valtuustosalissa.

Jalovaaran hyväksytyssä toivomusponnessa edellytetään, että kaupunki selvittää terveyspalvelujen riittävyyttä Meri-Rastilassa ja pohditaan toimia, miten niiden tarjontaa voidaan kohentaa.

Ponteen liittyy huoli siitä, että ajatuksena on keskittää kasvavan Meri-Rastilan terveyspalvelut Vuosaaren terveysasemalle, jossa on jo ennestään ongelmia esimerkiksi kiireettömään hoitoon pääsyssä.

”Vuosaaren terveysaseman toiminnassa on ollut todella monia haasteita”, myönsi sosiaali- ja terveystoimen apulaispormestari Sanna Vesikansa (vihr).

Vesikansan mukaan ongelmat liittyvät ennen kaikkea rekrytoinnin vaikeuteen. Kaupunki pyrkii nyt tarttumaan ongelmaan ostopalveluiden avulla.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Valtuustolta sinetti: Meri-Rastilan länsiosa myllätään uusiksi”

  1. Tein vuonna 1990 diplomityötä Lemminkäisen toimeksiannosta. Siinä mm. dokumentoitiin julkisivujen pinnoitustöitä pintakäsittelyn käyttöiän selvittämisen taustamateriaaliksi. Yksi kohde oli juuri näissä taloissa. Eivät taida julkisivupinnoitteet ehtiä kertaakaan uusimiskuntoon ennen kuin koko rakennukset joutuvat ”moukarin alle”.

  2. Näin asuntopulan aikana joka on jatkunut jo 400 vuotta on hyvä purkaa , eikä suinkaan tehdä lisää
    Eirassakin on vain omakotitaloja paraatipaikalla..miten ois jos.vanhoja kun ovat

    1. Aivan loistava avaus. Mielestäni se jos jokin on ilmastoteko, purkaa Eiran omakotitalot ja rakentaa runsaita kerrostaloja näille tonteille. Autopaikkoja nämä tontit eivät tarvitse, koska citypyörällä pääsee kahvilaan ja ….. moneen paikkaan. Tässä on kaupungille/ATT;lle haaste ilmastotalkoisiin. Näiden kiinteistöjen pakkolunastuksen jos laittaa vielä tämän vuoden puolella vireille, ilmasto saattaa vielä pelastua.

      Kaikki mukaan pelastamaan maailmaa.

Vastaa käyttäjälle Jussi Mattila Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat