Destia toteuttaa lakoilla vastustetun muutoksen ja vaihtaa työnantajajärjestöä – JHL: Äärimmäinen pettymys

Destia on päättänyt järjestäytyä työmarkkina-asioissa Infra ry:hyn. Muutosta vastustava JHL ehti julistaa uuden lakon ja perua sen.

Kuva: Teppo Kuittinen

Yrityksen tiedotteen mukaan se on luontevin työnantajajärjestö yksityiselle infra-alan toimijalle.

Päätöksen seurauksena Destian työnantajaliitto vaihtuu 1.1.2022. Siksi työehtosopimukset muuttuvat yrityksessä vuoden 2022 alkupuoliskolla.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Destia liittyy Rakennusteollisuuden ja Rakennusliiton neuvottelemaan infra-alan työehtosopimukseen. Sitä täydennetään paikallisella sopimisella.

”Muutos ei vaikuta destialaisten työehtoihin millään tavalla. Työsuhteen ehdot säilyvät ennallaan. Asiasta on liikkunut osittain ehkä tietoistakin virheellistä informaatiota”, toimitusjohtaja Tero Kiviniemi sanoi tiedotustilaisuudessa.

Peruspalkoissa ei työehtosopimusten välillä ole Kiviniemen mukaan ”juurikaan eroja”. Eroista hän nostaa esimerkkinä sähkötöiden lisät. Eroavaisuudet on hänestä helppo tunnistaa ja ottaa huomioon paikallisessa sopimisessa.

Destia: Selkiyttää järjestäytymistä

Destia on jo ennestään järjestäytynyt Infra ry:hyn elinkeinopoliittisissa asioissa. Työmarkkina-asioissa Destia on kuitenkin järjestäytynyt Palvelualojen työnantajat Palta ry:hyn.

”Palta pelaa hieman eri peliä kuin rakentajapeliä. Siellä keskustellaan enemmän palvelualasta”, Kiviniemi perusteli vaihdosta infossa.

”Kokemuksemme mukaan Infra ry ja Rakennusteollisuus on se porukka, joka keskustelee samasta pelistä kuin  mistä mekin keskustelemme.”

Siirtyminen myös työmarkkina-asioissa Infra ry:hyn selkiyttää Destian mukaan yrityksen järjestäytymistä ja antaa sille paremmat mahdollisuudet olla mukana kehittämässä rakennusalaa kokonaisvaltaisesti.

Infra ry on Rakennusteollisuus RT ry:n infrarakentamisen ammattilaisten toimiala- ja työnantajaliitto, jonka jäsenyritykset tuottavat valtaosan Suomen infrapalveluista.

JHL kertoi jo kolmannesta lakosta

Vastalauseena muutokselle JHL on julistanut työtaisteluita. Destian ja Oulun Energia Urakoinnin työt menivät lakkoon 21.-24. kesäkuuta. Lakko päättyy tänään keskiyöllä.

JHL ei ole sanojensa mukaan saanut yhtiöltä kirjallista lausuntoa siitä, ettei se alenna palkkoja tulevan tes-vaihdoksen myötä.

Se myös julisti uuden lakon Destian työmaille. Lakon oli tarkoitus alkaa maanantaina 28. kesäkuuta kello 00.00 ja päättyä keskiviikkona 30. kesäkuuta kello 24.00.

Destian julkistuksen jälkeen JHL kertoi tiedotteessa olevansa äärimmäisen pettynyt Destian päätökseen vaihtaa työnantajaliittoa. Se ilmoitti myös, ettei viimeisin lakko toteudukaan. JHL kertoo kuitenkin seuraavansa yhtiön tilannetta ja on nopeasti valmis uusiin toimiin.

Juttua muokattu 24.6. Lisätty Tero Kiviniemen kommentteja. Vaihdettu kuva.

Juttuun lisätty JHL:n uusimmasta tiedotteesta kommentteja.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Destia toteuttaa lakoilla vastustetun muutoksen ja vaihtaa työnantajajärjestöä – JHL: Äärimmäinen pettymys”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat